sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vuosi 2014 cash -2780€ salkku -14.6%

Brutaali vuosi kaiken kaikkiaan mitä tulee allekirjoittaneen rahatilanteeseen. Kuten normaalistikin niin kyseessä oli ihan omat mokat, mutta toisaalta samalla tuli opittua paljon kaikkea toivottavasti tulevaisuudessa hyödyllistä asiaa. Epäonnistumiset opettavat keskimäärin enemmän kuin onnistumiset ja toivottavasti viime vuodesta tulee opittua.

Tulopuoli pettymys viime vuonna, menopuoli kutakuinkin odotettu

Menopuolella suurin yllätys oli uuden läppärin tarve, mutta toisaalta odotin lähinnä selviäväni ilman sen hankintaa tähän juuri vuoteen. Aikansa kutakin. Muita isompia kulueriä ei tullut yllätyksenä. Niitä on aika vaikea tullakin mikäli ei tule mitään suurempia yllätyksiä. Minulla, kun ei ole montaa sellaista tavaraa, jotka vaatisivat suurempia rahasummia esimerkiksi huoltotoimenpiteisiin. Tästä paras esimerkki monille lukijoille on autot. Pesukoneesta meinasi tosin tulla kallis yllätys, mutta onneksi ei tarvinnut ostaa kokonaan uutta. Myös Puolassa meni enemmän rahaa kuin etukäteen ajattelin, mutta puhutaan suhteellisen pienistä rahasummista. Suurempi kompastuskivi viime vuonna oli tulojen vähyys joka johtui osittain omasta laiskuudesta ja osittain myös kirjaprojektin yllättävästä raskaudesta joka pakotti vähentämään muuta tulonmuodostusta.

Sijoitukset myös selkeästi miinuksella

Sijoituksista ei ole paljoa kerrottavaa viime vuodelta. Turpiin tuli erityisesti Outotecin osakkeista. Tämän lisäksi myös PKC Groupin osakkeet ottivat osumaa. Sen sijaan kehittyvien markkinoiden ETF:t taisivat jopa hieman parantaa saldoa. Outotecin paha lasku tuli pyytämättä ja yllätyksenä, kun taas PKC Groupin osakkeet olivat mielestäni yliarvostettuja alkuvuonna ja tuntuvat olevan vieläkin sitä. Hyvän tilaisuuden tullen tulen lahtaamaan todennäköisesti PKC:n loputkin osakkeeni mikäli sen tuloskehitys jatkaa vanhalla tiellä. Ensi vuonna aion myydä ainoastaan maksimissaan tuhannella eurolla osakkeitani, mutta varaan itselleni mahdollisuuden toimia tarpeen vaatiessa toisinkin. Tarkoitus on odotella kärsivällisesti ostopaikkoja ensi vuonna. Mainittakoon vielä sen verran, että tuo ilmoittamani -14.6%:ia on otettu Nordnetin omasta salkusta, koska en ole jaksanut erikseen tutkia jokaista kuukausittain tapahtunutta sijoitusta. Oma näkemykseni asiaan on se, että hirveän suurta heittoa tuossa luvussa tuskin on todellisuuden kanssa. Selkeästi miinuksella meni viime vuosi. Yksittäisille vuosille ei saa antaa liian suurta painoarvoa, mutta mikäli on jatkuvasti miinuksella niin on syytä harkita siirtymistä kokonaan indeksirahastoihin/ETF:iin.

Kontrolloi sekä itseäsi että ympäristöäsi

Omassa henkilökohtaisessa elämässäni ei suuria muutoksia tapahtunut. Puolassa olin tosiaan kolme kuukautta ja sieltä jäi useita opetuksia mieleen. Ehkä tärkein oppi oli se, että mikäli haluaa saada itsestään eniten irti, niin pitää kontrolloida sekä itseään että ympäristöään. Kumpikaan asioista ei ole helppo eikä kumpaakaan voi pitää yksittäisenä saarekkeena ja keskittyä ainoastaan toiseen. Tämä siitä syystä, että on paljon helpompaa kontrolloida itseään, kun on luonut itselleen ympäristön joka luo parhaat mahdollisuudet keskittyä ainoastaan omaan toimintaan. Puolassa minulla oli optimaalinen ympäristö kirjan kirjoittamisen suhteen ja se johti myös paljon tehokkaampaan toimintaan. Jopa niin paljon tehokkaampaan etten olisi sitä millään etukäteen uskonut. Tässä tapauksessa emme puhu pienistä muutoksista vaan sain Puolassa aikaan varovaisesti arvioiden vähintään 50%:n tehonnoston kirjoittamiseen.

Suomessa ollessani en ole päässyt lähellekään tätä tehokkuutta enkä varmaan pääsekään ilman erakoitumista. Toisaalta on muistettava ettei tehokkuus ole mikään itseisarvo, koska elämässä on muutakin tärkeätä. Toisaalta selkeä tehonnosto tarkoittaa vapaa-ajan lisääntymistä. Ymmärrän etteivät monet usko tuollaisen 50%:n tehonnoston olevan mahdollista, mutta en usko kenenkään mitään häviävän, vaikka kokeilisikin sulkea kaikki kommunikaatiovälineet ja eliminoisi keskeytykset työskentelemällä sellaisessa paikassa, jossa ulkoiset häiriötekijät on minimoitu. Testatkaa ja yllättykää!

Mitä on odotettavissa vuodelle 2015?

Juuri alkanut vuosi tuskin tarjoaa mitään suurempia yllätyksiä, mutta mikäli niitä tulee niin toivottavasti ne ovat positiivisia. Mikäli ne ovat negatiivisia niin ne pitää kestää. Oma näkyvyyteni tämän vuoden suhteen on vielä suhteellisen pieni. En tiedä tarkalleen missä tulen esimerkiksi menemään puolen vuoden päästä. Tämän vuoden suunnittelu on noin puolivälissä. Aloitan nykyään aikataulujeni suunnittelun lomistani ja pidemmät lomat olen päätellyt pitää noin puolentoista kuukauden välein. Lomani pituudet tulevat olemaan ensimmäisellä vuosipuoliskolla maksimissaan viikon mittaisia. Tämä tarkoittaa lähinnä ”töitäni”. Kirjoituslomista en ole vielä päättänyt. Aion myös toisella vuosipuoliskolla todennäköisesti lähteä muutamaksi viikoksi ulkomaille. Tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa, mutta tarkoitus on lähteä silloin, kun Suomessa on pimeää. En ole myöskään päättänyt vielä kohdetta, mutta ainakin auringonvaloa on tarkoitus metsästää.

Kirjoitusprojektit

Bloggaamista tulen jatkamaan keskimäärin kerran viikossa riippuen blogista. Tämä koskee erityisesti Vähemmän on Enemmän blogia ja "lontoolaista" vastinetta. Kirjaprojekteja minulla on tällä hetkellä kaksi mielessä. Ensimmäinen on Vähemmän on Enemmän Rahassa. Alunperin olin suunnitellut saavani sen valmiiksi keväällä, mutta tässä voi mennä syksyyn saakka. Suurin syy tähän on se, että olen viimeisen vuoden aikana oppinut taas enemmän asioita ja tästä projektista tulee sen myötä suurempi kuin odottelin. Toinen kirjaprojektini on ensimmäisen kirjani kääntäminen Lontooksi. En aio sitä tehdä suoraan vaan tulen todennäköisesti sekä lisäämään että vähentämään materiaalia ja parantamaan entistä. Seurauksena voi olla se ettei käännös valmistukaan vielä tänä vuonna, mutta siihen on selkeä pyrkimys. Joudun tänä vuonna muokkaamaan ympäristöäni, jotta kaikki nämä kirjoitusprojektit tulee tehtyä. Todennäköisesti tämä tarkoittaa kirjoittamista erityisesti muualla kuin kotona. Ulkomaille en tosin tule lähtemään moneksi kuukaudeksi kirjoittamaan vaan pysyttelen kotimaassa.

Minkälaisia suunnitelmia teillä on alkaneelle vuodelle?

-TT

torstai 1. tammikuuta 2015

Joulukuu 2014 cash -170€ salkku -0,4%

Ei mennyt joulukuukaan ihan putkeen. Onneksi mittavat veronpalautukset pelastivat aika paljon, kuten olin jo aikaisemminkin uumoillut. Yksi suuri syy tähän oli jouluun menneet odotettua suuremmat rahasummat. Tulojen hienoiseen vähyyteen vaikutti eniten erittäin raskas flunssa, josta kärsin itsenäisyyspäivän paikkeilla. Viimeiset kaksi viikkoa olin lomalla, kuten aina edellisinäkin vuosina. Pidän tätä pitkää joululomaa tärkeänä hengähdystaukona vuosirytmissäni. Suurin syy miinuksille oli rajoitetun painoksen tilaaminen suoraan kotiin.

Menoja oli enemmän kuin kuvittelin lähinnä joulunvieton vuoksi. Ei mitenkään radikaalisti, mutta ehkä 50€:n verran. Tämän lisäksi kirjaprojektistani tuli hieman enemmän kuluja, koska en tajunnut ottaa postituskuluja riittävän hyvin mukaan enkä muistanut uuden monitoimitulostimen ostoa suunnitellessa joulukuun menoja. Se missä kuluja tuli vähemmän oli mm. tapaturma- ja matkavakuutukseni suoraveloitus joka ei tapahtunutkaan joulukuussa. Sinänsä en jaksa asiasta huolehtia enempää, koska en ole lähdössä matkoille vähään aikaan ja tapaturmavakuutus on vähän niin ja näin muutenkin. Todennäköisesti olenkin lähinnä peruuttamassa koko matkavakuutuksen lähiaikoina.

Tulojen odotan kasvavan jonkin verran tammikuussa. Se kuinka paljon, on vielä hämärän peitossa. Oma arvaukseni on noin 150 Euroa lisää ilman kirjasta saatavia tuloja. Tämä riippuu tietysti aika paljon tulevasta terveystilanteestani. Toisaalta olen potenut jo kaksi flunssaa syksyllä, joten tuskin niitä montaa enää talvella tulee enkä odota yhtä tammikuulle. Tulojen ja menojen suhde on varmaan lisääntyneistä tuloista huolimatta ainoastaan hieman plussalla. Tämä johtuu osittain bussilipun hankkimisesta pidemmällä ajalle sekä mahdollisista vakuutusmaksuista. Muuten ei pitäisi tulla mitään yllätyksiä, mutta olkoon nämä viimeiset kuuluisat sanat..

Sijoituksista ei ole paljoa sanottavaa. Alas ylös, alas ylös, jne. Oma näkemykseni on edelleen se ettei hyviä kohteita ole juuri tarjolla. Tämä pätee erityisesti niihin osakkeisiin joita itse seuraan. Ehkä jotkin Venäjällä toimivat yritykset voisivat olla hyviä kohteita mikäli vain tietäisi tarkemmin kuinka kriisi niihin vaikuttaa. Ehkä olemme jo tammikuussa hieman viisaampia asioiden suhteen. Tai sitten läpinäkyvyys on entistä kauempana. Tulevaisuus näyttäköön missä mennään. En osaa sitä ennustaa, vaikka kuinka haluaisin. Kärsivällisyys on yksi sijoittajan suurimmista hyveistä, joten pitää vain odotella rauhassa.

Sain vihdoinkin joulukuun puolivälissä kirjaprojektini valmiiksi. Siihen on pakko olla tyytyväinen, vaikka sen viimeistely olikin yllättävän paljon aikaa vievää hommaa. Pakko olla tyytyväinen siihen, että sain sen vihdoinkin valmiiksi. Seuraavia kirjaprojekteja ja niiden viimeistelyä varten tuli selkeästi lisää oppia. Esimerkiksi se ettei viimeistelyyn voi suhtautua puolivaloilla vaan se on pakko tehdä ilman suurempia häiriötekijöitä, koska muuten asiat käyvät liian raskaiksi. Tällä kertaa tuli itsekin unohdettua Vähemmän on Enemmän periaate. ”Tee miten saarnaat” pääsi tällä kertaa unohtumaan, mutta sekin taitaa olla ihan inhimillistä. Tammikuussa tulen myös mitä todennäköisemmin etsimään koelukijoita seuraavaan kirjaprojektiini Vähemmän on Enemmän Rahassa. En tosin ole siitä vielä ihan sataprosenttisen varma, koska asia voi jäädä roikkumaan myös helmikuulle. Tämä johtuu lähinnä siitä, että osa kirjasta on vielä lähinnä ”pilkkeenä” silmäkulmassani”.

Mikäli kirjaprojektini jatkuu tämän asian osalta niin todennäköisesti se tarkoittaa blogini julkaisemisen harventumista. Aion myös elvyttää englanninkielisen blogini julkaisemisen alkuvuonna ja olen sitä jo taas jatkanut parin kirjoituksen verran. Tämän lisäksi yritän saada piksu.netiin tehtyä sijoitusaiheisia kirjoituksia kerran, pari, kuukaudessa. Suurempia muutoksia en aio elämääni tehdä tammikuussa enkä koko vuonnakaan. Koko vuoden näkymäni ja menneen vuoden tärkeimmät asiat käyn läpi seuraavassa kirjoituksessa. Yksi asia mihin tulen pyrkimään, on läppärin sulkeminen joka päivä viimeistään 22.00. En harrasta lupausten tekemistä, mutta jos joku niitä haluaa tehdä niin siitä vaan. Toinen asia johon haluan lähiaikoina panostaa on ulkoilun lisääminen. Kyse ei varsinaisesti ole liikunnan lisäämisestä vaan enemmän raittiin ulkoilman haukkaamisesta entistä useammin.

Näillä mennään tammikuu,

Mitäs suunnitelmia teillä on vuodenalkuun?

-TT

maanantai 29. joulukuuta 2014

Arvaukset vuodelle 2015

Ensimmäisenä haluan sanoa, että kaikki tämän kirjoituksen arvaukset seuraavasta vuodesta ovat lähinnä viihdettä ja edustavat ainoastaan allekirjoittaneen näkemyksiä asioista. Tulevaisuutta ei kukaan tiedä eikä siitä ole minkäänlaista varmuutta kenelläkään. Jonkinlaisia syitä tosin löytyy jokaisen arvauksen takaa, mutta ne voivat yhtä hyvin olla mitä sattuu.

Eduskuntavaalit 2015

Suurimmasta puolueesta ei taida enää olla paljon epäselvyyttä. Keskusta tulee mitä todennäköisimmin voittamaan vaalit ylivoimaisesti. Hallituksen se tulee perustamaan Kokoomuksen, SDP:n ja RKP:n kanssa. Hallitusneuvottelut tulevat olemaan lyhyet ja nopeat muiden puolueiden tyytyessä niihin muruihin joita kepu jättää. Mikään ei Suomen sisäpolitiikassa tule muuttumaan, vaikka pääministeripuolue vaihtuukin.

Sote-uudistus

Tämän uudistuksen huomataan tulevan paljon kalliimmaksi kuin mitä on aikaisemmin ajateltu. Tämä johtuu siitä, että koko homma on taas suunniteltu hallinnolle ja eri puolueiden eturyhmille. Nämä eturyhmät eivät tingi omista ”saavutetuista” eduistaan ja saamme taas lisää hallintoa. Asiakkaat unohdetaan tässä uudistuksessa vielä pahemmin kuin kukaan uskoo.

Sääntely lisääntyy ja kansalaisilta alkaa mennä hermot lopullisesti

Typerät säännöt ja määräykset tulevat lisääntymään ja lupauksista niiden purkamisesta ei tule mitään. Ensi vuonna ihmisten kärsivällisyys alkaa loppua ja tulemme näkemään monia mielenosoituksia ympäri maata.

Suomen talous

BKT tulee laskemaan 2-3%:ia vuonna 2015 Suomessa. Tämä lasku tapahtuu lähinnä maailman ja Venäjän talouksien hidastumisista. Myös jatkuvat veronkorotukset tulevat syömään Suomen työläisten selkärankaa. Asuntojen hinnat tippuvat 5-7%:ia johtuen lähinnä tämän vuoden laajoista irtisanomisista ja siitä ettei työllisyys parane ensi vuonnakaan. Suomen luottoluokitus laskee yhden pykälän lisää ja valtionlainojen korot alkavat nousemaan muiden euromaiden imussa.

Turvallisuustilanne pysyy kohtuullisena

Venäjä tulee jatkamaan pullisteluaan ja valtaa itä-Ukrainasta sen osan jota ”kapinalliset” pitävät ällä hetkellä hallussaan. Suomen turvallisuustilanteeseen tällä ei ole muuta vaikutusta kuin lisääntyvät ilmatilaloukkaukset.

Muualla maailmassa geopoliittiset jännitteet kasvavat

Venäjä jatkaa pullisteluaan ensi vuonnakin. Se vankistaa valtaansa itä-Ukrainassa ja todennäköisesti myös Georgiassakin. Se ei kuitenkaan valtaa koko Ukrainaa vaan jättää sen rauhaan. Sen sijaan se kyllä jatkaa ilmatilaloukkauksiaan ja järjestää suurempia sotaharjoituksia lähellä NATO-maita. ISIS laajenee arabimaissa, mutta ei suorita terrori-iskuja länsimaissa. Yhdysvallat tulee hyökkäämään taas johonkin maahan taloudellisten syiden vuoksi.

Euromaiden valtionlainojen kupla alkaa puhjeta

Kreikan uudet vaalit tulevat koettelemaan euroalueen valtionlainojen kuplahintoja ja ensimmäisenä tämä tulee näkymään lyhyissä koroissa lukuunottamatta Kreikkaa, jonka pitkät korot ovat jo jyrkässä nousussa. Kreikka tulee uusien vaalien myötä kiristämään euroaluetta, jotta se antaisi Kreikan lainat anteeksi, mutta ei uhkailuista huolimatta tule siitä eroamaan vaikka heidän vaatimuksiinsa ei suostuta. Mistä tiedämme, että valtionlainoissa on sitten kupla euroalueella? mm. siitä, että tätä kirjoittaessa sekä Espanjan että Italian 10-vuotisten valtionlainojen korot ovat alle 2%:ia. Vuoden alussa tulevat yllättävät lyhyiden valtionlainojen korkojen nousut tulevat aiheuttamaan monille euroalueen zombi-pankeille yllättäviä vaikeuksia mikä tulee johtamaan EKP:n puuttumiseen asiaan. Tämä ei tapahdu vielä tammikuussa, kuten monet olettavat eikä se tapahdu olemattoman talouskasvun vuoksi, vaan paniikinomaisena ratkaisuna korkojen nousuun.

Talouskasvu hidastuu myös muualla maailmassa

Öljyn jo tapahtunut hinnanlasku on yksi asia, joka kertoo maailmantalouden tulevasta hidastumisesta. Hinnanlaskulle on toki monta muutakin syytä, mutta tämä lasku on yksi heikon kasvun oireista. Oletan hinnan pysyvän aika lailla nykyisessä 50-70$/barreli. Kiinan talous tulee kokemaan selvän hidastumisen, vaikka maan viralliset tilastot talouskasvusta tulevat toista näyttämään. Yhdysvaltojen talous tulee juoksemaan seinää päin kiihdyttäen vielä alkuvuoden. Myös Yhdysvaltojen korot alkavat nousta nopeammin kuin odotetaan. Vuoden lopulla FED tulee todennäköisesti laukaisemaan QE4:n. Pörssikurssit laskevat maassa hieman alkuvuodesta, mutta nousevat QE4:n mukana uusiin ennätyksiin.

Ehkä tässä on tarpeeksi arvauksia ensi vuodesta. Mitkä ovat sinun näkemyksesi siitä mitä ensi vuonna tapahtuu?

Arvailin myös viime vuotta, joten edelliset arvaukset löytyvät seuraavista osoitteista: Suomi ja muu maailma

-TT

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vähemmän on enemmän ihmissuhteissa

Elämme maailmassa, jossa on mahdollista kommunikoida nopeasti ja tehokkaasti kenen kanssa tahansa. Kommunikaatio tapahtuu salamannopeasti myös toiselle puolelle maailmaa. Monilla meistä on tuhansia ystäviä Facebookissa, seuraajia Twitterissa ja uraputkeamme hoidamme verkostoituen LinkedInissa. Kaikki tämä saa meidät lisäämään ihmissuhteidemme määrää. Tästä kaikesta huolimatta suurempi osa ihmisistä on yksinäisiä ja tuntevat itsensä syrjäytyneiksi, jos vertaa esimerkiksi 80-lukuun. Missä siis vika, jos meillä kerran on paremmat mahdollisuudet kommunikoida ihmisten kanssa?

Vastaus löytyy aivojemme kehityksestä. Ympäristömme on kehittynyt viime vuosikymmeninä hirveää vauhtia mikäli vertaa esimerkiksi edellisiin vuosisatoihin. Tämän seurauksena meillä on paljon enemmän ihmiskontakteja. Valitettavasti taas aivokapasiteettimme tarvitsee useita satoja tuhansia vuosia kehittyäkseen, joten se ei ole pysynyt kehityksessä mukana. Aivojemme rajat ihmissuhteiden suhteen tulevat vastaan jossain 150:n nurkilla riippuen siitä mitä tutkimuksia uskoo. On hyvin vaikea kuvitella mitään tarkkaa rajaa mikä sopisi kaikille, joten voimme tehdä oletuksia siitä, että tuon edellämainitun luvun molemmin puolin mennään jokaisen tätä lukevan kohdallakin. Tunnetuin tutkimusten tekijä on englantilainen antropologi Robin Dunbar joka sai tarkaksi luvuksi juuri 150. Tämä johtuu meidän ihmisten aivojen koosta. Dunbar on tutkinut myös muita kädellisiä ja esimerkiksi ihmisapinoilla tuo luku on selkeästi pienempi johtuen pienemmistä aivoista.

Dunbar on tehnyt paljon muitakin tutkimuksia juuri tästä aiheesta ja hän on huomannut ihmisillä olevan erilaisia sosiaalisia piirejä. Hän on huomannut kokojen hieman vaihtelevan, mutta perusperiaatteet ovat seuraavat. Ihmisillä on ensin kaikista läheisimmät ihmiset, jotka muodostuvat noin 3-5:n hengen ryhmästä. Tämän lisäksi meillä on 15:sta, 50:n ja 150:n ihmiset sosiaaliset piirit. Mitä suuremmasta piiristä on kyse sitä vähemmän ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa ja sitä vähemmän he keskimäärin myös kuluttavat aivokapasiteettia joka on rajoitettu. Mitä syvemmästä ihmissuhteesta on kyse sitä enemmän se myös vaatii sekä panostusta että kapasiteettiamme. Mitä suuremmasta ihmisjoukosta on kyse sitä enemmän joudumme myös havainnoimaan eri ihmisten välisiä suhteita. Kun puhumme suuremmista väkijoukoista on meidän muistettava, että suurempien ihmisjoukkojen ollessa kyseessä, joudumme havainnoimaan myös muiden väliset suhteet. Nämä vaatimukset eivät kasva lineearisesti vaan nopeammin kuin luulemme. Esimerkiksi viiden ihmisen ryhmässä joudumme seuraamaan 10:tä eri ihmissuhdetta, joista 4 on omiamme. Jos taas puhumme 20:n ihmisen ryhmästä niin seurattavia ihmissuhteita on 190:tä. Tästä näemme helposti kuinka paljon suuremmat ryhmät rasittavat aivokapasiteettiamme joka on rajallinen.

Mitä suuremmista ihmisjoukoista on kyse sitä enemmän joudumme myös käyttämään aikaa jo pelkästään kommunikointiin. Vaikka nykypäivänä meillä on työkaluja hoitaa asiat paremmin niin silti suurempien väkijoukkojen kommunikoiminen keskenään on hyvin vaikeata. Tietyn pisteen jälkeen kommunikoimiseen käytetty aika vie helposti suurimman osan siitä ajasta joka menee kanssakäymiseen. Esimerkiksi töitä tehdessä 5-8:n henkilön ryhmä alkaa olla maksimikokoa, jotta koko aikaa ei käytetä pelkästään kommunikointiin. Tätä on helppo testata yrittämällä järjestää jotain yhteistä tekemistä sekä pienemmän että suuremman väkijoukon kanssa. Itse asiaa järjestellessä huomaa kuinka paljon jokaisella on asiaan sanottavaa ja kuinka vaikeaa on järjestää ajankohtaa ja tekemistä joka sopii kaikille. Paras tapa hoitaa asia on laittaa yksi tai kaksi ”natsia” sanelemaan muille miten asiat hoidetaan ja ilmoittamalla, että mikäli asia ei jollekin sovi niin unohtaa koko homman. Tämä vähentää tarvetta kommunikoida huomattavasti.

Koska meillä kaikilla on rajamme mitä tulee mielekkäiden ja merkitsevien ihmissuhteiden määrään, tulisi meidän pikemminkin keskittyä kaikista tärkeimpien hoitamiseen erityisellä hartaudella. On tärkeää olla läsnä, kommunikoi sitten millä tavalla tahansa. Jos on samassa tilassa parhaan ystävän kanssa niin silloin kannattaa sulkea kaikki muut kommunikointivälineensä kuin suunsa. Tämän lisäksi on tärkeää muistaa, että läsnäolo on paljon tärkeämpää kuin se mitä ollaan tekemässä. Lyhyetkin hetket hyvän ystävän seurassa antavat paljon, kunhan niihin hetkiin keskitytään eikä yritetä väkisin ahtaa niihin paljon tekemistä.

1+1 on enemmän kuin 2 monissa tapauksissa. Hyvät ihmissuhteet antavat paljon ja syvät ihmissuhteet vaativat paljon energiaa. Niiden on siis parempi olla sellaisia, joista molemmat saavat paljon irti. Me olemme monesti lähimpien ihmistemme summa eli mikäli meillä on monia hyviä ihmissuhteita niin saamme myös itsestämme paljon irti. Huonoista ja läheisistä suhteista tulisi päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Tämä ei ole helppoa, mutta se on vaivan arvoista. Mikäli kyseessä on lähisukulainen niin monesti voi joutua lähinnä vähentämään tämän ihmissuhteen painolastia. Kaiken kaikkiaan on pidettävä huolta erityisesti juuri lähimmistä ihmissuhteista ja niiden hyödyistä molemmille osapuolille.

Eipä mulla muuta,

-TT

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Leppoisaa joulua!

On aika rauhoittua joulunviettoon ja jättää myös bloggaaminen lyhyelle tauolle. Tulen ehkä kirjoittamaan joulupyhinä, mutta se jääköön nähtäväksi. Mielestäni joulusta tulee nauttia ilman suuria kiireitä ja häiriöitä, joten en myöskään aio julkaista kirjoituksia vaan annan myös lukijoille joulurauhan tämän blogin suhteen.

Rentoutukaa ja nauttikaa joulusta!

-TT

torstai 18. joulukuuta 2014

Tehokkuuden tappaja numero yksi, sähköpostit

Nykyaikaiset viestintämenetelmät eivät välttämättä toimi yhtään paremmin kuin vanhat. Sähköpostit ovat yksi pahimmista tehokkuuden tappajista. Sähköpostien kirjoittaminen ja vastaanottaminen on suhteellisen helppo tapa kommunikoida. Valitettavasti ne eivät kuitenkaan ole tehokas kommunikointitapa. Helppous ei ole suoraan verrannollinen tehokkuuteen.

Vuonna 2009 keskimääräinen päivittäinen sähköpostimäärä maailmassa oli 147 miljardia. Suurin osa niistä on roskapostia. Postien määrä tulee jatkamaan kasvuaan niin pitkään, kun ihmiset liittyvät internetiin. Tämä tarkoittaa myös käytännössä sitä, että meidän jokaisen vastaanottamien sähköpostien määrä tulee lisääntymään hyvin pitkään. Se mikä tekee sähköposteista niin surkean tavan kommunikoida on se, että sähköpostit toimivat yksisuuntaisesti. Ne eroavat tavallisista kirjeistä ainoastaan siten, että ne liikkuvat nopeammin. Kun yksi ihminen kirjoittaa sähköpostia niin hän ei samanaikaisesti kuitenkaan kommunikoi vastaanottajan kanssa. Esimerkiksi puhuessa puhelimessa kommunikointi toimii kaksisuuntaisesti, koska toinen ihminen voi suoraan vastata toisen ihmisen puheeseen realiajassa. Sähköpostia kirjoittaessa ei voi myöskään tietää milloin toinen tulee sen lukemaan vai lukeeko hän sitä ollenkaan.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa yksittäiselle työntekijälle? Yhdysvaltojen johtajuusjärjestön mukaan jokainen Yhdysvaltalainen toimistotyöntekijä saa keskimäärin 50-100 sähköpostia päivässä. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen toimistotyöntekijä saa keskimääräisessä kahdeksan tunnin työpäivässään sähköpostia 5-10:n minuutin välein. Saman järjestön tutkimuksen mukaan yksittäinen työntekijä käyttää päivässä keskimäärin tunnin ja 43 minuuttia sähköpostien lukemiseen ja kirjoittamiseen. Tämä tarkoittaa noin viidesosaa työpäivän pituudesta. Sanomattakin on selvää ettei kaikkea tätä aikaa käytetä tehokkaasti vaan suuri osa siitä valuu hukkaan.

Sähköpostit eivät pelkästään kuluta turhaan työaikaa vaan ne heikentävät myös keskittymistä tärkeämpiin asioihin ja aiheuttavat keskeytyksiä. Keskeytyksiä tosin aiheuttavat monet muutkin asiat, mutta sähköpostit ovat yksi pahimmista syistä. Ne nimittäin monesti keskeyttävät sellaiset asiat, jotka vaativat äärimmäisen hyvää keskittymistä. Jokainen keskeytys aiheuttaa aivoille tarpeen reagoida asiaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aivot joutuvat keskeyttämään edellisen tehtävän tehdäkseen päätöksen jatkaako sitä vai ei. Koska aivomme eivät pysty keskittymään kahteen asiaan samaan aikaan, joutuvat ne ”lataamaan” ne asetukset joita tarvitaan suorittamaan edellistä tehtävää. Keskeytykset pidentävät edellisen tehtävän suorittamista keskimäärin 40%:ia. Toisin sanoen työteho tippuu huomattavasti. On tietysti olemassa ihmisiä joiden työt sisältävät lähinnä sähköpostien kirjoittamista ja heidän tapauksessa työtehon lasku ei ole niin suuri, koska aivot ovat jo virittyneet sähköpostien tekoon.

Sähköpostien kirjoittamisen ja vastaanottamisen haittojen pienentäminen nostaa työtehoa huomattavasti, joten siihen tulisi pyrkiä. Tähän on joitakin keinoja. Yksi erittäin helppo tapa on ottaa automaattiset ilmoitukset vastaanotetuista sähköposteista pois. Silloin konetta käyttäessään ei aivot joudu huomioimaan tulevia viestejä jatkuvasti eikä niiden tarvitse tehdä päätöstä saapuviin sähköposteihin reagoimisesta. Sähköpostien käsittelyyn tulee myös varata tietty hetki joka päivä, jotta voi välttää turhat keskeytykset niissä tehtävissä, jotka vaativat täydellistä keskittymistä.Tämän hetken tulee olla silloin, kun ei ole tehokkaimmillaan ja sille pitää myös tehdä alkamis- ja päättymisaika.

Sähköpostit kannattaa käsitellä niinä aikoina, kun hoitaa muitakin hallinnollisia asioita. Tällöin aivojen ei tarvitse muuttaa tehtäviä niin paljoa. Nämä hallinnolliset asiat tulisi hoitaa niinä hetkinä päivästä, kun keskittyminen alkaa muutenkin rakoilla. Jos mietitään viikonpäiviä niin parhaat päivät ovat maanantai, torstai ja perjantai. Ne ovat työteholtaan yleisimmin heikoimpia. Maanantai siksi, että aivot ja ruumis vaativat totuttaumisen työntekoon ja torstai ja perjantai siksi ettei niiden aikana työteho ole enää tiistain tai keskiviikon veroinen. Tähän kaikkeen poikkeuksena on myös se, että joskus jonkin sähköpostin kirjoittaminen tai vastaanottaminen voi olla viikon tärkein asia. Henkilökohtaiset sähköpostit tulisi hoitaa työaikojen ulkopuolella ja mieluummin harvemmin kuin joka päivä.
'
Sähköpostien hoitaminen tulee myös suorittaa virallisen työajan puitteissa. Niiden lukeminen tai kirjoittaminen hukkaa vapaa- ja lepoaikaa jota jokainen tarvitsee. Kuten jo aiemmin mainitsin niin sähköpostit ovat myös yksisuuntainen kommunikointiväline mikä tarkoittaa sitä ettei vastapuoli kuitenkaan välttämättä reagoi, vaikka itse jotain tekisikin sähköpostille vapaa-aikana. Työnteko vapaa-aikana lisää ainoastaaa stressiä eikä hyödytä ketään.

Tämä kirjoitus koskee erityisesti niitä ihmisiä, jotka joutuvat työssään käyttämään tietokonetta. Esimerkiksi kaupan kassaa tai muita vastaavissa palveluammateissa oleviä ihmisiä ei sähköpostin liikakäyttö kovin usein koske.

Tällaista tänään,

-TT

tiistai 16. joulukuuta 2014

Vähemmän on Enemmän kirja

Vähemmän on Enemmän
  • ISBN-10: 1505424208
  • ISBN-13: 978-1505424201
 Tuntuuko sinusta siltä, että sinulla on liian paljon töitä ja liian vähän vapaa-aikaa?

Tuntuuko sinusta myös siltä, että vaikka hoidat työsi tehokkaammin niin sinulta ei koskaan lopu kiireet?

Tuntuuko sinusta myös siltä, että tienatessasi koko ajan lisää rahaa, sinulle ei jää sitä yhtään käteen kuun lopussa?

Pidä varasi ettei sinulle käy tulevaisuudessa näin

Vähemmän on Enemmän kirja tarjoaa sinulle ratkaisumalleja ja työkaluja mm. edellämainittujen ongelmien ratkaisemiseen. Sen lukeminen ei voi ratkaista kaikkia ongelmiasi, mutta voi helpottaa niissä.

Tekemisen määrä ja tulokset eivät kulje käsi kädessä. Enemmän ja nopeammin ei toimi, koska maailma on epätasapainossa. Meidän jokaisen aika on rajallinen, joten sinun täytyy tehdä asiat VIISAAMMIN. Tämä tapahtuu hyväksikäyttämällä vähemmän on enemmän -periaatetta joka auttaa sinua hyödyntämään resurssejasi parhaiten. Tämän periaatteen käyttö antaa sinulle pysyvän kilpailuedun niihin ihmisiin verrattuna, jotka eivät sitä hyödynnä.

Kirjan tarkoitus ei ole aivopestä sinua minimalismiin. Sinä toki löydät siitä vinkkejä siihenkin mikäli itse niin haluat. Kirjan tarkoitus on pikemminkin auttaa sinua keskittymään ja löytämään ne sinulle kriittisimmät asiat, jotka voivat tuottaa sinulle suurimmat ilot ja hyödyt. Sen lisäksi voit myös oppia tunnistamaan ja eliminoimaan sinulle suurimmat haitat.

Miksi hankkia kirja ja maksaa siitä, kun voi lukea ilmaista blogia?

Kirja on tarkkaan harkittu kokonaisuus, johon on kerätty paras materiaali mitä olen kerännyt ja ne johtopäätökset mitä olen materiaalista tehnyt muutaman viime vuoden aikana. Se on myös kirjoitettu blogia paremmin ja sitä on hiottu ja viimeistelty parhaan mahdollisen lukukokemuksen saamiseksi.

Miksi ostaa kirja, kun sen voi lainata myöhemmin kirjastosta?

Kirjan lainaamiseen voi mennä monta viikkoa tai kuukautta. Sen vinkeillä pystyt mm. lisäämään työtehoasi huomattavasti muutamassa päivässä. Se on siis hyvin tuottava investointi, jonka takaisinmaksuaika on lyhyempi kuin mitä mahdollinen odotusaika.


Ensimmäisiin sivuihin voit tutustua täältä

Kai Nymanin kirja-arvostelu löytyy täältä


Kirjan voi ostaa tällä hetkellä täältä (Amazon Saksa) tai täältä

Kirjan voi hankkia myös kauttani. Minun kauttani hinta on 15€:a sisältäen postimaksut ja ALV:n. Tarjous on voimassa kunnes painattamani kirjat loppuvat.

Tämä tapahtuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lessismorefinland@gmail.com.

Sähköpostissa on hyvä mainita seuraavat asiat: Nimi ja osoite postinumeroineen.

Lähetän sinulle siinä tapauksessa tilausvahvistuksen.

Lasku tulee sähköpostilla tilausvahvistuksen yhteydessä. Älä kuitenkaan maksa kirjaa ennen kuin olet saanut sen postin mukana.

-TT

PS. Kaikki lukijat voivat jättää kirjasta palautetta tämän postin kommenttiosioon tai sähköpostitse osoitteeseen lessismorefinland@gmail.com

maanantai 15. joulukuuta 2014

Välistävetäjät häviävät

Olemme uuden ajan alussa. Seuraavien vuosien/vuosikymmenien aikana tulemme näkemään kuinka ns. välistävetäjät tulevat häviämään toimitusketjuista. Näitä välistävetäjiä ovat mm. maahantuojat, keskusliikkeet, kirjojen kustantajat ja levy-yhtiöt. Olemme kuitenkin vasta pikkuhiljaa siirtymässä keskosvaiheesta eteenpäin. Tulevaisuudessa kuka tahansa voi myydä kenelle tahansa mitä tahansa ilman montaa välikättä. Kaiken tämän mahdollistavat uudet tekniikat, joiden kehittämisessä olemme vasta alussa.

Joitakin esimerkkejä tästä on jo nähtävissä: Youtube, Stockmannin romahdus, Uber ja monet muut. Kaikkia näitä kolmea edellämainittua yhdistää se tekijä, että välikädet ovat vähentyneet. Tämä on vasta jäävuoren huippu. Ilmeisesti vasta nykytekniikalla aletaan pikkuhiljaa päästä tilanteeseen, jossa välikäsien määrä alkaa radikaalisti pienenemään. Tämä kehitys ei koske pelkästään kulutustuotteita vaan myös palveluita. Varsinkin palveluiden kehittäminen on vasta pääsemässä vauhtiin. Välikäsien väheneminen tulee johtamaan myös siihen, että tavaroita ja palveluita voi alkaa myymään halvemmalla ja joissain tapauksissa myös paremmilla marginaaleilla. Kapeampien tuotesegmenttien kannattavuus tulee myös paranemaan ja asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden huomioonottaminen tulee helpottumaan. Tuotteita pystytään räätälöimään paremmin jokaiselle asiakkaalle erikseen.

Suomi on jäänyt jo osittain jalkoihin tässä kehityksessä ja tulee mitä todennäköisimmin jäämään vielä kehityksessä jälkeen. Yksi syy on ihmisten asenteissa, mutta ne alkavat kyllä pikkuhiljaa muuttumaan kehityksen mennessä eteenpäin. Tavallisten ihmisten asenteita tähän muutokseen en pidä ongelmana, koska suurin osa ihmisistä varmasti haluaa saada parempaa ja yksilöllisempää palvelua halvemmilla hinnoilla. Sen sijaan säätely, lainsäädännön jäykkyys ja omista asemistaan entistä tiukemmin pitävät oligopolit/monopolit tulevat olemaan suurimpina tulppina kehityksen tiellä. Edellämainitut asiat tulevat pystyvät tosin ainoastaan hidastamaan tulevaa kehitystä, koska markkinatalouden lait tulevat ennen pitkää koskemaan myös Suomea. Sääntelykoneisto tulee ennemmin tai myöhemmin taipumaan, koska sen rahavirrat alkavat ehtyä entistä pahemmin ihmisten ostaessa kulutustuotteensa yhä enenemissä määrin ulkomailta mikäli kehitys tällaisena jatkuu. Verotulot tulevat pienenemään tämän kehityksen vuoksi. Isot keskusliikkeet kuten s-ryhmä ja kesko joutuvat myös antautumaan tämän kehityksen edessä. Ne eivät yksinkertaisesti ole riittävän ketteriä pärjätäkseen.

Yksittäisille ihmisille tämä kehitys tarjoaa erityisiä mahdollisuuksia. Niin sanotut portinvartijat, kun eivät monissa asioissa pääse enää valitsemaan markkinoille tulevia tuotteita. Tästä ehkä parhaat esimerkit ovat luovan alan tekijät. Kuka tahansa voi nykypäivänä laittaa myyntiin tai markkinoida omaa osaamistaan ilman portinvartijoiden lupaa ja ilman suuria kustannuksia. Youtubessa, Facebookissa tai Twitterissa voi markkinoida mm. musiikkiaan tai muuta omaa osaamistaan. Nettikaupan perustaminen tai ylläpitäminen ei maksa juuri mitään ja rahoitusta voi hankkia joukkorahoituksella tarpeen vaatiessa. Tällöin suuri yleisö itse päättää kuka on hyvä ja kuka ei. Välikädet keräävät tällöin paljon pienemmän osan tuotoksista. Haittapuolena on kilpailun koveneminen.

Henkilökohtainen esimerkkini on kirjan julkaiseminen. Amazonin omistamassa CreateSpacessa voi kuka tahansa käyttää hyväkseen palvelua julkaistakseen kirjoja. Kirja painaminen tapahtuu täysin kysynnän mukaan eli varastointikustannukset ovat erittäin pienet. Myös kirjoihiin sidotut pääomat ovat käytännössä olemattomat lukuunottamatta mahdollisia markkinoinnista johtuvia kustannuksia. Kirjailijoille myös annetaan myynnistä paljon suurempi osa kuin mitä entiset portinvartijat eli kirjankustantajat ovat valmiita maksamaan. Jos suomalaiset kustantajat antavat kirjailijoille noin 10-15%:ia myynnistä niin Amazonin kautta tämä luku vaihtelee 40%:in ja 70%:in välillä. Tämä luku vaihtelee siksi, että Kindle-versiot eivät käytännössä maksa Amazonille juuri mitään ja silloin Amazonilla on varaa maksaa kirjailijallekin enemmän.

Tämä kehitys tulee tarjoamaan yksittäiselle ihmiselle paljon enemmän mahdolliisuuksia myydä omaa osaamistaan ja saada siitä suurimman osan itselleen. Lisäarvon tuottajat tulevat tienaamaan suurempia summia rahaa ja eriarvoistuminen tulee siinä samassa lisääntymään. Tämä ei tietystikään ole pelkästään hyvä asia. Se on kuitenkin hyväksyttävä. Erityisen pahasti tästä kehityksestä tulevat kärsimään ne ihmiset, jotka ovat näillä välikäsillä töissä. Heidän työpaikkansa tulevat lähtemään alta uusien ja tehokkaampien liiketoimintamallien vuoksi. Tätä kehitystä ei Suomessa mielestäni ymmärretä kuin harvassa yrityksessä ja nekin ovat lähinnä vasta aloittelevia yrityksiä. Tätä muutosta emme voi estää vaan meidän täytyy sopeutua siihen.

Mitäs mieltä te olette tästä kehityksestä? Onko se teidän mielestänne yhtä väistämätön kuin minusta?

Hyvää alkanutta viikkoa!

-TT

torstai 11. joulukuuta 2014

Unohda varallisuusporno

Back in Business,

On taas aika palata bloggaamisen maailmaan kirjan kirjoittamisen ja sen editoimisen jälkeen. Tällä hetkellä valmiiksi editoitu versio pyörii jossain Amazonin julkaisukoneiston rattaassa. Oletettavasti kirja on julkaistu viimeistään alkuviikosta ja sitä voi sen jälkeen alkaa tilaamaan. Ilmoitan siitä heti, kun saan siitä mustaa valkoiselle.

Ja sitten asiaan eli varallisuuspornoon. Multa monesti muutamat kaverit kyselevät sitä, että minkä arvonen se sun kaksionpuolikkaas on ja joudun joka kerta vastaamaan ettei minulla ole harmainta aavistustakaan. Käytännössä sillä arvolla ei ole juurikaan merkitystä minulle. Minua kiinnostaa paljon enemmän se kuinka suuret ylläpitokustannukset joudun maksamaan siitä. Monet muut ihmiset kyllä pitävät tarkemmin huolta siitä, että tietävät kuinka paljon esimerkiksi viereisestä samanlaisesta kämpästä on maksettu. Tällaista tiettyjen omaisuuserien hintojenseurantaa voi kutsua varallisuuspornoksi, jota voi olla kiva välillä harrastaa. Siinä ei ole kuitenkaan suurempaa järkeä, koska käytännössä hyvin harvoin tällä tiedolla tekee yhtään mitään. Poikkeuksia on tietysti olemassa, kuten mahdolliset lainaneuvottelut pankin kanssa tai asunnon myyminen. Silloin on tietysti hyvä olla jonkinlaista faktatietoa omaisuuserän arvosta. Tämän lisäksi jokaisen tulisi huomioida se ettei asunnon arvo ole se rahasumma, jonka joku toinen on jostain vastaavasta maksanut vaan se rahasumma, jonka joku muu ihminen maksaa juuri sinun asunnostasi sillä hetkellä kun se on myynnissä. Tämä pätee myös kaikkiin muihin omaisuuseriin, kuten osuuksiin yksityisistä osakeyhtiöistä, autoihin tai veneisiin.

Käsittääkseni erityisesti juuri valtameren toisella puolella tällainen varallisuusporno on yleistä, mutta koska minulla ei ole siitä juuri kokemusta niin en osaa sanoa. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan se tarkoittaa sitä, että omia saavutuksia mitataan purkkalassa juuri nettoarvolla eli laskemalla kaikkien omaisuuserien arvo yhteen. Minäkin tosin tunnen MR. SixFiguresin, mutta en sen tarkemmin tiedä muiden ihmisten omaisuuksista tuon taivaallista. En ole kuitenkaan koskaan kuullut kenenkään suomalaisen puhuvan suoraan siitä kuinka paljon hänellä on rahaa, joten varallisuusporno on Suomessa hieman erilainen ilmiö. Yleensä ihmiset taitavat lähinnä piilotella täällä omaisuuttaan. Sen sijaan muiden omaisuus on yleinen puheenaihe ainakin silloin, kun on kansallinen kateuspäivä eli verotiedot julkaistaan.

Lähes kaikki aika joka kuluu varallisuuspornoon valuu hukkaan. Ihmisen on kuitenkin jossain määrin tiedettävä mikä hänen taloudellinen tilanteensa on. Tämäkään ei tosin tarkoita sitä, että kaikkien omaisuuserien arvo pitäisi määritellä. Mielestäni jokaisen meistä tulisi tietää kohtuullisella tarkkuudella tietää seuraava asia:

Kuinka moneksi kuukaudeksi/vuodeksi nopeasti likvidoitavissa olevat varamme riittävät tulojemme nollautuessa täysin nykyisillä menoilla?

Tämä asia varmasti kaipaa selityksiä, koska muilta ”asiantuntijoilta” saa varmasti erilaisia vastauksia.

Miksi nopeasti likvidoitavat varat?

Nopeasti likvidoitavilla varoilla tarkoitan niitä omaisuuseriä joita mitataan jatkuvasti markkinoilla. Näitä ovat mm. osakkeet ja kaikki rahastot, joista saa rahat muutaman pankkipäivän aikana pois mikäli tarve vaatii. Niiden lisäksi pitää laskea tietysti kaikki käteisvarat. Nopeasti likvidoitavien varojen hyödyt tulevat siinä, että niiden todellinen arvo on jatkuvasti määritely markkinoilla ja tämän lisäksi ne on helppo myydä. Eikä näitä varoja joudu myymään pilkkahintaan silloin, kun on paniikki.


Miksi nollatulot? Nollatulot ovat pahin mahdollinen tilanne ja jossain määrin epätodennäköinen, mutta meidän on muistettava etteivät byrokratian lonkerot toimi aina kovin nopeasti, joten nollatuloilla voi joutua kituuttamaan jonkin aikaa. Tämän lisäksi erittäin harva meistä esimerkiksi yleensä edes tietää minkä verran tulee saamaan tuloja mikäli menee esimerkiksi työpaikka alta. Tähän laskutoimitukseen riittää myös kohtuullinen tarkkuus, joten nollatulojen käyttö on riittävä.

Miksi nykyiset menot?

Kyse on nykyisistä menoista, koska ihminen ei luovu vapaaehtoisesti juuri mistään. Todennäköisesti juuri tämän seikan takia ihmiset eivät tee kuin kosmeettisia muutoksia menoihinsa ennen kuin heidän on pakko. Tätä ennen yritetään hieman kituuttaa, mutta todellisia muutoksia ei tapahdu.

Mikä on riittävä lopputulos?

Tämä on jossain määrin jälleen kerran henkilökohtainen asia, mutta sanoisin ettei ole hyvä olla tilanteessa missä likvideillä varoilla pärjää vähintään 12:ta kuukautta. Mitä enemmän sitä parempi, mutta jos ihmisellä on likvidejä varoja useamman vuoden menojen verran niin se alkaa olla sitten samantekevää selviytymisen kannalta onko kyseessä 50 tai 100 kuukautta. Varallisuuspornon kannalta enempi on tietysti parempi, mutta siitä mehän emme välitä vai mitä?

Tarkoitus on keskittyä tietämään ainoastaan tämänhetkinen tilanne tulojen ja menojen suhteen, joten velkoja ei mielestäni tarvitse huomioida. Epälikvidiä omaisuutta ei myöskään pidä myydä selvitäkseen, joten minusta senkin voi rauhassa eliminoida laskussa.


Tässä omia ajatuksiani asiasta. Mikä on teidän mielipiteenne?

-TT

tiistai 2. joulukuuta 2014

Kilpailu: voita vähemmän on enemmän kirja itsellesi

Moi kaikille.

Kilpailun säännöt ovat yksinkertaiset: Kerro miksi juuri sinä tarvitset vähemmän on enemmän kirjan itsellesi? Vastaa tämän kirjoituksen kommentteihin ja voita itsellesi vähemmän on enemmän kirja kotiin postitettuna. Vastausaikaa on 16.12 klo 23.59 asti. Ilmoitan voittajan seuraavana päivänä. Vastauksen voi antaa nimimerkillä mikäli niin haluaa. Kirjan lähetän voittajalle mahdollisimman nopeasti.

eipä muuta,

-TT