Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänestäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänestäminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. elokuuta 2015

Äänestä/keksi uudelle kirjalle nimi ja voita se

Moi kaikille.

Olen päässyt siihen pisteeseen uuden kirjani kanssa, että on aika keksiä sille nimi. Uskon olevani valmis julkaisemaan sen kahden kuukauden sisällä. Nimi kirjalta vielä uupuu, mutta olen saanut sille jo muutaman ehdotuksen, jonka ajattelin julkaista. Tarvitsen hieman yleisöltä apua, joten voitte äänestää uuden kirjan nimeä seuraavasta linkistä:


Kirjan luvut ovat alustavasti seuraavat:

  1. Johdanto
  2. Ajattelumallit: Kovat tieteet, psykologia, talous, muut, esimerkki malleista
  3. Psykologia: perustarpeet, rahan ja kuluttamisen psykologia
  4. Tulot: aktiiviset ja paMoissiiviset tulot
  5. Kuluttaminen: maksutavat, säästäminen, tavara, asuminen, muu kulutus
  6. Sijoittaminen: kohteet, aikavälit, välistävetäjät, osakesijoittaminen, mestarit, jne.
  7. Taidot ja Järjestelmät: taidot, tavat, budjetointi, automatisointi, talousstrategia
  8. Yhteenveto ja loppusanat
    Liite: askel askeleelta kohti parempaa taloustilannetta ohjelma

Kirjan pituus on noin 200-250 sivua riippuen hieman miltä se editoinnin jälkeen näyttää.

Kilpailun säännöt:

Arvon jokaisen kilpailun kommenttiosioon sähköpostinsa tai nimimerkkinsä (lisätty) laittaneiden kesken yhden kirjan. Tämän lisäksi annan kirjan sille, joka keksii sille nimen mikäli se ei ole kumpikaan äänestykseen laitetuista vaihtoehdoista. Äänestysaikaa annan 6.9 klo 23.59 saakka.

Lisäys 1. Kaverini eivät voi voittaa kirjaa arvonnassa.
Lisäys 2. En käytä saatuja sähköpostiosoitteita muuhun kuin voitosta ilmoittamiseen.
Lisäys 3. Pahoitteluni ensimmäisille äänestäneille siitä etten antanut mahdollisuutta käyttää pelkkää nimimerkkiä

Eipä muuta,

-TT

PS. julkaisen ensimmäistä kertaa uutta blogiani maanantaina 24.8. Osoite paljastuu tässä blogissa tuolloin.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kunnallisvaalit, oksan poika ja kirkkovene.

Kaikki liittyy toisiinsa kuten arvata saattaa ja kaksi jälkimmäistä vahvasti ensimmäiseen. Esittelen jo etukäteen niille pahoitteluni joiden sukunimi tuo Oksa mahdollisesti on, sillä kyseisellä suvulla tai sukunimellä ei ole juurikaan mitään tekemistä tällä kirjoituksella. Itse liikun hyvin paljon ympäri pk-seutua julkisilla kulkuneuvoilla ja siten saan nauttia erityisen paljon kaikista vaalimainoksista joita viime aikoina on ollut joka paikassa. Tämän seurauksena olenkin sitten joutunut jonkin verran tuota propagandaa katselemaan ja se on alkanut hieman taas vi-tuttamaan. Tämän takia onkin sitten vuoroni avautua tästä aihepiiristä. Ne jotka haluavat lukea syvällistä analyysia puolueiden politiikasta suosittelen lopettamaan tämän kirjoituksen lukemisen heti ja odottavan seuraavaa. Myös ne jotka kokevat vahvaa taipumusta uskoa vaalipropagandaa suosittelen lopettamaan myös heti lukemisen, koska teille saattaa tulla paha mieli siitä mitä tämä kirjoitus tulee sisältämään.

Kunnallisvaalimainoksethan ovat hyvin lyhyitä ja niissä on lähinnä puolueiden ideologisia iskulauseita. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta mikäli niitä alkaa järjellään miettimään edes kymmenen sekunnin ajan niin siinä alkaakin sitten Oksan poika pikkuhiljaa nousemaan ruokatorvea .pitkin ylöspäin ja pahoinvointi alkaa välittömästi. Suurin osa näistä iskulauseista tietysti kuvaa aika selkeästi puolueiden imagoa joka on tavallisille äänestäjille muodostunut. Viisi sekuntia puolueiden toteutuneiden päätösten ajattelua kuitenkin riittää toteamaan harjoitetun politiikan olevan ihan jotain muuta kuin mitä on luvattu, joten siinä lähtee viimeistään lapsenusko mitä tulee puolueiden toimien ja vaalimainosten järjellisyyteen. Koska puolueiden perimmäinen tarkoitus on toimia vain ja ainoastaan omien eturyhmien hyväksi olisi syytä lopettaa saman tien pelleily ja jokainen puolue saisi ilmoittaa saman tien mitä ne oikeasti tulevat vaalien jälkeen tekemään. Koska tämä ei ole mahdollista äänien mennessä sivu suun ei ole yllätys, että suurin osa äänestäjistä pettyy aina vaalien jälkeisiin päätöksiin. Jotta tavallinen kansalainen säästyisi tältä niin aion tässä seuraavan osion aikana lyhyesti kertoa puolueiden todelliset etujen vastaanottajat mikäli puolue pääsisi vallan kahvaan kiinni.

Kokoomus: EK ja AKAVA eli suuremmat yritykset ja akateemisen ammattiliittojen jäsenet.
SDP: SAK ja sen jäsenliitot
Persut: ”Impivaaralaiset” eli ”ahdasmieliset” muukalaisten vihaajat.
Keskusta Maanviljelijät ja metsänomistajat
Vasemmistol. Kaikki ne ammattiliitot, jotka ovat vielä SAK:takin enemmän vasemmalla
Vihreät Kaikki viherstalinistit jotka haluavat lopettaa teollisuuden Suomesta ja maailmasta
KD Nämä vielä ”impivaaralaisiakin” ahdasmielisemmät ”uskonpuhdistajat”
RKP Suurpääoma ja ”verovapaat” suomenruotsalaiset säätiöt sekä pieni 2-kielinen vähemmistö


Muista pienemmistä puolueista ei olekaan sitten oikeastaan mitään sanottavaa johtuen siitä, että ne edustavat kuitenkin hyvin marginaalista kohderyhmää, jolla ei ole mitään vaikutusta suuremmassa kuvassa tällä hetkellä.

Koska ilman järkevää parannusehdotusta tämä kirjoitus on vain samanlainen ulostus kuin nuo lyhyet vaalimainokset joista olen maininnut niin here we go:

Itse ehdotan mallia ainoasta oikeasta toimivasta länsimaisesta demokratiasta eli Sveitsistä. Käytännössä tämä siis tarkoittaa kansanäänestyksien järjestämistä suhteellisen usein. Tällä hetkellä tämä ei voi kuitenkaan toimia kovin hyvin Suomessa jo senkin takia, että yli puolet bruttokansantuotteesta tulee julkiselta sektorilta ja sen osuus on huomattavan paljon suurempi mitä tulee työllistämiseen kuin yksityisellä sektorilla. Tämä siis tarkoittaa käytännössä kansalaisten liian suurta riippuvuutta valtiosta mikä vaikuttaa ihmisten päätöksien tekemiseen sen verran pahasti ettei tästä seuraisi mitään muuta kuin vielä pahemmin paisunut julkinen sektori. Tämän järjestelmän käyttöönotto on mahdollista siinä vaiheessa, kun Suomesta tulee persaukinen maa, jossa julkisen sektorin osuus ihmisten toimeentulossa pienenee huomattavasti. Tämä tilanne voi tosin olla lähempänä kuin kukaan uskookaan. Itse arvioisin siinä menevän 3-10 vuotta maksimissaan. Henkilökohtaisella tasolla tämän kehityksen vahvistaminen on mahdollista ainoastaan vähentämällä riippuvuutta julkisesta sektorista mikä tapahtuu työskentelemällä täysin yksityisellä sektorilla ja maksamalla mahdollisimman vähän veroja. Tämän jälkimmäisen voi tehdä kuluttamalla rahojaan niihin asioihin joissa suhteellinen veronmaksu on pienempi eli toisin sanoen ei omista autoa eikä osta Suomesta alkoholia. Tällä kertaa en asiasta tarkemmin avaudu.

Mikäli jaksoit lukea tänne loppuun saakka ja tuli paha mieli niin ei muuta kuin kertomaan miten asiat mielestäsi oikeasti ovat. Varoitin jo alussa, joten toivottavasti kukaan ei ole lukenut mieltään pahoittaen tänne asti. Poliittisesta kannastani sen verran, että olen hyvin nopeasti liikkuva äänestäjä joka ei usko idealistisesti mihinkään puolueeseen vaan yrittää äänestää itselleen pienintä pahaa. Vaikka tänä vuonna teki mieli enemmän kuin koskaan laittaa kirkkovene äänestyslappuun äänestin kuitenkin itselleni parasta puoluetta ja ehdokasta.

-TT