perjantai 23. syyskuuta 2011

Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa veroja part 1

Moro.

Miten maksaa vähemmän veroja onkin suhteellisen mielenkiintoinen kysymys. Suomessa on täysin mahdotonta olla maksamatta itseään kipeäksi veroista, mutta niiden maksamista pystyy kyllä vähentämään eri tavoin. Tärkeintä tässäkin asiassa on miettiä mitkä verot vievät suhteettoman suuren osan ihmisten kuluista verrattuna itse ostettuun artikkeliin tai palveluun.

Jos mietitään suhteettoman suuria veroprosentteja niin itselle tulee ainakin ensimmäisenä mieleen kaksi eri asiaa eli autoiluun ja alkoholiin liittyvät verot. Näistä varsinkin autoiluun liittyvät verot ovat monille pakkomaksuja, sillä asumalla hieman kauempana palveluista näitä veroja ei pysty millään tavoin välttämään. Tämän vuoksi on tärkeää minimoida maksetut verot eli toisin sanoen Suomessa on pakko hankkia auto joka kuluttaa mahdollisimman vähän polttoainetta suhteessa käyttötarkoitukseen tai liikkua julkisilla liikennevälineillä mahdollisimman paljon. Julkisten kulkuvälineiden käyttö varsinkin pääkaupunkiseudulla on suhteellisen helppoa eikä rasita henkisestikään paljoa paitsi niitä, jotka eivät kestä pieniä ongelmia ja myöhästymisiä. Tämän lisäksi kuntien ja valtion verorahoista subventoidaan näiden käyttöä eli muut verojenmaksajat siis toisin sanoen kustantavat osan liikkumisestasi tässä tapauksessa. Pääkaupunkiseudulla myös matkat saattavat julkisilla kestää huomattavasti vähemmän kuin pahimmissa tapauksissa omilla autoilla, joten ajan säästäminenkään ei tässä tapauksessa ole mahdollista. Paras vaihtoehto kuitenkin monissa tapauksissa olisi polkupyörä ainakin puolen vuoden ajan, mutta aina tämä ei tietenkään ole mahdollista.

Alkoholiverot ovat Suomessa myös ihan järkyttävällä tasolla, joten siinä on toinen suomalaisen köyhän rahareikä joka on kuitenkin mahdollista tukkia kahdella tavalla. Toinen terveellisempi tapa on vähentää ryyppääminen minimiin. Tämä tietysti on mahdollista suurimmalle osalle, mutta kaikki eivät kuitenkaan tähän halua ryhtyä eikä se kaikille olekaan tarpeellista. Mitä tulee sitten sellaisiin ihmisiin, jotka kuluttavat alkoholia reippaammin niin ainoa järkevä tapa on hakea juomansa autolla matalampien verojen maista kuten tuosta etelä-Suomen helmestä Tallinnasta. Tämä on toisaalta kaksipiippuinen juttu siinä mielessä, että kulutus voi joillakin ihmisillä kasvaa tämän rallin seurauksena. Kuitenkin suurin osa tuntemistani ihmisistä pystyy hallitsemaan oman käyttönsä, joten käytännössä ihmiset pystyvät säästämään noin puolet maksamistaan alkoholiveroista käymällä Suomenlahden toisella puolella. Samalla voi myös käyttää muita halvempia palveluita ja nauttia elämästään pienemmällä rahasummalla. Tämä tapaus koskettaa kuitenkin lähinnä niitä joilla on mahdollisuus hakea autollinen juomista. Muutaman laatikon olutta ostamalla, kun ei vielä oikeastaan säästä yhtään mitään, kun ottaa huomioon matkan hinnan.

Kolmas suuri menoerä verojen suhteen sekä myös muutenkin ihmisille on sähköverot. Tämä on käytännössä kaikille pakollinen vero ja sen maksamista on mahdotonta välttää ellei sitten joku toinen sattumalta maksa asuntosi sähkölaskua. Sähkön säästämiseen löytyy romaanin verran vinkkejä joita en tällä kertaa rupea listaamaan vaan otan kokonaan erilaisen lähestymistavan asiaan. Kylmä faktahan on se, että hienon kotimaamme koneisto tulee varmasti tulevina vuosikymmeninä kynimään kansalaisilta suuremman osan tuloista energiaveroilla. Paras tapa hyötyä tästä on siis toisin sanoen ostaa energiayhtiöiden osakkeita, sillä asiakkaat maksavat kaikki energiayhtiöille menevät veronkorotukset sähkölaskuissaan. Tämän vuoksi jokaisen sähkönkuluttajan kannattaa ostaa esimerkiksi Fortumin osakkeita näiden ollessa sopivan hintaisia. Tällä hetkellä nämä ovat noin seitsemäntoista Euron pinnassa ja alle 15 Euron suosittelisin niitä ostettavaksi varsinkin niille, jotka omistavat isot asunnot. Itse tosin löydän Helsingin pörssistä parempiakin sijoituskohteita, joten en ainakaan itse vielä tähän yritykseen sijoittaisi edes mainitulla hinnalla.

Tässä tämä ensimmäinen osuus veroista. Ensi viikolla keskityn myös samaan asiaan, mutta tällä kertaa enemmän verosuunnittelun näkökulmasta kuin nyt.

- TT

3 kommenttia:

  1. Tuota.... Olen laiska enkä käytä omia aivoja:
    Hieman kaipaisin tarkennusta siihen, miten energiaveron korotus siirtyy kuluttajan kukkarosta Fortumin omistajan kukkaroon. Kuluttaja kyllä maksaa käyttämästään energiasta enemmän. Valtio vetää verot (olivat ne sitten korkeammat tai matalammat) välistä, Fortumille jää siivu, josta valtio vie verot. Jos vielä jotain jää jäljelle niin sen Fortum voi sitten jakaa osakkaille jos näin parhaaksi katsoo.

    Fortumin osakkeiden ostoa en kuitenkaan vastusta, vaan harkitsen itsekin sitä vakavasti. Energian hinta kun ei Suomessa tuppaa laskemaan vaikka mitä tapahtuisi. Jos Öljyn tai sähkön hinta maailmalla nousee niin Suomessa öljyn ja sähkön hinta nousee. Vastaavasti, kun öljyn ja sähkön hinta maailmalla laskee, niin Suomessa öljyn ja sähkön hinta nousee. Eli Fortum voi siis sijoituksena olla järkevä, mutta verojen korotukselta se ei mielestäni suojaa.

    VastaaPoista
  2. No itseasiassa näissä valtion sähköverojen korotuksissa sähkön hinta on noussut yleensä aina enemmän kuin pelkät veronkorotukset. Eli asiakas maksaa enemmän. Tälläiset alat joilla kilpailu on hyvin vähäistä verot eivät nouse niin paljoa kuin hinta. Suosittelen tarkastelemaan sähkölaskua seuraavan kerran kun valtio nostaa sähköveroa. Toki voi kilpailuttaa oman sähkösopimuksensa, mutta suurin osa ei sitä tee.

    Tällä perusteella myös Fortumin osingot nousevat ja osakas tienaa enemmän, kun verot nousevat.

    VastaaPoista
  3. Oujee!

    Eli kun suomalainen kuluttaja on niin mukavuudenhaluinen ja vaativa, ettei halua kodissaan jäätyä kuoliaaksi tammikuussa, niin peräti kaksi ystävällistä tahoa on valmiina tempaisemaan tätä kermapersekuluttajaa kuivana kakkoseen.

    IHANAA!

    VastaaPoista