Jotkut teistä lukijoista saattavat tunnistaa varsinkin ensimmäisen numerosarjan ja harvat teistä tunnistavat jälkimmäisen. Tuskinpa kukaan kuitenkaan tunnistaa molempia ottaen huomioon lukijoiden määrän. Kummatkin numerosarjat saattavat johtaa taloudelliseen riippumattomuuteen jollakin aikavälillä, mutta eivät kuitenkaan sitä kenellekään takaa. Ensimmäinen numerosarja on Balanced Money Formula jonka käännöstä en varsinaisesti osaa vääntääkään, mutta tarkoittaa tapaa jakaa tulonsa tarpeisiin, haluihin ja säästöihin. Tämä konsepti ei ole keksimäni vaan eräästä blogista lainattu ja tarkoitus on kommentoida sitä tässä kirjoituksessa. Jälkimmäinen numerosarja taas tarkoittaa oikotietä onneen eli puolisoa jonka ihanne”mitat” tarkoittavat 90 vuotta 40 astetta kuumetta ja 60 miljoonaa omaisuutta. Jälkimmäisen mainitsen lähinnä sen takia ettei tietä taloudelliseen riippumattomuuteen tarvitse ottaa niin vakavasti ettei siitä voisi vitsailla. Ennen kuin mennään sen tarkemmin analysoimaan tuota ensimmäistä vaihtoehtoa niin mainittakoon, että kyse on siis menojen budjetoinnista. Tämän lisäksi haluan vielä sanoa etten itse käytä tätä BMF:ää, mutta se ei tarkoita ettei se olisi hyvä asia vaan selitän myöhemmin tässä kirjoituksessa minkä takia se ei ole minulle optimaalinen vaihtoehto.
BMF:n budjettijakauma tarkoittaa siis sitä, että laittaa 50% verojen jälkeisistä tuloista tarpeisiin, 30% haluihin ja 20% säästöihin.
Tarpeita tässä tapauksessa ovat asuminen, sähkö, lämmitys, puhelimet, kulkuneuvot, terveydenhuolto, perusravinto ja normaalielämän vaatetus.
Haluja ovat televisio, harrastukset, lomat, kirjat sekä normaalielämään kuulumattomat vaatteet ja ruokailu joka tässä tapauksessa tarkoittaa herkuttelua ja ulkona syömistä.
Säästämiseen kuuluvat sijoittaminen, asuntolainan ja muiden velkojen maksaminen ja hätäkassan kerääminen.
Minkä takia sitten pitäisi tälläistä kaavaa käyttää budjetoinnissa on tietysti tuhannen Euron kysymys. Itse näkisin tämän kaavan vahvuutena sen, että ihminen on kuitenkin keskimäärin aika heikkotahtoinen ja pystyy hoitamaan asiansa päin helvettiä ja tietyt nyrkkisäännöt ja tällaiset kaavat auttavat monesti automatisoimaan päätöksenteon pois siltä impulsiiviselta järjestelmältä joka toimii mielitekojen pohjalta. Mikäli tätä vaihtoehtoa haluaa käyttää omaan budjetointiinsa on hyvä siinä tapauksessa käyttää kolmea eri tiliä ja palkkapäivien koittaessa jakaa noi rahat vaikka suoraveloitusta käyttäen sitten omiin osoitteisiinsa. Pidän tätä vaihtoehtoa myös siinä mielessä hyvänä, että se on riittävän yksinkertainen eikä sen ylläpito vaadi ihmiseltä mahdottomia. Liian monimutkaiset budjetit kaatuvat aina jossain vaiheessa mahdottomuuteensa, sillä niiden seuraaminen ja ylläpito on liian vaikeaa.
Jos mietitään tämän budjetoidun menojakauman hyviä ja huonoja puolia niin hyvinä puolina voi ehdottomasti pitää yksinkertaisuutta ja sitä että menojen tasapaino huvien, hyötyjen ja säästöjen suhteen on mielestäni aika hyvällä mallilla eikä ihmisen tarvitse hirveästi ruveta kituuttamaan halujen osuuden ollessani riittävä. Huonoja puolia tässä järjestelyssä on mielestäni se ettei tarpeiden ja halujen välille voi kaikissa tapauksessa tehdä selkeää eroa kuten siinä mihin vedetään viiva siinä tapauksessa, että joku autoa tarvitseva henkilö ei sitten ostakaan sitä karvalakkimallista Toyotaa vaan vaikka mersun, bemarin tai audin. Myös vaatteiden osto ja ulkona syöminen saattaa osua sekä haluihin että tarpeisiin. Tässäkin tapauksessa taitaa perstuntuma olla se paras vaihtoehto ja näiden kahden vaihtoehdon eroista stressaaminen täysin turhaa. Tälläistä jakaumaa ei myöskään voi pitää kovin pienellä aikavälillä, joten vuosibudjettiin tämän jaon tekeminen onnistuu hyvin ja tietysti eri tileille voi joka kuukausi kerätä rahaa tuon kaavan mukaan.
Jos nyt sitten mietitään kohderyhmää tälle menojen jaolle niin mielestäni tätä ei voi suositella niille jotka elävät kädestä suuhun ja sosiaaliturva-avustuksesta toiseen eikä myöskään niille opiskelijoille jotka elävät opintotuen varassa. Tälle jaolle hyvä kohderyhmä on mielestäni varsinkin keskituloiset sinkut joilla on asuntolainaa vielä pitkään maksettavana tai elävät vuokralla eikä heidän kuitenkaan tarvitse elättää muita, joten omiin haluihin on varaa vielä pistää tuo mainittu 30%. Itse en varsinaisesti kuulu tähän kohderyhmään enkä käytä tälläistä budjetointimenetelmää joka on hieman yksinkertaisempi omaani verrattuna. Omassani on noin 10 (en jaksa laskea) eri ryhmää joita käytän. En myöskään omaa velkaa eikä asumiseen menevä rahasummani vastaa läheskään keskimääräistä oman ikäisteni menoerää, joten tarpeitteni määrä on hieman pienempi kuin tuo 50%. Itseasiassa kävin laskemassa omat budjetoidut lukuni ja ne olivat seuraavat: 40-25-35. Nuo ei siis loppujen eroa niin hirveästi noista BMF:n luvuista. Voi tietysti olla, että pidemmällä tähtäimellä allekirjoittaneen pitäisi nostaa hieman halujen määrää ja vähentää säästämistä, jotta jaksaisi paremmin noudattaa omaa budjettiaan. Yksi hyvä tapa olisi tietysti lisätä tuloja jotta omiin haluihin käytetty rahasumma olisi suurempi niin sijoituksiin menevä rahasumma ei pienenisi.
Mitään pikkutarkkaa näpertämistä en suosittele kenellekään enkä tarkoita sitä, että tarvitsisi noudattaa tarkalleen noita prosentteja vaan mielestäni tämä suuntaa antava jakauma sopii monille mitä tulee esimerkiksi vuosibudjetin tekemiseen. Suosittelen jokaiselle mietintämyssyä päähän tämän asian tiimoilta. Raha-asioiden hoito helpottuu mikäli tekee itselleen jonkinlaisen jaon näihin kolmeen eri kategoriaan ja noudattaa sitten omaa järjestelmäänsä. Budjetoinnista ei pidä tehdä hankalaa ja siitä voi jopa jossakin määrin nauttia. Onko teillä lukijoilla omaa tapaa jakaa nämä kolme kategoriaa vai käytättekö omia luokitteluitanne?
Hyvää päivänjatkoa!
- TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti