Onneksi meidän entinen Euroopan paras
valtiovarainministeri ja nykyinen pääministerimme on puikoissa niin
meillä ei ole mitään hätää vai onko Jykä sitten itseasiassa
kuitenkin enemmän ongelma kuin ratkaisu tähän nykyiseen
taloustilanteeseen? Kylmät faktat heti esiin: Vaihtoehtoja on kaksi:
meillä on joko täystollo valtiomme tärkeimmällä johtopaikalla
tai sitten meillä on kirkkain silmin kusettava epätoivoinen päämies
joka yrittää pitää luhistuvaa korttitaloa kasassa niin pitkään
kunnes pääsee itse irtautumaan Brysseliin komissaariksi. En tiedä
teistä lukijoista, mutta itseäni ainakin asia vituttaa aika
rankasti. Kuitenkin on nyt sen verran huomioitava, että pelkkä
avautuminen ei tietystikään riitä vaan on jotenkin perusteltava
asiaa ja siitä tämä kirjoitus sitten kertookin.
Käytännössä Eurokriisi alkoi jo
historian suurimman jenkkien asuntokuplan puhjetessa ja Suomeen
vaikutukset alkoivat näkymään viimeistään 2008 jolloin yritysten
liikevaihdot alkoivat tippumaan erityisesti vientialoilla. Tämän
seurauksena Suomenkin bruttokansantuote tippui reaalisesti kahdeksan
prosenttia vuonna 2009. Tällaista pudotusta ei ole kovin montaa
kertaa historiassa nähty. Tätä laskua onkin sitten elvytetty
kymmenillä miljardeilla Euroilla ja suurin osa näistä Euroista on
mennyt julkisten sektorien työtekijöiden palkankorotuksiin ja
joitakin miljardeja on käytetty mm. infrastruktuurin parantamiseen.
Tämä elvytys on tehty käytännössä lähes kokonaan velaksi jonka
maksavat tulevaisuudessa veronmaksajat. Elvytys ei ole käytännössä
tuonut minkäänlaista kasvua reaalitalouteen vaan bkt:n nousu on
lähinnä velan ottamisesta seuranneita kerrannaisvaikutuksia joita
suomalaiset ovatkin sitten voineet juhlia ”vaurauden” kasvamisena
vuosien 2010-2012 aikana. Myös tänä vuonna meidän
kestävyysvajeemme on kymmenen miljardin Euron luokkaa ja on vain ja
ainoastaan pahenemaan päin, vaikka viralliset ennustukset
osoittavatkin lähinnä ensi vuonna talouden kasvavan prosentin
verran. Ottaen huomioon sen tosiasian, että ensikin vuonna julkisen
sektorin palkat tulevat nousemaan voimme nähdä kestävyysvajeemme
kasvavan taas muutamalla miljardilla huolimatta ehdotetuista
veronkorotuksista.
Nämä julkisten työntekijöiden
palkankorotukset ovat täysin kestämättömiä, sillä niiden
maksamiseen tullaan taas ottamaan velkaa mikä entisestään
kasvattaa tulevien veronmaksajien laskua. Nämä palkankorotukset
taas nostavat jälleen kerran mm. kunnallisveroja mikä ei taas voi
olla näkymättä tavallisten ihmisten taloudellisessa
toimeliaisuudessa, sillä ihmisten käteen jäävät rahamäärät
eivät kasva vaan pikemminkin laskevat varsinkin yksityisten
sektorien työntekijöiden mahdollisuutta kuluttaa rahojaan. Suomen
kansantalouden kannalta kyseessä on kestämätön ratkaisu varsinkin
sen takia etteivät veronkorotukset enää nosta verotuloja ollenkaan
vaan alkavat pikemminkin vähentyä. Viime vuosina on panostettu
erityisesti tavallisten ihmisten kohdalla kulutusveroihin joita ovat
bensa- makeis- kiinteistö- arvonlisäverot ja monet muut jotka
näkyvät sitten suoraan muussa kulutuksessa. Näistä monista eri
veroista on seurannut myös asumiskustannuksien nousu mikä taas on
poissa tavallisilta ihmisiltä. Kaikki nämä jo aikaisemmin mainitut
toimenpiteet hallituksen suunnalta ovat lisänneet veronmaksajien
taakkaa ja tulevat olemaan poissa kulutuksesta myös tulevina
vuosina.
Jos nyt sitten mietitään mitä
tapahtuisi siinä vaiheessa, kun Eurokriisi saataisiin ratkaistuksi
niin on huomattava sellainen pikkuseikka kuten kilpailukyvyn menetys
joka heikentää valtiontalouden mahdollisuuksia päästä takaisin
kannattavalle kasvu-urulla mikä tarkoittaa sitä ettei enää
velkaannuta yhtään enempää vaan saadaan ruveta makselemaan
velkoja pois tulevia veronmaksajia varten. Jos nyt verrataan Suomea
vaikka Ruotsiin niin myös rakas länsinaapurimme on hyvin
vientivetoinen talous ja se on myös ollut lähtötilanteessa aika
pitkälti samalla viivalla meidän kanssamme. Kuitenkin se lähestyy
lähitulevaisuudessa nettovelattomuutta ja pääsee sitä varmasti
hyvin lähelle. Tällä hetkellä tosin näyttää siltä ettei se
siihen tule pääsemään vaan sen talous lähtee myös laskuun kuten
lähes kaikkien muidenkin länsimaiden, vaikka päämiesten
toivotalkoot muuta sanovatkin.
Eurokriisiä ei saada selvitetyksi
vielä vuosiin eikä ole mitään syytä ruveta odottamaan sen
ratkaisemista, sillä kotimaamme asiat eivät ole niin hyvällä
tolalla etteivät ne tarvitsisi heti toimia. Käytännössä ainut
mahdollisuus on isot rakenteelliset muutokset mikä käytännössä
tarkoittaa ylisuuren julkisen sektorin selkeää pienentämistä joka
ei ole kovin helppo ratkaisu, sillä muutosvastarinta tulee olemaan
niin suurta ettei ilman suurempaa lakkoilua siitä tulla selviämään.
Toinen vaihtoehto on tietysti odottaa niin pitkään, että maamme
tipahtaa talouskurimuksessaan IMF:n syliin joka sitten pakottaa
julkisen sektorin leikkauksiin. Järkevintä olisi vähentää
julkisen sektorin hallintoa ja laittaa palkat takaisin vuoden 2007
tasolle. Tämä tietysti tuottaisi kerrannaisvaikutuksineen suuremman
loven bruttokansantuotteeseen kuin kymmenisen miljardia, mutta on
myös muistettava näiden kerrannaisvaikutuksien toimivan molempiin
suuntiin vai olenko vain yksin ainoastaan tätä mieltä? Tämän
lisäksi helpoin tapa nostaa taloudellista toimeliaisuutta olisi
vähentää ihmisten verorasitusta mikä kannattaisi tehdä
vähentämällä ainakin tuloveroja. Jotta pystyisimme houkuttelemaan
Suomeen ulkomaalaisia investointeja olisi myös vähennettävä
yritysverotusta. Tähän rahat saataisiin pienentämällä
yritystukien määrää samalla rahasummalla mikä myös vähentäisi
kilpailukyvyttömien yritysten määrää.
Itse en usko hallituksemme ryhtyvän
minkäänlaisiin konkreettisiin toimiin nykytilanteessa, joten pientä
puuhastelua tulemme varmasti näkemään, mutta sellaisia ratkaisuja
joilla olisi merkitystä tuskin tulemme näkemään. Tämän
seurauksena suosittelisin etenkin julkisen sektorin työntekijöitä
miettimään miten pärjäätte selkeästi pienemmällä
palkkauksella tulevaisuudessa ja yksityisen sektorin työtekijöiden
kannattaa huolehtia omasta kilpailukyvystään nykymaailmassa. Kaiken
kaikkiaan elämme mielenkiintoisia aikoja ja ne ihmiset jotka
hoitavat hyvin asiansa tulevat pärjäämään entistä paremmin
tulevaisuudessa. Ei muuta kuin pää pystyyn ja kohtia uusia
menestyksiä!
- TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti