Kirjoittajasta:
Kyseessä on entinen Timen päätoimittaja ja CNN:n hallituksen puheenjohtaja joka kirjoitti Jobsin elämänkerran tämän pyynnöstä.
Ennen kuin aloitan sen enempää kertomaan kirjasta niin huomauttaisin etten ole elämässäni kertaakaan ostanut yhtään ainutta Applen tuotetta enkä juuri niitä käyttänytkään. Toisaalta en myöskään omistan edes kosketusnäytöllistä puhelinta enkä sellaista aio kovin nopeasti hankkiakaan. Suurimman osan ajasta olen käyttänyt mokialaista, mutta en myöskään usko heidän tekevän tai suunnittelevan ylivertaisia tuotteita. Motiivini lukea kyseinen kirja johtuu lähinnä siitä, että sain sen joululahjaksi ja yritin etsiä siitä vastausta mitä tapahtuu omppufirmalle Jobsin poismenon jälkeen. Tähän mysteeriin en kuitenkaan löytänyt vastausta enkä ole varma voiko sitä löytääkään kyseisestä teoksesta. Kuitenkin omaan vahvan mielipiteen ja kirja sitä hieman mielestäni vahvistaa.
Ensinnä kiinnittäisin huomiota kirjan pituuteen joka on noin kuusisataa sivua mikä ei ole lyhyt kertomus. Kuitenkin pidän tätä kirjaa hyvinkin onnistuneena sisällöltään ja sujuvuudeltaan. Tietysti itse luin kirjan hyvin pienissä osissa jotka vaihtelivat lähinnä lukujen pituuksien mukaan. Kirja käy läpi Jobsin elämänvaiheet suhteellisen tarkasti läpi eikä juurikaan mielestäni olennaisia asioita jää kysymysmerkeiksi. Myös Applen tuotekehitysprosesseja käydään aika tarkasti läpi mikä saattaa kiinnostaa monia ihmisiä. Näistä prosesseista paistaa mielestäni selkeästi se läpi ettei ilman Jobsia koko yritystä olisi enää olemassakaan vaan se olisi kaatunut mikäli häntä ei olisi huolittu takaisin enää siinä vaiheessa, kun alkoi näyttää todella huonolta.
Kaiken kaikkiaan Jobsin tarkoituksena oli ensisijaisesti luoda aivan mahtavia tuotteita eikä rahastaa mitä ei välttämättä monien eri tuotteiden hinnoista voisi ihan heti päätellä. Tämän takia hän myös piti kaiken päätösvaltansa itsellään mitä tuli näiden ominaisuuksiin ja muotoiluun. Hän ei tehnyt kompromisseja vaan halusi vain parasta. Tämän takia hän myös erotteli muut ihmiset a-luokkaan sekä muihin eikä suvainnut muita omassa yrityksessään kuin vain parhaita mahdollisia työntekijöitä ja oli myös valmis haukkumaan heidät pystyyn mikäli eivät saaneet aikaiseksi mitä hän halusi. Johtuen myös Jobsin kontrollointivimmasta ovat Applen tuotteet integroitu toisiinsa sopiviksi, mutta taas muiden yritysten tuotteille sopimattomiksi. Jobsin kontrolli myös toisaalta on varmasti edesauttanut sitä ette Applella ole ollut samanlaista byrokratiajarrua kuin monilla muilla hyvin suurilla yrityksillä kuten kotimaisella mokialla nykypäivänä. Itse ennustan tämän kehityksen jatkuvan vielä joitakin vuosia, mutta sitten saatamme kyllä nähdä Applelta myös avoimen järjestelmän tuotteita. (jälkeenpäin luettuna tämä ennustus on sarjaa turha) Jobs piti LSD:n käyttöä yliopistossa ollessaan yhtenä tärkeimmistä kokemuksistaan mikä näkyi hänen yritysjohtamisessaan totuuden vääristelytilana joka sai ihmiset onnistumaan monesti ”mahdottomassa” ottaen huomioon mahdolliset deadlinet jotka hän monesti oli asettanut mahdottomiksi toteuttaa ainakin ensisilmäykseltä katsoen. Tämä totuuden vääristelytila myös taisi lopulta koitua Jobsin kohtaloksi, sillä tämä sai hänet luulemaan, että syövän voi parantaa pelkällä ruokavaliolla.
Jos nyt pitäisi sitten kirjan perusteella ja muutenkin miettiä Jobsin persoonaa niin loppujen lopuksi oma teoriani siitä, että mikäli haluaa oikeasti saavuttaa jotain suurta niin täytyy olla hullu pitää paikkansa. Jobs oli mielipuoli eikä sitä tosiasiaa mikään muuta. En kuitenkaan ole varma kuinka suurena miinuksena sitä voi oikeastaan pitää, sillä hänet oli hylätty pienenä lapsena joka on varmasti vaikuttanut häneen hyvin syvästi. Kuitenkin on huomioitava ettei ilman tätä hulluutta hän olisi varmastikaan ikinä saanut aikaiseksi maailman kalleinta yritystä joka ”Omppu” tällä hetkellä on. Olen myös aika varma siitä ettei hänelle raha varmastikaan ollut läheskään tärkein asia tai edes prioriteetti elämässä vaan hän ensisijaisesti halusi luoda vain mahtavia tuotteita myi ne sitten miljardeja tai ei.
Oma mielipiteeni ei sinänsä ole hirveästi Applesta muuttunut tämän kirjan perusteella, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole väliä. Tällä hetkellä Apple myy kuitenkin järisyttäviä määriä tuotteitaan isoilla katteilla mikä näkyy tuloksessa ja liikevaihdossa vielä ainakin parin vuoden ajan. Tämän lisäksi yrityksellä on sen verran iso käteiskassa jota nyt ollaan hieman jakamassa omistajille. Saas nähdä onko heillä mitään järkevää mahdollisuutta investoida sitä tuottavasti vai joutuvatko he vain pikkuhiljaa sitä vähentämään, jotta osakkeenomistajat ovat tyytyväisiä. Oma arvioni on loppujen lopuksi se etten usko heidän pystyvän suunnittelemaan enää mitään mullistavaa Jobsin lähdön jälkeen. Mullistavalla tarkoitan sellaista tuotetta jota ihmiset eivät vielä edes tiedä tarvitsevansa kuten Ipadia. Toisaalta oma asiantuntemukseni on varmasti samaa luokkaa kuin piirtämistaitoni eli hyvin heikko. Kuitenkin perstuntuma vaan sanoo ettei Applen osakekurssi tästä nouse enää paljoa seuraavina vuosina riippumatta yleisestä markkinatilanteesta.
Mitä taas tulee siihen kannattaako kirja ostaa niin siihen ei tietystikään ole yksinkertaista vastausta, sillä se riippuu tietysti ihmisestä. Mikäli sen taas pystyy lainaamaan paikallisesta kirjastosta niin suosittelen erittäin paljon sen lukemista, sillä mielestäni siitä voi selkeästi oppia jotain tinkimättömyydestä ja asenteesta muotoilua ja elämää kohtaan. Tämä on varmasti erittäin mielenkiintoinen kirja varsinkin insinööreille, jotka toimivat tuotekehityksessä omissa yrityksissään. Jobs oli myös hyvin mielenkiintoinen persoona vaikkakin täyshullu, joten mikäli jostain syystä tuntee tirkistelynhalua hänen elämäänsä niin lukeminen kannattaa. Itselleni tämä oli vasta ensimmäinen yritysjohtajan elämänkerta jonka olen lukenut, joten vertailupohjaa ei ole muihin vastaaviin teoksiin.
Hyviä lukuhetkiä! Oli ne sitten tämän kirjan kirjan kanssa tai jonkun muun.
- TT
The purpose of the site is to improve the quality of life by minimizing the unnecessary waste of human life so that the reader can invest in the things that produce the greatest joy and benefit. Most of it will be an updated version of a Finnish version of the book called Less Is More. The basic less-is-more principle works best for social phenomena in life.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Steve Jobs. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. maaliskuuta 2012
maanantai 13. helmikuuta 2012
Nerouden ja sekopäisyyden raja on hyvin pieni tai olematon
Tällä kertaa mennäänkin taas hieman sekalaisiin pohdintoihin ja mietitään löytyykö maailmanhistorian merkkihenkilöistä sellaisia ihmisiä joita voi pitää täysijärkisinä ja jotka ovat saaneet edistystä aikaan tieteen, taiteen tai politiikan suhteen. Ensimmäisenä on tietysti pakko myönnettävä, että asiantuntemukseni tämän asian suhteen ei kyllä ole varmastikaan historioitsijoiden tasolla, mutta näkökulmani on ehkä enemmänkin sekopäisen kuin täysjärkisen. En tosin väitä olevani nero, mutta tuo jälkimmäinen termi kuvaa enemmänkin itseäni.
Jokaisella meistä on varmasti selkeä mielikuva molemmista, mutta kai näitä täytyy jollakin tavalla kuvata, jotta pääsemme eteenpäin. Itse kuvailisin neroutta sellaiseksi termiksi, että omaa ainutlaatuisia kykyjä, jotka muuttavat maailmaa johonkin suuntaan oli se sitten hyvään tai huonoon.Sekopäisyys (Ei mikään varsinaisesti psykologinen termi tässä tapauksessa) on taas mielestäni sitä etteivät monet yhteiskunnan normit ja käyttäytymistavat koske sekopäisiä ja he saattavat myös halveksia muuta yhteiskuntaa sen selkeästi osoittaen. Sekopäiset myös pystyvät vieraantumaan täysin normaalielämästä ja pysyttelevät omissa oloissaan.
Maailmanhistorian neroista tulevat ensimmäisinä mieleen mm. Einstein, Newton Sokrates, Hitler, Mao ja monet muut. Hitleristä ja Maosta voi olla montaa mieltä, mutta ihmisten manipuloinnissa nämä kaksi mulukkua ovat kyllä olleet nerokkaita ja sitä ei voi kieltää. Mitä taas tulee Einsteiniin ja Newtoniin niin nämä kaksi ”sankaria” taas pystyivät sulkeutumaan tehokkaasti muulta maailmalta ja varsinkin jälkimmäinen onnistui sulkeutumaan ihan täysin omaan kammioonsa ja olemaan siellä viikkoja välittämättä ulkomaailmasta ja tämä sairas suhtautuminen omaan tutkimukseen on varmasti ollut myötävaikuttamassa tuloksiin, jotka vielä nykypäivänäkin hyvin tunnetaan. Mitä taas tulee esimerkiksi kulttuurin merkkihenkilöihin niin ainakin Pablo Picasso ja Vincent Van Gogh olivat sekopäitä mitä tulee normaaleihin standardeihin tavallisesta elämästä. Picasso oli juoppo ja Van Gogh leikkasi palan korvalehdestään irti. Sen verran vielä haluaisin sivuta lempiaihettani urheilua, että siinä menestyäkseen tarvii myös sitä sekopäisyyttä eikä tavalliset pulliaiset ole valmiita viemään itseään niin äärirajoille kuin mitä vaaditaan, jotta onnistuisi rikkomaan rajoja tällä saralla. Matti Nykänen on yksi hyvä esimerkki siitä, kun mennään överiksi. Kaverin menestystä on kuitenkin turha vähätellä enkä usko ilman sekopäisyyttä hänenkään ikinä pärjänneen.
Mitä taas tulee liike-elämän merkkihenkilöihin niin kaikki meistä tietävät ettei Steve Jobs ollut mikään partiopoika vaan lähinnä ihmishirviö joka vääristeli totuutta omien tahtojensa mukaan ja haukkui kaikki ihan mitättömyyksiksi ja sai heidät taipumaan tahtoonsa manipuloimalla näitä. Mitä taas tulee kotimaisiin mestareihin niin jokaisella meistä on mielipide mm. Nalle Wahlroosista eikä se ole läheskään kaikilla positiivinen. Myös Koneen kansainvälistäjä Pekka Herlin oli juoppo ja aikamoisen perhehelvetin luoja, mutta hänenkään bisnesvaistoja on turha kenenkään kiistää. Itselleni oli myös jonkinlainen yllätys hevosmiesten tietotoimiston laulaessa,että myös Ollilan Jorma on huhujen mukaan umpimulkku. En ota sen enempää kantaa, mutta en pitäisi sitä suurena yllätyksenä vaikka näin olisikin.
Nerouteen liittyy yleensä myös valmius mennä aina vaan entistä pidemmälle saadakseen vastauksia tai muita tuloksia aikaan. Tämän seurauksena yleensä nerot myös menevät hulluuden rajamaille ja alkavat sekoamaan päästään hukkaamalla elämänsä omien tavoitteidensa saavuttamiseen ja kadottamalla todellisuudentajunsa. Steve Jobs on tästä ehkä kaikista parhain esimerkki mainitsemistani henkilöistä. Hän on myös itselleni tällä hetkellä kaikista lähin esimerkki johtuen lähinnä siitä, että hänen elämänkertansa on juuri menossa. Monet nerot ovat myös olleet aikamoisia ihmisraunioita eivätkä varmasti sovi kenellekään positiivisina esimerkkeinä. Nämä nerot ovat myös monesti yhteiskuntien halveksimia ja jollakin tavalla jopa ulkopuolella. Toisaalta nämä nerot myös saattavat itse halveksia tavallista yhteiskuntaa ja pitää itseään parempina kuin muut. Seuraava lainaus Einsteinilta sopii tähän kuin nenä päähän, kun miettii sekä tavallisten pulliaisten ajatuksia neroista ja päinvastoin:
"Great spirits have always found violent opposition from mediocrities. The latter cannot understand it when a man does not thoughtlessly submit to hereditary prejudices but honestly and courageously uses his intelligence."
Vapaa suomennos: ”Suuret sielut ovat aina kohdanneet väkivaltaista vastustusta keskinkertaisuuksilta. Jälkimmäiset eivät ymmärrä sitä, etttei joku suostu hyväksymään periytyviä ennakkoluuloja vaan rehellisesti ja rohkeasti käyttää älykkyyttään”
Monet hullut ja nerot eivät myöskään tajua luovuttaa riittävän aikasin. Siinä vaiheessa, kun täysjärkiset iskee pari kertaa päänsä seinään niin he yleensä tajuavat lopettaa saman toiminnan, mutta hullut törmäävät vielä moneen kertaan siihen samaan seinään kunnes se hajoaa. Tämän vuoksi monet edellämainitsemistani neroista ovat sitten loppujen lopulta onnistuneet siinä mitä ovat yrittäneet ja myös tästä syystä esimerkiksi Hitler taas epäonnistui. Joskus liika on vain liikaa ja kun hakkaa päätä riittävän suureen kiveen niin pää hajoaa ennen sitä kiveä. Täytyy sanoa, että varsinkin tämä viimeinen nerojen tai hullujen ominaisuus kuvaa itseäni hyvin, sillä kun ryhdyn johonkin itseäni hyvin kiinnostavaan juttuun en sitä osaa lopettaa ennen kuin olen vetänyt överit oli kyseessä sitten mikä tahansa asia.
Tässä mietintöjäni tästä asiasta. Mikäli teille tulee mieleen joitakin täysjärkisiä neroja niin kertokaapa ihmeessä allekirjoittaneelle niin opinpahan taas lisää elämästä. Tiede, liike-elämä ja taide ovat kautta historian olleet täynnä näitä esimerkkejä, joten en niitä kaikkia jaksa luetella eikä se varmaan ole tarpeellistakaan. Olisin silti ikionnellinen jos saisimme jonkinlaista keskustelua tästä aiheesta aikaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)