Terveiset sijoitusmessuilta.
Tossa Nikinho näköjään huhuili raporttia sijoitusmessuilta, joten yritetäänpä saada niistä jotain aikaseks. Väkeä oli kuin pipoa ainakin näin perstuntumalta todettuna vähintään yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina, kun olin paikalla. En tosin ollut viime vuonna, joten aika kultaa muistot ja muistikuvat saattavat hyvinkin pettää. Itse viihdyin paikalla tällä kertaa koko päivän ja viimeisenä ollut analyytikkopaneeli oli ihan viihdyttävä kokemus, sillä aikaisemmin olen viihtynyt messuilla lähinnä kaukomatkalaisena, joten se oli ihan uusi kokemus.
Sijoitusmessuthan ovat tunnetusti tapahtuma johon me sopulit menemme kuuntelemaan ”asiantuntijoita” ja toivomaan jotain suurta ahaa-elämystä joidenkin yritysten suhteen sitä ikinä kuitenkaan saamatta. Itse käytin vähän turhan paljon aikaa esitysten kuunteluun ja liian vähän yritysten standeillä. Tämä on jostain syystä varsin yleinen tapa, sillä esitykset tuppaavat olemaan noin keskimäärin täynnä ääriään myöten kun taas yritysten ständit ovat aika hiljaisia paitsi ne joista sattuu saamaan ilmaista kahvia tai muuta juotavaa. Täytyy kyllä tunnustaa, että itsellekin kahvi maistui. En kuitenkaan ole ihan varma siitä onko tämä hyvä tapa saada ihmiset ständeille, sillä ainakin oma huomioni keskittyi tässä tapauksessa lähinnä kahvin saantiin. Kahvin lisäksi standit tarjosivat informaatiota, kilpailuja ja ilmaisia kyniä. Varsinkin jälkimmäiset tulevat tarpeeseen, sillä jostain syystä onnistun hävittämään näitä jatkuvalla syötöllä. Itse en juurikaan jutellut yritysten edustajien kanssa mikä oli kyllä selkeä virhe. Jostain syystä en yleensä kehtaa mennä myöntämään omaa tietämättömyyttäni vaan jätän väliin.
Sijoitusmessuilla kuulemistani esityksistä ei kuitenkaan loppujen lopuksi jäänyt hirveästi käteen, mutta perussävy oli hyvin synkkä. Varsinkin heidän viesti Eurokriisistä oli se ettei siitä selvitä ilman rahanpainamista vaan se tulee sitten tapahtumaan jossain vaiheessa. Tämä taas sitten lisää mahdollisuutta siitä, että kriisistä tulee pahempi tämän rahan painamisen lähtiessä käsistä. Mielipide kurssien laskusta oli se, että pohjia ei vielä olla nähty vaan alaspäin mennään vielä selkeästi lisää. Tarkempia arvauksia ei tullut kuin yhdeltä jäseneltä joka uskoo kurssien puolittuvan ennen kriisin loppua. Itsekin olen tätä mieltä, mutta loppujen lopuksi kyse on ihan pelkästään arvauksista, sillä kukaan ei voi tietää tulevaisuutta, vaikka ”valistuneita” arvauksia voi aina antaa. Myöskin pitkästä ja kivisestä tiestä puhui yllättävän moni ja ajanjaksona puhuttiin 10 vuodesta jolloin on pakko tehdä rakenteellisia muutoksia suomalaiseen järjestelmään.
Muutamia sijoitusvinkkejä tuli anaalyytikoilta ja aion ne jakaa nyt teille: Nokia, Orion, Teliasonera, Huhtamäki, Kesko ja Vacon. Itse en kyllä näiden pelkkien vinkkien perusteella mihinkään sijoittaisi enkä jaksa niiden perusteluitakaan juuri sen enempää käydä läpi kuin suurin osa suosituksista ovat suosittajien mielestä vakaita osingonmaksajia vaikeinakin vuosina. Vaconin toimitusjohtajan katsauksenkin kävin kuulemassa ja siitä pari pointtia: markkinoiden läpinäkyvyys on täysin olematon ja tilausten määrä on selkeässä laskussa, taajuusmuuttajat ovat aika pitkälti teknisesti samanlaisia, joten kilpailuasema pitää hankkia jollakin muulla tavalla. Vaconin toimitusjohtaja avasi kilpailuasemaa sillä tavalla, että he panostavat eri sovelluksiin kuten uusiutuvaan energiaan ja lisäksi softapatentit ovat osa kilpailustrategiaa. Uutena huomattavasti kasvavana sovelluksena hän mainitsi vedenpuhdistamisessa käytettävät taajuusmuuttajat. Vacon on kyllä pitkällä aikavälillä ollut hyvinkin tuottava sijoitus, joten tähän yritykseen kannattaa mielestäni sijoittaa hinnan ollessa oikea.
Kaiken kaikkiaan sijoitusmessut olivat itselleni kuitenkin ihan miellyttävä kokemus ja varsinkin ilmaistapahtumana hintansa väärti. En tänäkään vuonna kokenut mitään suuria ahaa-elämyksiä, mutta en niitä kyllä odottanutkaan. Suosittelen kuitenkin niillä käyntiä mikäli välimatka ei ole kovin pitkä. Ja sitten näin nuorena miehenä jatketaan myös sijoitusvinkkien antamista ja kuten edellisinäkin vuosina niin kumi ja neste ovat nuoren miehen parhaimmat sijoitukset ja niitä suosittelen. En tosin enää keski-ikäisille, mutta sitä nuoremmille. Nesteenä en tarkoita kuitenkaan itse yritystä vaan juomia joita nauttiessa tulee hilpeälle tuulelle. Kuitenkin tämä sijoitus vaatii kohtuullisuutta, joten se ei sovi kuitenkaan kaikille nuorille miehille. Ja sitten tätä nestettä nauttiessa kannattaa nuoren miehen ottaa pari kumia matkaansa niin ei sitten seuraa noin parin vuosikymmenen mittaista laskua.. Tällästä tällä kertaa.
- TT
The purpose of the site is to improve the quality of life by minimizing the unnecessary waste of human life so that the reader can invest in the things that produce the greatest joy and benefit. Most of it will be an updated version of a Finnish version of the book called Less Is More. The basic less-is-more principle works best for social phenomena in life.
tiistai 22. marraskuuta 2011
tiistai 15. marraskuuta 2011
2011 Q3 TT:n lista
Moro.
Ja taas on se aika, kun seuraamieni Helsingin pörssin yritysten osavuositulokset on julkistettu. Tämän seurauksena olen taas etsinyt osavuosituloksista tietoja näiden menestyksestä. Perstuntumalla voisin sanoa, että mitä paskemmin menee joku tietty kvartaali niin sitä kauemmin kestää näistä tulosjulkistuksista etsiä tietoja. Kun taas mitä paremmin on mennyt niin sitä selkeämmin se näkyy heti ensimmäisistä vilkaisuista. Alapuolella uusi TT:n lista julkaistuna:
Q3 TT:n lista 11.11.2011 päätöskurssit
Nokian Renkaat 26.95€ (25.74€) 1.70 (1.40)
Vacon 35.15€ (36.15€) 1.35 (1.45)
Affecto 2.47€ (2.36€) 1.30 (1.30)
Kone 41.47€ (38.35€) 1.15 (1.15)
Okmetic 4.92€ (4.92€) 1.10 (1.70)
Basware 18.49€ (23.99€) 1.00 (0.90)
Metso 28.93€ (27.17€) 1.00 (0.00)
PKC Group 11.53€ (12.40€) 0.85 (1.25)
Digia 3.02€ (2.85€) 0.85 (1.05)
YIT 11.44€ (13.80€) 0.70 (0.70)
Wärtsilä 22.05€ (18.60€) 0.60 (0.90)
Cargotec 24.63€ (24.41€) 0.60 (0.60)
Fortum 17.74€ (17.48€) 0.60 (0.50)
Outotec 34.84€ (29.53€) 0.55 (-0.55)
Sanoma 8.765€ (11.29€) 0.50 (0.50)
Rautaruukki 7.18€ (11.93€) 0.45 (0.00)
Konecranes 16-09€ (19.73€) 0.40 (0.60)
Nordea 6.12€ (6.38€) 0.40 (0.35)
Capman 1.09€ (1.19€) 0.35 (0.95)
Uponor 7.32€ (7.64€) 0.30 (0.10)
Lassila&Tikanoja 11.47€ (10.23€) 0.25 (0.25)
Nokia 4.934€ (3.75€) 0.25 (0.25)
Teleste 3.17€ (3.03€) 0.25 (0.25)
Ramirent 6.03€ (5.96€) 0.20 (0.00)
Cramo 9.34€ (9.35€) 0.20 (-0.10)
Sampo 19.64€ (19.71€) 0.15 (0.90)
Kesko B 24.86€ (27.26€) 0.00 (0.70)
Huhtamäki 8.46€ (8.30€) 0.00 (0.00)
Kemira 10.02 (9.735€) -0.05 (-0.05)
Comptel 0.70€ (0.47€) -0.05 (-0.95)
HK 6.18€ (4.69€) -0.10 (0.10)
Kesla 7.05€ (7.75€) -0.20 (-0.25)
Ixonos 0.86€ (0.84€) -0.30 (-0.30)
Amersports 10.06€ (9.10€) -0.25 (-0.05)
Pöyry 7.35€ (7.51€) -0.25 (-0.55)
Ixonos 0.86€ (0.84€) -0.30 (-0.30)
Ponsse 7.30€ (8.30€) -0.55 (-0.60)
Atria 6.95€ (5.55€) -0.60 (-1.00)
Etteplan 2.15€ (2.50€) -0,70 (-0.70)
Lemminkäinen 20.50€ (22.05€) -0.80 (-0.90)
Outokumpu 5.95€ (7.315€) -1.00 (-1.00)
Componenta 3.80€ 4.66€ -1.00 (-1.05)
Raute 6.79€ 7.89€ -1.75 (-1.25)
Ensimmäinen perstuntuma joka tuli listaa tehdessä on se, että lukujen perusteella yritysten tulokset ovat alkaneet hieman suhteellisesti heikkenemään verrattuna pörssikursseihin. Poikkeuksia kuitenkin löytyy, vaikka ei monia. Kun katsoo pisteitä niin sellaisia yrityksiä joista kannattaisi päästä eroon on huomattavasti enemmän kuin niitä joita kannattaisi ostaa. Lyhyen aikavälin kurssien muutokset saattavat kuitenkin kertoa aivan toisenlaista tarinaa. Tätä listaa tehdessä perspektiivini on pidemmän aikavälin todennäköisessä menestyksessä, joten kannattaa suhtautua varauksella lyhyen aikavälin kurssimuutoksiin. Pitää palata näihin listoihin sitten uudestaan muutaman vuoden päästä ja katsoa onko mitään todellista korrelaatiota pörssikurssien ja näiden listojen kanssa. Nämä listat on kuitenkin koottu pidemmän aikavälin menestyksestä, joten pelkästään yhden kvartaalin tulokset eivät pisteytykseen kovinkaan paljoa vaikuta, vaikka joitakin suuria muutoksia pisteissä ja kursseissa saattaa tullakin kvartaalien välillä. Tällä hetkellä listan perusteella ei ole kuin yksi yritys jonka osakkeiden ostamista pisteitä katsomalla voisin suositella ja se on Nokian Renkaat. Tämä on kuitenkin sen verran syklinen etten sitä vielä tuolla hinnalla uskaltaisi ostaa, mutta on kyllä myös heti ostolistalla, kun alkaa olla varaa ostaa osakkeita riittävällä rahasummalla kulujen puolesta. Tarkoitus olisi tehdä ensimmäiset ostokset joulukuussa veronpalautusten saannin ja marraskuun lopussa olevan palkkapäivän jälkeen.
Ja tällä kertaa lykästikin sitten hyvin tämän listan kokoamisessa, sillä voin verrata omaa listaani Balance Consultingin listaan. Heidän 10 ensimmäistä yritystä ovat seuraavat samana päivänä otetuilla kursseilla:
1. Orion Oyj 14.62€
2. YIT Oyj 11.44€
3. UPM-Kymmene 8.44€
4. Sampo Oyj 19.64€
5. Stora Enso Oyj 4.43€
6. Sponda Oyj 3.12€
7. Nordea Bank AB 6.12€
8. Huhtamäki Oyj 8.46€
9. PKC Group Oyj 11.53€
10. Tieto Oyj 12.02€
Tästä kymmenen yrityksen ryhmästä TT:n listan kärkikymmenikköön mahtuvat vain YIT ja PKC Group. Aion tulevaisuudessa seurata molempia kärkikymmenikköjä, jotta näen oman listani toimivuuden verrattuna johonkin toiseen. Mielestäni 10 yritystä molempien listojen kärjestä riittää jonkinlaiseen otokseen toimivuudesta. Kvartaalitasolla on kuitenkin turha verrata ja tehdä johtopäätöksiä, joten odotellaanpas vaikka vuosi ja palataan sitten asiaan. Jos en itse muista niin muistuttakaa siitä.
Tarkoituksena olisi myös ottaa muutama yritys lisää listalle ennen seuraavaa päivitystä asiaan. Toivoisinkin ehdotuksia näistä niin riippuen siitä kuinka helposti nämä vanhempien osavuosikatsauksien tiedot löytyvät voin niitä yrityksiä muutaman lisää ottaa. Tässä kaikki tästä asiasta.

perjantai 4. marraskuuta 2011
Lokakuu +425 yhteensä +3750
Heippatirallaa ja taas ollaan jo tekemässä yhteenvetoa menneestä kuukaudesta. Lokakuu tuntui enemmän tai vähemmän menevän puolihuolimattomasti ohi ilman suuria kohokohtia, kommelluksia tai kikkailuja. Joskus vaan näitäkin kuukausia tuppaa olemaan. Mitä tuloihin tulee niin aika valju maku on jäänyt ja jotenkin on tullut ehkä hieman sellainen pakkopullan maku välillä, joten on tarvinnut viettää enemmän vapaapäiviä kuin vielä syyskuussa. Niin sanottua omaa lomaa on onneksi mahdollista joinakin päivinä ottaa mikäli siltä tuntuu. Se tosin saattaa vaatia muutaman puhelinsoiton. Jostain syystä ”siistit sisähommat” ovat saaneet allekirjoittaneen laiskistumaan ilman mitään suurempaa näkyvää syytä. Voi tietysti johtua siitä, että olin vetänyt aika tyhjentävästi elo- ja syyskuun hommissa ja fyysisestikin alkoi painamaan. Enemmän kuitenkin taitaa olla kyse kuitenkin henkisestä väsymyksestä, mutta eiköhän se mene taas ohi. Sain kuin sainkin sitten lokakuussa sen perinteisen syysflunssankin suoritettua, mutta tänä vuonna se olikin kyllä aika olematon riesa, sillä siihen sisältyi vain hieman kaktusta kurkussa ja muuten se ei oikeastaan tuntunutkaan missään. Tätä flunssaa potiessani ei tarvinnut edes vapaata ottaa, joten pakko olla tyytyväinen.
Lokakuussa ei ollut juurikaan suuria menoeriä, joten kulut pysyivät suhteellisen vähäisinä mitä ei välttämättä normaalia pienemmästä ylijäämästä huomaakaan. Ottaen huomioon, että kyseessä on kassavirta jota seuraan niin käytännössä lokakuussa tuli maksettua myös marras- ja joulukuun julkisen liikenteen liput, joten sitä kuluerää ei enää loppuvuonna tulekaan. Myöskin muita kuluja voisi tietysti jakaa eri kuukausille, mutta näin olen tähän asti toiminut ja pyrin kassavirtani seuraamiseen jatkossakin. Loppujen lopuksi kassavirran kuukausimuutokset ovat menojen puolelta hyvinkin pienet tiettyjä kuukausia lukuunottamatta, joten en viitsi lisätä kirjanpitooni kuluvaa aikaa tällä tavalla. Huvibudjetin käyttö oli lokakuussa hyvinkin minimaalinen, joten en rillutellut missään vaan keskityin enemmän lepäilyyn. Muuten budjetoidut menot olivatkin sitten samanlaiset kuin muinakin kuukausina. Lokakuussa ei siis tästäkään asiasta jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa.
Marraskuu näyttääkin tulojen ja menojen puolesta varsin epäilyttävältä ottaen huomioon kissanristiäisten määrän mikä vaikuttaa tuloihin. Tällä hetkellä näyttää vielä siltä, että näistä tinkiminen saattaa tulla kyseeseen, mutta siitä en ole mitenkään varma. Itseasiassa tarkoitukseni oli viettää vapaata vain yhtenä viikonloppuna marraskuussa kuten muinakin kuukausina on ollut tapana, mutta eräät kissanristiäiset jotka olin henkisesti siirtänyt jo joulukuulle ovatkin jo marraskuussa. Tästä seuraa ongelmia omantunnon kanssa ja saas nähdä miten käy. Liha on yleensä ollut aika heikko, joten pään sisäistä taistelua on varmasti odotettavissa. Poikkeuksia ei oikein olisi varaa tehdä, sillä siitä tulee sitten helposti tapa. Tässä tapauksessa onkin sitten kolme eri mahdollisuutta joita varmasti pohdinkin sitten seuraavat viikot:
1. Lähden toisiin mukaan ja vedän täysillä: tällä hetkellä hyvinkin epätodennäköinen vaihtoehto, mutta henkisesti kuitenkin kaikista helpoin.
2. Lähden mukaan, mutta vietän reissun selvänä: Selkeästi epätodennäköisin vaihtoehto, sillä enpä juuri ole tähän vaihtoehtoon aikaisemminkaan pystynyt
3. En lähde minnekään: En tiedä tuntuuko tämäkään vaihtoehto houkuttelevalta, mutta voi olla ettei pää kestä enää toisia kinkereitä ensimmäisten jälkeen saman kuukauden aikana.
Mitä tulee taas yleiseen taloustilanteeseen niin elämme näinä kuukausina hyvinkin mielenkiintoisia aikoja. Varsinkin viime päivinä Italian valtionlainojen korot ovat olleet selkeästi liian korkeita, jotta maa voisi selvitä velkataakastaan kuivin jaloin. Tällä hetkellä 10-vuotisten valtionlainojen markkinakorot näyttävät yli 6 prosenttia mikä on yksinkertaisesti liikaa. Kymmenessä vuodessa tällä korkotasolla 100 miljardin lainasta maksetaan jo noin 180 miljardia korkoineen. Tämä esimerkki havainnollistaa mielestäni aika hyvin millä tasolla korot liikkuvat. Italian valtion kaikki lainat taitavat olla 1900 miljardia, joten korkokulutkin alkavat olla jo täysin mahdottomat. Mahdollinen Italian maksukyvyttömyys käytännössä kaataa koko Euroalueen. En usko, että tätä tilannetta pystytään enää hoitamaan kuiville vaan Eurosta tulee lähtemään maita jo todennäköisesti ensi vuoden puolella. Saa nähdä mitä koko Euroalueelle tulee loppujen lopuksi tapahtumaan. Mahdollisia vaihtoehtoja on monia ja itselläni ei tällä hetkellä ole selkeää visiota lopputuloksesta. Voi olla, että kansallisvaltiot ottavat omat valuutat tai solmivat pienemmät liitot tai sitten vain muutama maa lähtee Kreikka, Italia ja Portugali ensimmäisinä.
Viime kuukausina olen varmistunut siitä, että jonakin päivänä aion toteuttaa unelmani maailmanympärimatkasta. Ja olen asettanut itselleni aikatauluksi lähteä sille 10 vuoden kuluessa. Tämä on tietenkin vielä hyvin pitkälti vasta ajatuksenani ja sen toteuttamiseen en vielä ole oikeastaan mitenkään ryhtynyt. Kuitenkin pidän tätä ehdottomana päämääränä jonka olen itsellrni asettanut. Kuitenkin maailma ja mieli voi vielä muuttua ennen tämän matkan toteuttamista niin radikaalisti etten kuitenkaan voi tätä matkaa pitää täysin varmana. Varsinkin tällä hetkellä reissukuume on kova, kun en ole missään oikeastaan käynytkään vähään aikaan. Ensi vuodelle olen jo päättänyt matkakohteekseni pohjois-epsanjan ja lähden sinne todennäköisesti juuri juhannuksen alla. Matkakuume alkaa kyllä jo käydä sietämättömäksi, joten tuleekin paljon luettua muiden matkailublogeja pahimpaan hätään.
Että näillä nyt yritetään taas mennä eteenpäin. Joskohan sitä taas sais seuraavaksi kirjoitettua jotain kunnon asiaakin..

maanantai 31. lokakuuta 2011
Pankikien perskeleet ja näiden rahastot
Pankit nuo yhteiskunnan syöpäläiset. Niitä ilman ei voi elää, mutta niitä kannattaa erityisesti varoa. Nämä rahojesi pahimmat viholliset kyllä käyttävät kaikki keinonsa saadakseen oman osansa vaivoin ansaituista rahoistasi. Kyseessä on kuitenkin huomattavasti pienempi osa kuin poliitikot ja muut koneiston jäsenet tapaavat viedä. Kuitenkin pahimmassa tapauksessa menetät koko omaisuutesi pankeille, mutta tämä on kyllä nykypäivänä aika pitkälti täysin oman tyhmyytesi ansiota. Pankeilla on tietysti monia eri tapoja ottaa omansa rahoistasi tai tienata näiden avulla lisää. Kuitenkin täytyy muistaa, että varsinkin lainan ottaminen kannattaa kyllä harkita erittäin tarkkaan, sillä mikäli sen takaisin maksaminen jostain syystä menee päin sitä itseään niin pankit kyllä ottavat osansa sitten, vaikka väkisin. Nykyisen länsimaisen rahoitusjärjestelmän mädännäisyys näkyy hyvin yleltä juuri tulleessa dokumentissa inside job. Tämä ohjelma löytyy varmasti jotain kautta netistä, joten katsokaa ihmeessä.
Täytyy kyllä tunnustaa, että itse olen aika lähellä paskinta mahdollista asiakasta mitä pankkeihin tulee. En edes harkitse asuntolainaa, en harkitse sijoittamista pankkien rahastoihin. Luottokorttia käytän muutaman kerran vuodessa enkä omaa kovin suurta summaa pankin tileillä, vaikka tällä hetkellä niillä onkin yllättävän paljon rahaa. Tällä hetkellä kuukausikuluni on kolmisen Euroa mikä on aika kohtuullinen summa mielestäni. Myöskin pankkeja kannattaa kilpailuttaa, jotta kulut pysyisivät pieninä eikä kannata uskoa kaikkea mitä pankkivirkailijoiden suusta tulee. Legendaarisin tilanne mitä tulee mieleen oli eräs telkkariohjelma, jossa haastateltiin pankkivirkailijaa kun eräät hankkivat ”korkokaton” asuntolainalleen niin virkailijalta tuli itselleni varsin hauska kommentti ”asiakkaat tekivät erittäin hyvän diilin” Muhahaa.. Pankit ovat ainakin itselleni lähinnä vastapeluri mitä tulee heidän osakerahastoihin ja ajattelin tässä kirjoituksessani hieman kertoa miksi pankkien osakerahastot ovat kalliita saavutettuihin etuihin nähden.
Pankkien rahastojen hyvinä puolina on ensin mainittava se, että niihin sijoittaminen ei vaadi kovin suuria rahasummia, jotta kulut eivät nousisi hyvin suureksi rahaeräksi. Käytännössä muutamalla kymmenellä Eurolla kuukaudessa voi osallistua sijoittamiseen tällä tavalla. Kuitenkin on muistettava, että osakesijoittaminenkaan ei vaadi mitään järjettömän suuria rahasummia kerrallaan vaan 1500 Eurolla saa jo kulut huomattavasti alemmiksi kuin pankkien osakerahastoihin sijoittaminen. Toinen hyvä puoli pankkien rahastoihin sijoittamisessa on vaivattomuus, sillä näihin säästäminen ei juurikaan vaadi perehtymistä itse asiaan vaan ”ammattilaiset” hoitavat asiat puolestasi. Valitettavasti kuitenkin nämä rahastojenhoitajat yleensä vaihtuvat vuosien varrella, joten historiallisia tuottojakaan seuraamalla ei voi olla yhtään varma siitä, että sijoitushetken historialliset tuotot pitäisivät enää paikkaansa uuden rahastonhoitajan ottaessa ohjat ja täten sijoitushetkellä hyvin menestynyt rahasto ei välttämättä ole sitä enää vuosien päästä.
Huonoina puolina on pakko mainita kulut joita rahastosijoittamiseen kuuluu eli keskimäärin selkeästi enemmän kuin kohtuullisilla rahamäärillä sijoitettuna suoraan osakkeisiin. Riippuen rahastoista kulut vaihtelevat aika huomattavastikin: Rahastopalkkiot voidaan käytännössä jakaa kolmeen osaan eli merkintäpalkkioon, lunastuspalkkioon ja ylläpito- ja kaupankäyntikuluihin. Mitä nyt nopeasti vilkaisin suomalaisia Suomeen sijoittavia rahastoja niin merkintäkulut olivat noin prosentin luokkaa ja ylläpito- ja kaupankäyntikulut olivat puolta prosenttia vuodessa. Rahastoilla on kuitenkin omat lait ja rajoitukset mitä tulee sijoitettaviin varoihin. Esimerkiksi 10 prosenttia taitaa olla maaginen raja mitä tulee yhteen kohteeseen. Toisin sanoen yli 10 prosenttia pääomasta ei ole mahdollista sijoittaa yhteen yritykseen mitä tulee osakerahastoihin. Tämä siis tarkoittaa sitä, että jokainen osakerahasto sijoittaa yli kymmeneen eri osakkeeseen mikä taas johtaa siihen, että käytännössä Suomen pörssiin sijoittavat osakerahastot eivät siis pysty paljoakaan erottumaan mitä tulee normaaleihin pörssi-indekseihin. Elikkä käytännössä rahastojen kulut vaikuttavat jo siihen tapaan, että on paljon järkevämpää sijoittaa rahansa indeksirahastoihin joissa on pienemmät kulut.
Seuraavassa pienessä yhteenvedossa esitän kulujen vaikutuksen, kun vertaillaan Suomeen sijoittavaa osakerahastoa, indeksirahastoa ja suoria sijoituksia. Laskut ovat tietysti vain suuntaa antavia, koska osakerahastojen vuosituottojen käyttäminen on käytännössä mahdotonta suurien erojen vuoksi niin seuraavassa käytän seuraavia kuluja 1000 Euron sijoituksessa, kun pidämme normaalina realisena sijoitustuottona 7%:ia vuodessa.
osakerahasto: merkintäkulut 1% hallintokulut 0.5% Indeksirahasto: merkintäkulut 0.1% hallintokulut 0.45% (Seligson rahastoyhtiö). Suorat sijoitukset: merkintäkulut 0.5% hallintokulut 0%.
Sijoitusaika Suomi-rahastot Osake-sijoitukset Indeksirahasto
10V 1858,36 1957,32 1884,08
20V 3488,40 3850,34 3553,32
30V 6548,22 7574,19 6701,46
40V 12291,91 14899,58 12638,74
Kuten näemme niin suorat osake-sijoitukset tuottavat eniten vuosien varrella, kun oletamme tuottojen olevan keskimääräisiä. Tämä ei tietystikään täysin pidä paikkaansa, mutta tietääkseni aika harvat sijoitusrahastot pystyvät vuosikymmenien aikana keskimääräistä tuottoa parempiin tuloksiin ennen kuluja. Jos jollakin on parempaa tietoa tästä niin saa ja pitää korjata nämä oletukseni.
Yksi huono puoli mikä tulee myös sijotusrahastoihin on niiden koko eli suorissa sijoituksissa on paljon paremmat mahdollisuudet hallita omia sijoituksiaan eli siis käytännössä hävitä rahansa tai tienata keskimääräistä enemmän riippuen tietysti kuinka sijoituksille käy vuosien varrella. Itse hoitamalla asiansa on mahdollisuus olla paremmin poissa markkinoilta kun tilanne näyttää huonolta mitä tulee rahastoihin, sillä näiden käteisosuus sijoitettavista varoista on yleensä lähellä 100 prosenttia.
Loppuyhteenvetona haluaisin todeta, että on parempi sijoittaa itse kuin laittaa rahansa osakerahastoihin, mutta mikäli ei itse tunne ehtivän tai jaksavan panostaa omiin sijoituksiin niin kannattaa laittaa rahansa siinä tapauksessa indeksirahastoihin joissa on pienemmät kulut kuin osakerahastoihin. Pidemmällä tähtäimellä tämää tulee pitämään paikkaansa hyvinkin suurella todennäköisyydellä, vaikka lyhyellä aikavälillä tuottojen vaihtelut voivatkin olla hyvin suuria.
Tässä tämä kai tällä kertaa. Kaikki palaute on suotavaa!!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Mitä miehellä mielessä?
Morsse!
No kyllähän me kaikki tiedetään mitä miehellä on mielessä, mutta kirjotetaanpa nyt kuitenkin jostain muusta. Tämä blogikirjoitus tulee käsittelemään sitä mitä viime aikoina on allekirjoittaneella mielessä ja pakko myös tunnustaa kirjoitukseni olevan pelkästään palstantäytettä, kun motivaatio kirjoittamiseen on ollut taas hukassa. Joskus täytyy kuitenkin vaan antaa soittaa ilman sitä kuuluisaa punaista lankaa ja katsoa mitä tästä oikein tulee.
Kylmä tosiasiahan tuppaa olemaan se, että vaikka luulenkin tietäväni monista asioista hyvinkin paljon niin loppujen lopuksi en tiedä juuri mistään mitään. Eilen kuitenkin tuli hyvin myöhään illalla olosuhteista riippumatta mieleen se, että kuinka hyvin itselläni oikein asiat loppujen lopuksi ovat. Elikkä eilen illalla värjöttelin illalla bussipysäkillä helvetin kovassa tuulessa palellen puoli kahdentoista aikaan odotellen linkkua, jotta pääsisin kotiin asti. Tästä huolimatta olin kuitenkin hyvinkin onnellinen, vaikka näin ulospäin saattaakin näyttää siltä ettei siihen ole mitään syytä. Kuitenkin tärkeimmät asiani ovat tällä hetkellä erittäin hyvin eli minulla on katto pään päällä ja rahat riittää ruokaan sekä juomaan ja kaikki läheiseni ovat terveitä. Monet ihmiset eivät kuitenkaan pysty olemaan onnellisia näin pienistä asioista, mutta itse voin rehellisesti sanoa vielä pari vuotta sitten asioiden olleen toisinkin ja tiettyjen syiden takia aloin olla jo epätoivoinenkin. Siitä on tapahtunut huomattava parannus ja olen siihen erittäin tyytyväinen.
Toinen asia mikä oikeastaa on syynä onnellisuuteeni on se, että saan kuitenkin aika pitkälti tehdä itse sitä mitä juuri tällä hetkellä haluan tehdäkin, vaikka se tietysti johtaakin siihen tosiasiaan, että olen tällä hetkellä hyvinkin pienituloinen verrattuna moniin muihin. Onneksi myös pakolliset menoni ovat sellaiset, että hyvin säästäväisesti eläessäni pärjään aivan mainiosti. Vaikka en edesmenneestä Steve Jobsista olekaan ikinä hirveän paljon pitänytkään niin silti mies kuitenkin on aikoinaan puhunut myös paljon asiaakin. ”älä elä päivääkään toisen ihmisen elämää” vapaa suomennos Jobsin puhuessa eräässä tilaisuudessa opiskelijoille. Tämä ajatus oli herännyt Jobsille tämän sairastuessa syöpään ensimmäisen kerran. Itse olen asiasta täsmälleen samaa mieltä. Vaikka Steve varmasti olikin täysin umpimulukku niin siitä huolimatta kaveri varmasti tiesi mistä puhui. Toisaalta itsellä on myös sellainen mielipide maailman menosta, että vain kuspiät tai muuten vain hullut pystyvät saamaan jotain aivan loistavaa aikaan eikä Steve myöskään ainut kännyfirmojen johdossa oleva kuspiä ole sillä isot pojat ovat myös kertoneet meidän nokialandian jorman olevan samasta nesteestä veistetty. Myös ankan pauli lauloi ”I did it my way” ja tunnen itse olevani omalla tielläni, vaikka se näyttää hyvin pitkälle ja kiviselle ennen tulosten saavuttamista.
Yksi asia mikä myös väistämättä tulee mieleeni näinä aikoina on ihmisten selkeästi lisääntyvä epätoivoisuus ja surkean uskon tulevaisuuteensa. Elämme selkeästi murrosaikoja ja seuraavien lähivuosikymmenien jälkeen koittaa uusi ja uljas maailma. En tiedä yhtään miltä se näyttää, mutta kuitenkin selkeitä arvioita voin esittää. Uskoisin tämän muutoksen tapahtuvan seuraavan parinkymmenen vuoden aikana ja sen johtuvan lähinnä siitä, että luonnon resurssit alkavat pikkuhiljaa huveta ja niin hyödyntäminen käy koko ajan kalliimmaksi. Tämä tulee lopulta johtamaan länsimaisten kulutusyhteiskuntien käytössä olevien resurssien pienenemiseen mikä taas johtaa ihmisten nauttimiseen taas elämän pienemmistä iloista. Toinen mahdollisuus on tietysti suuret edistysaskeleet maapallollolla olevien energiavarojen hyötykäytössä, mutta en ole näistä edistysaskelista itse kyllä ainakaan kuullut mitään. En kuitenkaan usko ihmisen pystyvän toimillaan tuhoamaan maapalloa paitsi ydinsodan leimahtaessa. Tämä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä myös tulevaisuudessa, vaikka suurempien konfliktien todennäköisyys omasta mielestäni alkaa olla kasvussa. Tämä on kuitenkin täysin asiantuntematon arvio, mutta merkit maailmalla siihen viittaavat. Tuskinpa kuitenkaan vielä pitkään aikaan on vaaraa mistään nopeasti leviävästä konfliktista, sillä eivät suurvallatkaan ole vielä viime aikoina hirveästi panostaneetkaan asevarusteluun. On vielä tänä päivänä ainakin allekirjoittaneen hyvin vaikea nähdä niitä päiviä jolloin joudutaan taas rajalle, mutta kaikki on tietysti mahdollista. Muualla maailmassa sen sijaan on olemassa joitakin suuremman sodan merkkejä kuten lähi-idässä, mutta nämäkään kriisipesäkkeet eivät mielestäni osoita suurempia vaaranmerkkejä. Mitä nyt jenkkiläiset juuri äskettäin mainostivat estäneensä Iranin terrorismihankkeen. Perstuntumalla sanoisin tämän kuitenkin olevan vain ”suuren pahan Iranin” pakotteiden lobbaamista. Saas nähdä miten tässä käy. Loppujen lopuksi allekirjoittaneen track record ennustamisessa on ihan paska. Onkos teillä lukijoilla mitään mielipiteitä näistä asioista??
Tässä tätä tajuttomuuden virtaa nyt tuli. Juttu- ja parannusehdotuksia voi ja pitää lähettää mikäli tuntee niihin tarvetta.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Superkupla?
Itse kun omaan käytännössä hyvin paljon vapaata aikoina jolloin kaikki normaalit ihmiset käyvät ansiotöissä niin osan tästä muiden työajasta itseäni kiinnostavien kirjojen lukemiseen. Monesti näiden kirjoittajat ovat itseäni selkeästi viisaampia ja heidän ajatuksia kannattaa kuunnella tai lukea huomattavasti enemmän kuin allekirjoittaneen. Suurin osa lukemistani kirjoista liittyy talousasioihin tai mielenkiintoisiin asioihin ihmiseläimen todellisesta luonteesta. Tällä kertaa olen lukenut George Sorosin kirjan vuoden 2008 romahdus ja mitä se tarkoittaa. En itse varsinaisesti aio tehdä kirja-arvostelua vaan yritän nostaa yhden omasta mielestäni lähestulkoon meihin jokaiseen vaikuttavan Soroksen teorian pitkän aikakauden superkuplasta. Tässä kirjoituksessa yritän siis selittää sekä itselleni, että teille lukijoille mitä tämä teoria oikeastaan tarkoittaa. Pahoittelen mikäli Suomen kieli tuottaa tätä selittäessä hieman ongelmia, sillä joudun käyttämään lähteenäni Englannin kielistä taloustekstiä joka ei ole lontoon murteessa kaikista vahvin osa-alueeni.
Kaikkihan me tiedämme vuoden 2008 tapahtumat jolloin maailman pankkijärjestelmä kävi romahduksen partaalla johtuen Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden täydellisestä mahalaskusta. Tämä asuntomarkkinoiden kupla on Soroksen mukaan vain yksi osanen lisättynä tätäkin suurempaan superkuplaan joka on muodostunut viime vuosikymmeninä tehdystä luotonlaajennuksesta joka on tehty luottamalla markkinafundamentalismiin joka ilmenee uskossa täydelliseen kilpailuun ja markkinoiden pyrkimiseen tasapainotilaan. Kuitenkin markkinat liikkuvat pikemminkin täydellisen euforian ja epätoivon väliä. Yhdysvaltojen ja monien muiden länsimaiden asuntojen kuplan puhkeaminen on vain toiminut superkuplan puhkeamisen laukaisijana.
Superkupla yhdistää kolme suurta trendiä, joista jokainen sisältää ainakin yhden suuren heikkouden. Ensimmäinen on pitkä trendi kohti aina vain lisääntyvää luottojen laajenemista. Tämä laajeneminen sisältää asunto- kulutus- ja valtioiden velanoton. Tämä laajentuminen taas johtuu finanssiviranomaisten tekemistä syklienvastaisista toimenpiteistä eli käytännössä markkinoiden likviditeetin lisäämistä varten tehdyistä koronlaskuista. Eli pankkijärjestelmän ollessa vaarassa ovat viranomaiset aina puuttuneet pelastamalla vaarassa olevat toimijat ja kiihdyttäneet taloutta luoden epäsymmetrisen kannusteen luotonkasvuun joka tunnetaan moraalikatona. Näitä toimenpiteitä onkin sitten tehty vuosikymmenien saatossa ympäri maailmaa eri mittakaavoissa.
Toinen trendi on rahoitusmarkkinoiden globalisaatio. Kun pääomista tehdään vapaasti liikuteltavia niistä tulee hyvin vaikeasti verotettavia ja hallittavia, joten finanssipääomalla on etuoikeutettu asema muuhun pääomaan verrattuna. Tämä kehitys alkoi käytännössä 1980-luvun alussa Reaganin ja Thatcherin ollessa vallassa. Globalisaatio ei tuonut kaikille tasavertaista tilannetta jota vapaiden markkinoiden kannattajat väittivät globalisaation mahdollistavan. Käytännössä kehittyneimmät valtiot ovat hyötyneet globalisaatiosta kaikkein eniten, sillä valta on kuitenkin ollut yhdysvalloilla ja tämän liittolaisilla muiden tästä kärsiessä. Tämä taas johtuu siitä, että kansainväliset järjestöt kuten maailman pankki ja IMF eivät jaa tasaisesti valtaansa vaan valvovat tarkemmin suurempien rahoittajien kuten Yhdysvaltojen etua. Tästä johtuen sillä on ollut paremmat mahdollisuudet laajentaa luottojaan, kun taas pienemmät valtiot ovat joutuneet elämään tiukalla talouskurilla. Tässä suurimpana apuna on ollut Yhdysvaltojen dollarin status reservivaluuttana. Tämän seurauksena yhdysvallat ovat imeneet suuren osan muun maailman säästöistä mahdollistaakseen oman varojensa yli elämisensä mikä on johtanut yhdysvaltalaisten kuluttajien rooliin maailmantalouden moottorina.
Kolmas trendi on ollut rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen mikä on vähentänyt valtioiden ja muiden toimijoiden kuten keskuspankkien puuttumista markkinoihin. Tämä on myös saanut finanssi-innovaatioiden kehittämisen kiihtymään mikä on taas lisännyt läpinäkymättömyyttä ja vaikeuttanut kaikkien toimijoiden tietoja riskeistä. Nämä uudet instrumentit eivät myöskään ole ottaneet huomioon omaa vaikutustaan siihen, että markkina-arvojen muutosten heilunta on vaan entisestään lisääntynyt näiden käyttöönotossa, vaikka riskilaskelmien ja kaupankäyntimallien mukaan vaikutuksen olisi pitänyt olla päinvastainen. Tämän seurauksena kukaan ei tiedä tarkkaan mitkä riskit saattavat toteutua ja aiheuttavat pahimmillaan ketjureaktion jonka seurauksena on markkinoiden halvaantuminen. Tätä lähellähän markkinat jo kävivätkin vuonna 2008.
Tämä nykyinen kriisimme eroaa sillä tavalla aikaisemmista, että kyseessä on teorian mukaan edellisten kriisien kasvattama tilanne, jossa ollaan siinä tilassa ettei edellisten kriisin kaltaisia ratkaisukeinoja pystytä enää käyttämään asioiden ratkaisemiseksi vaan tulemme näkemään superkuplan lopullisen puhkeamisen. Tämä tulee olemaan pitkä ja rankka tie, jossa ei tule olemaan ainuttakaan helppoa ratkaisua ainakaan länsimaille, jotka ovat saaneet tähän asti nauttia superkuplan tuomasta muuta maailmaa nopeammasta kehityksestä. Tämän kriisin seurauksena Kiina ja monet muut kehittyvät supervaltiot kuten Intia, Brasilia ja Venäjä tulevat saamaan entistä suuremman roolin finanssimarkkinoilla tulevien vuosikymmenien kuluessa näiden minimoidessa länsimaiden luotottamisen. Tämä muutos tosin tulee ainakin allekirjoittaneen mielestä tapahtumaan ilman superkuplateoriaakin.
Mielestäni tämä superkupla sitten käytännössä tarkoittaa niin maailman valtasuhteet tulevat muuttumaan seuraavina vuosikymmeninä rajusti ja Eurooppa valitettavasti tulee olemaan tämän kehityksen peränpitäjänä. Suurin syy tähän tulee olemaan joka puolella maanosaamme itseään korruptoiva ja turhaa paperisotaa ylläpitävä ja lisäävä koneisto joka löytyy kahdessa kerroksessa eli Euroopan Unionissa ja näiden maiden kansallisissa päätöksentekoelimissä. Nämä kaksi eri kerrosta ovat täysin kyvyttömiä tekemään oikeita ja tarvittavia päätöksiä riittävällä nopeudella kaikkien vain valvoessa omia etujaan. Yhdysvalloissa vuonna 2008 näimme kriisinhallinnasta paremman esimerkin, vaikka moni voikin olla eri mieltä lopputuloksesta niin siellä ei sentään mennyt monia kuukausia päätösten tekemiseen. Mitä taas tulee sitten maailman valtatasapainoon niin Kiina ja Venäjä tulevat selkeästi lisäämään vaikutusvaltaansa ympäri maailmaa. Tämä tulee myös lopulta näkymään mm. IMF:ssä ja monessa muussa hallintoelimessä. Myös dollarin asema reservivaluuttana tulee olemaan vaakalaudalla hyvinkin pian. Tämä taas heikentää Yhdysvaltojen mahdollisuuksia rahoittaa vajeitaan. Tämän enempää en rupea käsittelemään maapallon muuttuvia voimasuhteita.
Mitä taas tämä superkupla tarkoittaa pienelle ihmiselle niin siihen on tässä maassa kaksi eri vaihtoehtoa: Massiivinen velkakuplan purkaminen vuosien/vuosikymmenien saatossa devalvaatiolla tai inflatoimalla velat. Ensimmäinen vaihtoehto johtaa menetettyyn vuosikymmeneen kasvun suhteen ainakin Euroopassa ja mahdollisesti myös Yhdysvalloissa. Toinen vaihtoehto taas johtaa kaikkien elintärkeiden kuluerien nopeaan kasvuun mikä taas lisää omalla tavallaan ihmisten ahdinkoa, kun mm. ruoka, sähkö ja polttoaineet kallistuvat niin paljon etteivät palkat pysy ollenkaan mukana. Molemmat vaihtoehdot ovat tietysti ikäviä, mutta näihin täytyy joillain tavoin yrittää varautua.
Itse pidän tätä superkuplaa todellisena, mutta mittakaavaa on niin vaikea käsittää. Kuitenkin pitäisin tällä hetkellä hyvinkin todennäköisenä sitä, että pörsseissä tulemme länsimaissa alittamaan vuoden 2008 jälkeiset pohjat seuraavien 5 vuoden aikana mikä tekee osakkeisiin sijoittamisesta entistä haastavampaa. Käytännössä tämä tarkoittaisi arvioni mukaan noin 80 prosentin laskua vuoden 2008 huippulukemista jopa myös Suomessa, sillä uskoisin tässä tapauksessa kurssien laskun menevän selvästi edellisten pohjien alle. Tietysti tämä monille kuulostaa täydelliseltä utopialta, mutta onhan noita laskuja nähty ennenkin ympäri maailmaa. Esimerkiksi tällä hetkellä Kreikassa pörssi on laskenut noin 85 prosenttia vuoden 2008 huippulukemista. Monissa muissa maissahan on myös asuntokuplat alkaneet pihistä tyhjiksi, mutta Suomessa taitavat hinnat olla vieläkin huippulukemissa. Mikäli superkupla on olemassa ja se iskee tännekin niin arvioisin asuntojen hintojen tippuvan puoleen nykyisistä. Suomi on tietysti syrjässä ja omaa erityispiirteensä minkä takia on todella vaikea kuvitella asuntojen hintojen tippuvan noin paljon, mutta koskaan ei pidä olla satavarma asioista ja tämä näin suuri asuntojen hintojen laskukin on mahdollinen tässä maassa. Käytännössähän tutkimukset osoittavat asuntokuplien purkautumisen kestävän keskimäärin seitsemän vuotta, joten vielä ei ole kiire kämppää ostamaan. Seitsemän vuotta saattaa tietysti olla väärä mielikuva, mutta kuitenkin kyse on pidemmästä aikavälistä kuin pörssisyklit.
Tämänkin kuplan seurauksena rikkaat tulevat rikastumaan ja köyhät köyhtymään. Kuitenkin loppujen lopuksi syy löytyy aina peilistä, joten ei pidä murehtia vaan toimia. Kriiseissäkin on aina omat mahdollisuutensa. Tämä vain ihan tiedoksi kaikille maailmanlopun odottajille. Jos ei tästä kriisistä tienaa rahaa niin aina on kuitenkin mahdollista oppia jotain omista elämän tärkeistä asioista. Nyt tulikin pidempi setti sitä itseään kuin laki sallii. Toivottavasti joku jaksaa lukea kokonaan.

perjantai 7. lokakuuta 2011
Syyskuu 2011 +700 Yhteensä +3325
Hyvä kuukausi kaiken kaikkiaan. Niin taloudellisesti kuin muutenkin. Syyskuussa tulikin sitten loppujen lopuksi tienattua selkeästi enemmän kuin mitä vielä kuukauden alkaessa ounastelin. Kuitenkin olisi vielä ehkä ollut varaa hieman lisätä ”töitä”, mutta hyvä näinkin. Ehkä satanen enemmän olisi ollut mahdollista, mutta toisaalta varsinkin ulkohommissa pahimmissa monsuunisateissa välillä hieman söi miestä. Ei kuitenkaan pahemmin, sillä ”asiakkaat” eivät jaksaneet kovin paljon valittaa allekirjoittaneelle vaan keskittyivät kiukuttelemaan sateille :) Ottaen huomioon pakollisen kastumisen niin olen suhteellisen yllättynyt ettei jokavuotinen syysflunssani jostain syystä iskenytkään tänä vuonna. Pari viime vuottahan olen ollut flunssassa ainakin viikon verran syyskuun loppupuolella.
Mitä tulee sitten syyskuun menoihin niin nämä pysyivät aika täsmällisesti budjetissa, sillä budjetoidun ja toteutuneen välinen ero taisi olla pari kymppiä. Kaikki osa-alueet olivat aika tarkasti budjetoidussa ja maksimissaan heittoa oli parikymppiä ruokamenoissa, jotka jäivät sen verran budjetoidusta. Huvibudjetti joka yleensä on yksi asia joka saattaa heitellä enemmän kuin muut heitti tällä kertaa vain viitisen Erkkiä. Muutenhan suurin osa menoista onkin jo tiedossa ennen kuukauden alkamista, joten ne eivät yleensä heittelekään paljoa. Kaiken kaikkiaan nyt näyttää siltä, että koko vuoden menobudjetti pysyy aika tarkkaan siinä mihin on tähdättykin. Uskoisin heiton pysyvän alle sadassa Eurossa riippuen tietysti vähän siitä kuinka paljon tulee työskenneltyä loppuvuonna, sillä verot taitavat olla ainoa asia, jossa heittoa tulee vikalla neljänneksellä budjetoituun. Mitään suurempia reissuja ei ole tulossa menopuolella, jos ei lasketa mahdollisia pikkujouluja Turussa, joten menobudjetti tuskin paisuu suuremmaksi kuin olen suunnitellut. Kuitenkin täytyy yrittää olla tarkkana ettei ylimääräisiä ”pikavoittoja” tule hölmöyksissä hankittua.
Mitä tulopuoleen tulee niin lokakuussa olisi tarkoitus ottaa vähän rennommin ja relata hieman enemmän. Syyskuu tuppasi olemaan hieman rankempi fyysisesti, joten jo senkin puolesta on pakko hieman levätä enemmän. ”työni” kun tuppaa olemaan fyysisesti kohtalaisen rankkaa ja lepohetket ovat aina hyödyllisiä niin fyysisesti kuin henkisesti. Tähän tavallaan juontaa myös eräs seikka joka kannattaa kaikkien ottaa huomioon varsinkin iän karttuessa. Itse nimittäin rallattelin hyvän viikonlopun reissussa josta kirjoittelen myöhemmin lisää, mutta kannattaa olla tarkkana palautumisessa mikäli urheilee paljon tai tekee fyysistä työtä, sillä rankan viikon jälkeen palautuminen ei saa tapahtua rilluttelemassa vaan mieluummin leväten. Itse nimittäin loukkasin heti itseni viikonloppureissun jälkeisenä maanantaina. Tämän takia aion tästä lähin pitää viikonloppureissun jälkeen pari arkipäivää vapaata ettei sama moka toistu. Tärkeintä tässä palautumisessa on ottaa univelat takaisin.
Vauhtiviikonloput tekevät välillä ihan hyvää ja syyskuussa vietin sellaisen Savonlinnassa kavereitteni kanssa. Vietimme pari vuorokautta kaverini perheen omistamalla sisävesialuksella ja teimme sillä keskipitkän lenkin ympäri Savonlinnan lähivesistöjä omakustannehintaan. Itselleni oli yllätys kuinka vähän kyseinen paatti kuluttaa menovettä. Tämä viikonloppureissu alkaa jo muodostua perinteeksi, sillä se oli jo toinen syysreissu peräkkäisinä vuosina. Tämän lisäksi oli perinteiset karaokeiltamat ja muuta vapaaehtoista illanviettoa. Seurassani oli mm. Fidel, Kirka, Luis Figo ja rekkamies jonka lanneliikkeestä paikalla olleet naiset näkevät painajaisia koko loppuelämänsä. Parasta näissä karaokeseteissä on tietysti se ettei juuri kenelläkään ole varaa arvostella toisten laulutaitoa mitä nyt Kirka osaa ehkä laulaa :) Lystikkäitä kavereita kaiken kaikkiaan ja allekirjoittaneen kanssa samanhenkisiä. Eikä koko lystiin mennyt matkoineen, ruokailuineen ja juomineen kuin noin 100 Erkkiä. Halpaa kuin saippua ottaen huomioon sen kuinka hienosta reissusta oli kyse. Normiporukan lisäksi saatiin vielä pari saksalaisvahvistusta, jotka saattoivat hieman menoa ihmetellä, mutta se on sitä suomalaista kulttuuria :)
Sijoitukset ovat vieläkin nollassa, vaikka hieman jo polttelisikin ostolinjalle siirtyminen. Täytynee varmaan alkaa pikkuhiljaa siirtämään rahaa online-välittäjäni tilille, jotta pääsee ostamaan hintojen muuttuessa houkutteleviksi. Tällä hetkellä näyttävät ainakin kasvuyritysten näkymät vielä niin epäselviltä ettei varmaan niihin tule ensimmäisenä pistettyä rahaa, joten itseäni houkutteleekin sellaiset yritykset joista saisi tasaista kassavirtaa osinkojen muodossa. Yksi tälläisistä yrityksistä on Fortum, mutta en sitä yli 15 Euron hintaisena pidä hyvänä sijoituksena verrattuna moniin muihin samankaltaista kassavirtaa tarjoaviin yrityksiin kuten Sampoon. Viimeisen puolen vuoden aikana tähtäimeni on ollut siinä, että palaan markkinoille joulukuussa tulevien veronpalautusten kolahtaessa tilille. Kuitenkin aion lähivuosina pitää huolen ajallisesta hajautuksesta eli ostan todennäköisesti osakkeita 2-3 kertaa vuodessa. Itse kun en ole mikään ajoituksen mestari niin pakko käyttää tälläistä vaihtoehtoa.
Näillä mennään taas eteenpäin.

perjantai 30. syyskuuta 2011
Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa veroja osa 2 verosuunnittelua
Jos ihmisistä monesti tuntuu siltä etteivät rikkaat maksa veroja suhteellisesti niin paljoa kuin esimerkiksi ylemmän keskiluokan puurtajat tai köyhät niin se on oikea johtopäätös. Mitä omiin verojenmaksuun tulee niin jokaisen kannattaisi suunnitella verojensa maksaminen niin, että siitä selviää mahdollisimman pienellä rahasummalla. Valitettavasti kuitenkin monet verosuunnittelun tavat kuitenkin maksavat aivan liikaa esimerkiksi köyhille ja keskituloisille. Tämän vuoksi saattaakin hieman köyhempiä V******A. Itselläni ei ole hirveän paljoa tietotaitoa verosuunnittelusta, mutta jospa tässä kuitenkin yrittäisin avata sanaista arkkuani tämänkin asian tiimoilta. Lähinnä muutamasta asiasta olen kuullut ”isoilta pojilta” ja nämä pari esimerkkiä ajattelin sitten jakaa, vaikka tämän blogin lukijoilla tuskin on kyseisiä rahasummia joita tarvittaisiin.
Joka vuosi toukokuun nurkilla saamme jokaisen rakastamat veroehdotukset postiluukusta ja riippuen ihmisestä sitten hurraamme tai kiroamme veronpalautusten tai mätkyjen saannista riippuen. Jostain syystä noin 70 prosenttia ihmisistä ovat niin perskeleen tyytyväisiä saadessaan veronpalautuksia. Myönnettäköön, että näin olen myös itse asiaan suhtautunut aikoinaan, vaikka kyse on lähinnä siitä, että valtio ja kunnat kusevat veronmaksajaa silmään tämän saadessa palautuksia. Kylmä faktahan on sellainen, että veronpalautusten korot ovat melkein nollissa, joten se tarkoittaa valtion itseasiassa voittavan inflaation verran pidätellessään liikoja maksettuja veroja vajaasta vuodesta melkein kahteen vuoteen. FFFUUUUU vois joku todeta tätä miettimällä. Kylmä faktahan on yksinkertaisesti sellainen, että kannattaa mieluummin maksaa mahdollisimman vähän veroja pyytämällä pienemmän verokortin kuin tarvitsee ja antaa inflaation hoitaa osansa niistä ennen kuin maksaa mätkynsä. Myönnettäköön, että parina viime vuonna olen tässä epäonnistunut pahoin ja palautuksia on tullut turhan paljon. Ensi vuonna täytyy kiinnittää tähän enemmän huomiota.
Valitettavasti oma keinovalikoima tuloverojen vähentämiseen on hyvin typistetty ainakin, jos haluaa tienata enemmän. Mitä pääomaverotulon maksuun tulee niin valitettavasti tämäkään ei ole mitään köyhien huvia vaan niiden, jotka tienaavat huomattavia rahasummia jo muutenkin. Suurin osa näistä suunnitteluista nimittäin vaativat sellaisen rahasumman mitä meillä köyhillä ei roiku tilillämme. Jotta saisimme jonkinlaisen käsityksen niistä rahasummista joita tarvitaan niin isot pojat ovat esimerkiksi laulaneet, että pystyäkseen perustamaan jonkinlaisen holding-yhtiön esimerkiksi Luxemburgiin tarvitsee palttiarallaa miljoona Erkkiä, jotta tämä on mahdollista. Tämä sitten mahdollistaakin käytännössä omien sijoitusvoittojen pimittämisen tehokkaasti Suomen verottajalta. Allekirjoittaneelta uupuukin siis enää vajaa miljoona, DOH. Myös oman yrityksen perustamalla Suomeen voi päästä verottomien tulojen pariin, mutta on kuitenkin muistettava, että verottomia osinkoja ei voi siirtää itselleen, jos ei ole riittävästi varoja voitonjakoon eli tästäkään ei kannata hirveän kateellinen olla yrittäjille, koska suuremman voiton saaminen vaatii ihan helvetin paljon enemmän duunia yrittäjältä kuin tavallinen palkkatyöläinen tekee työnantajalleen.
Kuitenkin on olemassa vaihtoehtoja, jotka vaativat pienempiä rahasummia kuten kahden eri arvo-osuustilin hallinnointi. Käytännössä kuitenkin tämä vaatii hieman isompia rahasummia sijoitettavaksi kuin allekirjoittaneen tämän hetkiset varat. Käytännössä tämä verosuunnittelu tapahtuu ostamalla samoja osakkeita ajallisesti hajauttaen kahdelle eri arvo-osuustilille ja sitten myymällä niitä osakkeita jotka ovat nousseet vähemmän. Normaalistihan verottaja katsoo verotuksen FIFO-periaatteella eli First In, First Out. Eli aikaisemmin ostetut osakkeet merkitsee verottaja aikaisemmin myydyiksi. Tämä eroaa kahdella arvo-osuustilillä käytännössä siten, että sijoittaja päättää miltä arvo-osuustililtä osakkeet myydään ensimmäiseksi. Tämä vaatii kyllä kaksi välittäjää, jotka eivät ota säilytysmaksua osakkeista tai riittävän suurta pääomaa. Itse tiedän vain Nordnetin online-välittäjistä joka ei pyydä säilytysmaksua. Jos tiedätte muita niin otan ilomielin tipsejä vastaan! Nyt kun alamme myös lähestyä vuoden loppua niin on syytä myös muistuttaa siitä mahdollisuudesta, että on aika taas myydä tappiollisia sijoituksiaan ennen vuoden loppua varsinkin silloin jos on tulossa myyntivoittoja aikaisemmista kaupoista. Nimittäin osakkeiden myyntitappiot voi vähentää voitoista seuraavan kolmen vuoden ajan. Osakkeet voi sitten ostaa takaisin vuoden vaihduttua. Tietysti samat osakkeet voivat myös nousta vuoden lopulla, joten kovin paljoa ennen vuodenvaihdetta tätä ei kannata tehdä.
Jos joku odotti tapoja kiertää veroja tästä kirjoituksesta niin joutui varmasti pettymään. Osa näistäkin tipseistä oli varmasti tuttuja lukijoille, joten uutta informaatiota tuskin tuli tällä kertaa, mutta aina on hyvä kerrata muistamiaan asioita.

perjantai 23. syyskuuta 2011
Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa veroja part 1
Moro.
Miten maksaa vähemmän veroja onkin suhteellisen mielenkiintoinen kysymys. Suomessa on täysin mahdotonta olla maksamatta itseään kipeäksi veroista, mutta niiden maksamista pystyy kyllä vähentämään eri tavoin. Tärkeintä tässäkin asiassa on miettiä mitkä verot vievät suhteettoman suuren osan ihmisten kuluista verrattuna itse ostettuun artikkeliin tai palveluun.
Jos mietitään suhteettoman suuria veroprosentteja niin itselle tulee ainakin ensimmäisenä mieleen kaksi eri asiaa eli autoiluun ja alkoholiin liittyvät verot. Näistä varsinkin autoiluun liittyvät verot ovat monille pakkomaksuja, sillä asumalla hieman kauempana palveluista näitä veroja ei pysty millään tavoin välttämään. Tämän vuoksi on tärkeää minimoida maksetut verot eli toisin sanoen Suomessa on pakko hankkia auto joka kuluttaa mahdollisimman vähän polttoainetta suhteessa käyttötarkoitukseen tai liikkua julkisilla liikennevälineillä mahdollisimman paljon. Julkisten kulkuvälineiden käyttö varsinkin pääkaupunkiseudulla on suhteellisen helppoa eikä rasita henkisestikään paljoa paitsi niitä, jotka eivät kestä pieniä ongelmia ja myöhästymisiä. Tämän lisäksi kuntien ja valtion verorahoista subventoidaan näiden käyttöä eli muut verojenmaksajat siis toisin sanoen kustantavat osan liikkumisestasi tässä tapauksessa. Pääkaupunkiseudulla myös matkat saattavat julkisilla kestää huomattavasti vähemmän kuin pahimmissa tapauksissa omilla autoilla, joten ajan säästäminenkään ei tässä tapauksessa ole mahdollista. Paras vaihtoehto kuitenkin monissa tapauksissa olisi polkupyörä ainakin puolen vuoden ajan, mutta aina tämä ei tietenkään ole mahdollista.
Alkoholiverot ovat Suomessa myös ihan järkyttävällä tasolla, joten siinä on toinen suomalaisen köyhän rahareikä joka on kuitenkin mahdollista tukkia kahdella tavalla. Toinen terveellisempi tapa on vähentää ryyppääminen minimiin. Tämä tietysti on mahdollista suurimmalle osalle, mutta kaikki eivät kuitenkaan tähän halua ryhtyä eikä se kaikille olekaan tarpeellista. Mitä tulee sitten sellaisiin ihmisiin, jotka kuluttavat alkoholia reippaammin niin ainoa järkevä tapa on hakea juomansa autolla matalampien verojen maista kuten tuosta etelä-Suomen helmestä Tallinnasta. Tämä on toisaalta kaksipiippuinen juttu siinä mielessä, että kulutus voi joillakin ihmisillä kasvaa tämän rallin seurauksena. Kuitenkin suurin osa tuntemistani ihmisistä pystyy hallitsemaan oman käyttönsä, joten käytännössä ihmiset pystyvät säästämään noin puolet maksamistaan alkoholiveroista käymällä Suomenlahden toisella puolella. Samalla voi myös käyttää muita halvempia palveluita ja nauttia elämästään pienemmällä rahasummalla. Tämä tapaus koskettaa kuitenkin lähinnä niitä joilla on mahdollisuus hakea autollinen juomista. Muutaman laatikon olutta ostamalla, kun ei vielä oikeastaan säästä yhtään mitään, kun ottaa huomioon matkan hinnan.
Kolmas suuri menoerä verojen suhteen sekä myös muutenkin ihmisille on sähköverot. Tämä on käytännössä kaikille pakollinen vero ja sen maksamista on mahdotonta välttää ellei sitten joku toinen sattumalta maksa asuntosi sähkölaskua. Sähkön säästämiseen löytyy romaanin verran vinkkejä joita en tällä kertaa rupea listaamaan vaan otan kokonaan erilaisen lähestymistavan asiaan. Kylmä faktahan on se, että hienon kotimaamme koneisto tulee varmasti tulevina vuosikymmeninä kynimään kansalaisilta suuremman osan tuloista energiaveroilla. Paras tapa hyötyä tästä on siis toisin sanoen ostaa energiayhtiöiden osakkeita, sillä asiakkaat maksavat kaikki energiayhtiöille menevät veronkorotukset sähkölaskuissaan. Tämän vuoksi jokaisen sähkönkuluttajan kannattaa ostaa esimerkiksi Fortumin osakkeita näiden ollessa sopivan hintaisia. Tällä hetkellä nämä ovat noin seitsemäntoista Euron pinnassa ja alle 15 Euron suosittelisin niitä ostettavaksi varsinkin niille, jotka omistavat isot asunnot. Itse tosin löydän Helsingin pörssistä parempiakin sijoituskohteita, joten en ainakaan itse vielä tähän yritykseen sijoittaisi edes mainitulla hinnalla.
Tässä tämä ensimmäinen osuus veroista. Ensi viikolla keskityn myös samaan asiaan, mutta tällä kertaa enemmän verosuunnittelun näkökulmasta kuin nyt.

perjantai 9. syyskuuta 2011
Samaa roskaa eri värisissä paketeissa
Eli tällä kertaa keskitymmekin sitten lähes yhtä suureen viholliseen kuin omaan itseemme ja tarkastelemme kuinka taistella niin sanottua ”koneistoa” vastaan. Nämä ovatkin sitten toisiksi suurin vihollinen rahojasi kohtaan. Itsehän me tietysti omat päätöksemme teemme ja sen vuoksi eivät tietysti poliitikotkaan tai virkakoneisto kaikkia varojasi onnistu päätöksillään tyhjentämään tililtäsi tai lompakostasi. Koneistolla on helppo tehtävä pistää menemään muiden ansaittuja varoja, sillä verotusoikeus on sen verran vahva kortti, että sitä vastaan on vaikea taistella. Toisaalta tätä pitää ymmärtää, sillä onhan sinunkin helppo laittaa menemään naapurisi varoja, jos vastuuta ei juurikaan ole.
Jos joku vielä uskoo, että äänestämällä voi tässä maassa vaikuttaa poliitikkojen rahojen tuhlaamiseen niin olisi jo aika avata silmänsä. Kuten myös muualla näiden ”herrojen” ainoa tehtävä on pitää omien sidosryhmiensä eduista huolta. Myös joissakin tapauksessa ilman jäsenkirjaa on turha haaveilla vielä tänäkin päivänä tietyistä työpaikoista. En viitsi sen enemää yksityiskohtia mainita, mutta yhden tuttuni hakiessa tietystä ammattiliitosta työpaikkaa oli haastattelun loppu mennyt suunnilleen seuraavasti: ”Kaikki näyttää hyvälle ja olet pätevä tähän työhön ja olihan sulla se jäsenkirja myös?? ”Ei oo eikä tuu” oli kaverini vastannut. Voitte arvata kahteen kertaan tuliko töitä? :)
Puolueiden erilaiset etujärjestöt menevät suunnilleen seuraavin tavoin: Kokoomuksen pojat juoksevat EK:n pillin tahtiin, Sossut SAK:n, kepulaiset juoksevat MTK:n asioilla ja Vasemmistoliiton jäsenet ovat eri liittojen asioilla kuten esimerkiksi rakennusliiton. Viherpipertäjät terrorisoivat maatamme mm. Greenpeacen ja muiden luonnonsuojeluliittojen asioilla. RKP:n etujärjestöt nyt selviävät jo puolueen nimen perusteella kuten myös kristillisetkin. Sen sijaan perussuomalaisten sitoumukset eri etujärjestöihin ovat ainakin hyvin pitkälle vielä itselleni hämärän peitossa, mutta tämä johtuu ainakin osittain siitä etteivät he ole ikinä olleetkaan vallassa. Voi myös olla, että persut ovat vain sekalainen seurakunta ilman hyötyjiä, mutta itse en tähän usko. Onkos teillä tästä asiasta enemmän sisäpiirin tietoa?
Koneiston rahankeräystavat ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaiset, sillä suurin osa valtion tuloista tulee kuitenkin veroista ja veroluontoisista maksuista joista voisi mainita ainakin tv-luvan. Tästä koneiston hukkaamasta saadaan hyvä käsitys, kun ottaa huomioon Kreikan 10 miljoonan asukkaan maalla on 700 000 julkisen sektorin työntekijää ja Suomella 680 000 viimeisten tietojen mukaan. Tästä voisi tehdä sen päätelmän, että Suomesta voisin hyvin helposti vähentää 100 000 julkisen sektorin työntekijää asioiden hoidon kärsimättä mitenkään. Jos pidätte Kreikkaa huonona vertailukohteena niin voidaan myös verrata Suomea muihinkin maihin. Tämän vuoksi verojen ja veroluontoisten maksujen osuus on tavalliselle kansalaiselle hyvinkin suuri. Suomessa tämän vuoksi kannattaakin yrittää minimoida omat pakkomaksunsa ja veronsa, jotta saa vastinetta maksamilleen veroille.
Erityisen tarkkana kannattaa olla siinä vaiheessa, kun valtio mainostaa veroja tai niiden korotuksia väliaikaisuudella kuten pääomaveron tapauksessa lähiaikoina. Valtiosta riippumatta tämä pitää paikkansa. Esimerkiksi tuloverohan oli myös alunperin ”väliaikainen” suostuntavero 1800-luvun lopulla Suomessa sekä sisällissodan aikaan 1917-1919 ja se vakinaistettiin vuonna 1920. Kannattaa myös varoa sitomasta omia varojaan valtion lupaamiin veroetuuksiin kuten nykypäivän ps-tilien etuihin. Valtio on arvaamaton ja saattaa peruuttaa tämänkin ennen kuin ehdit siitä itse hyötyä, sillä 10-40 vuotta on hyvin pitkä aika sitoa omat varansa luottamalla valtion lupauksiin veroeduista. Koneisto kun pitää huolta aina ensin omistaan ja sitten vasta tavallisista kansalaisista.
Ainakin seuraavassa kirjoituksessani käsittelen eri tapoja taistella koneistoa vastaan vähentämällä omaa verotaakkaansa ja hyötymällä järjestelmästä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)