Jos aletaan katsomaan asioita hieman
laajemmasta perspektiivistä kuin täältä lintukodosta voidaan
huomata keskiluokan keskimääräisen ostovoiman tippuneen monissa
länsimaissa jo 1980-luvun lopusta lähtien. Tämä kehitys tulee
jatkumaan seuraavat vuosikymmenet. Suomi ja muut muutamat länsimaat
ovat olleet poikkeuksia hyvin pitkään, mutta tämäkin ilo alkaa
pikkuhiljaa loppumaan globalisaation lyödessä keskiluokkaa turpiin
yhä lujemmin.
Suomi pärjäsi maana erittäin hyvin
vuosiin 2006 ja 2007 saakka. Sen jälkeen keskimääräinen ostovoima
on tippunut tasaisen varmasti ja tulee tippumaan hamaan
tulevaisuuteen saakka. Nokia-klusteri oli yksi suurimmista syistä
siihen miksi selvisimme 1990-luvun lamasta kuivin jaloin.
Valitettavasti tämä kruununjalokivemme on himmentynyt niin pahasti
ettei siitä ole paljon mitään enää jäljellä. Tämän
maksajaksi tulee keskiluokka. Keskiluokka maksaa tätä laskua koko
ajan korkeampien elinkustannusten myötä. Poliitikkomme ovat
munanneet mahdollisuutemme sopeutua tähän jatkuvaan kehitykseen
elämällä yli varojen ja rohkaisten kansalaisia tekemään samoin.
Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa laskua emme ole vielä
alkaneet maksamaan. Tämä kehitys ei jatku enää montaa vuotta ja
sen jälkeen keskiluokka romahtaa. Näin on tapahtunut jo monessa
maassa kuten Kreikassa ja Espanjassa. Tulevaisuuden kuva on
kollektiivisesti sama kuin Espanjassa. Tästä voi lukea lisää täältä.
Meillä yksilöillä on kuitenkin
mahdollisuus sopeutua tähän kehitykseen, mutta se voi tapahtua
ainoastaan hyväksymällä tosiasiat. En halua tahallani maalata
piruja seinille, mutta tosiasioista on pakko kertoa, jotta asiat
paranevat. Seurauksena on eriarvoisuuden lisääntyminen vielä
entisestään. Rikkaat tulevat rikastumaan vielä enemmän ja
köyhemmät joutuvat tulemaan toimeen vielä vähemmällä. Tiedän
ettei se ole reilua, mutta elämässä harvoin menevät nallekarkit
tasan. Voivottelu ei valitettavasti auta vaan toimiminen. Tämä on
syytä aloittaa ennen kuin paska alkaa levitä tuulettimesta
ympäriinsä. Tarkkaa ajankohtaa tulevalle romahdukselle on vaikea
määrittää, mutta kyseessä on yli kaksi vuotta ja alle kymmenen.
Suomessa tämä riippuu siitä kuinka kauan valtio ja kunnat saavat
lainattua rahaa suhteellisen matalalla korolla. Koska velkaa otetaan
paljon ulkomailta tulee romahdus tapahtumaan nopeammin kuin niissä
maissa joissa sitä otetaan lähinnä kotimaasta kuten Japanissa.
Japanihan on selvinnyt hyvin pitkään korkealla velalla.
Miten sitten sopeutua tähän
kehitykseen? Tähän on periaatteessa olemassa kaksi mahdollisuutta
tai niiden yhdistäminen eli
- Sopeuttaminen menonsa nykyisiä paljon pienemmiksi
- Tuottamalla niin paljon lisäarvoa muille, että kuuluu siihen pieneen joukkoon joka rikastuu tai sijoittamalla rahansa järkevämmin kuin keskiluokka
Oma arvioni palkkojen tulevasta
laskusta on 20-40%:a joka tarkoittaa sitä, että menojen laskun on
oltava vähintään tätä luokkaa. Tämä tulee erityisesti
koskemaan kaikkia niitä jotka työskentelevät julkisella
sektorilla. Sen sijaan yksityisellä sektorilla työskentelevien
tulojen muutokset tulevat ennen kaikkea olemaan tapauskohtaisia. Ei
ole väärin kuitenkaan olettaa näiden laskevan keskimäärin
vähintään yhtä paljon. Tämä sopeutus on syytä aloittaa heti.
Sen lisäksi sinun täytyy alkaa tuottamaan riittävästi lisäarvoa,
jotta voit tienata suurempaa palkkaa. Toisin sanoen joko muiden
ihmisten tai yrityksen tulee hyötyä sinun työpanoksestasi niin
paljon, että he haluavat maksaa siitä enemmän. Toinen mahdollisuus
on onnistua luomaan mielikuva siitä lisäarvon tuottamisesta. Tätä
”valehtelua” sinä et kuitenkaan voi jatkaa kovin pitkään vaan
totuus paljastuu ennen pitkään. Rahojen sijoittaminen järkevämmin
kuin keskiluokka ei tule koskaan olemaan vaikeeta, koska varsinkin
Suomessa hyvin harva sijoittaa juuri muuhun kuin kivijalkapankkinsa
tarjoamiin rahastoihin asuntolainojensa kytkykauppana. Tätä
vaikeampaa sen sijaan on tienata rahaa sen verran, että sitä jää
sijoittamiseen kallistuvien elinkustannusten ja palkan pienenemisen
jälkeen.
Ja sitten vielä on mainittava näin
lopuksi, että ainoastaan energiatehokkuuden radikaali parantaminen
pitää länsimaiden keskiluokan elintason edes nykytasolla. Tällä
hetkellä tätä ei ole näköpiirissä, mutta toivottavasti joku
sellaisen kehityksen saa aikaan. Päinvastoin kuin voisi tästä
kirjoituksesta luulla niin en toivo keskiluokan kurjistumista, vaikka
olen lähes varma siitä.
Seuraava kirjoitus on 3. askel
parempaan taloudelliseen tilanteeseen. Se tulee joko huomenna tai
sitten keskiviikkona.
-TT