Suurin osa sijoittajista tietää
Warren Buffettin, joten on ehkä turhaa alkaa käydä tarkemmin läpi
kenestä on kyse. Tietääkseni kirja on ensimmäinen suomalaisen
tekemä kirja hänestä tai tarkemmin sanottuna hänen tavastaan
sijoittaa.
Kirjan pääasiat ovat yksinkertaisesti
ilmaistuina seuraavia:
Älä koskaan sijoita sellaiseen
yritykseen, jota et ymmärrä. Tämä ei tarkoita sitä, että
sijoittajan pitäisi tietää kaikki yrityksestä ja sen tuotteista.
Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että sijoittajan pitää pystyä
muodostamaan yrityksen tulevaisuudesta ja sen tarjoamista tuotoista
riittävä kuva ainakin seuraavalle viidelle vuodelle. Toisin sanoen,
liiketoiminnan pitää olla ennustettavaa. Tämän lisäksi yrityksen
tulee olla huippulaadukas. Viimeistä asiaa avataan kirjassa enemmän.
Sijoittajan tulee myös keskittyä
pitkän aikavälin sijoituksiin ja unohtaa lyhyen aikavälin
arpapelit. Eli puhutaan vuosikymmenistä. Tämä tarkoittaa sitä
etteivät välittäjät ja verottaja pääse ottamaan osaansa
sijoittajan tuotoista ja korkoa korolle -ilmiö tekee silloin parasta
tulosta.
Näiden lisäksi sijoittajan
tuotto/riski -suhde pitää olla suuri. Kirjassa tätä samaa asiaa
kuvaillaan Buffettin säännöillä: Älä koskaan häviä rahaa,
äläkä koskaan unohda tuota sääntöä. Tästä yhtenä
esimerkkinä kirjassa mainittu Washington Post, jonka omaisuuden
arvoksi Buffett oli laskenut noin 400 miljoonaksi dollariksi. Samaan
aikaan pörssissä yritys maksoi 80 miljoonaa. Kirjan suurin anti
riskeistä on se, että se paljastaa suurimmaksi riskiksi sjoittajan
itsensä. On helpompaa tehdä asioita muiden perässä kuin olla
tekemättä ja odottaa hetkiä jolloin tuotto/riski suhde on korkea.
Kirja ei myöskään tarjoa riskien pienentämiseksi vaihtoehtoa
hajauttaa sijoituksensa vaan pikemminkin sitä, että paras tapa
suojautua riskeiltä on tietää mitä tekee ja sijoittaa
huippuyrityksiin silloin, kun niitä saa kohtuulliseen hintaan.
Näiden asioiden lisäksi Hyttinen on
lanseerannut tai ottanut käyttöön kirjassaan käsitteen
bisnessijoittaminen joka tarkoittaa sitä, että sijoitetaan
ensisijaisesti katsomalla yrityksen liiketoimintaa pitkällä
aikavälillä. Oma näkemykseni on se, että tämä termi on
tarpeeton ja yksi termi lisää jo ennestään turhia termejä
vilisevään sanastoon on liikaa. Perusteluni tähän asiaan tulee
suoraan Buffettilta, jonka käyttämä lause on ”Hinta on se minkä
maksat ja arvo on se mitä saat” eli toisin sanoen, jokainen
sijoittaja on arvosijoittaja. Loppuja markkinoilla toimivia ihmisiä
kutsutaan muilla nimillä kuin sijoittaja.
Yksi tärkeä asia jää kirjassa
mielestäni vajaaksi ja se on se ettei hyvien bisneksien löytämiseksi
ole kovin selviä askelmerkkejä. Voi jopa sanoa, että niiden
kuvaileminen on ainakin hieman epämääräistä, kuten yhtiö on
riittävän suuri, kannattavuus on pysyvästi hyvällä tasolla,
jne.. Tämä siitä syystä ettei kirjassa ole juuri mitään
mainintoja siitä kuinka Buffett etsii ja löytää hyviä bisneksiä.
Ensisijaisesti minun ymmärrykseni mukaan hän nimittäin tutkii
tilinpäätöstietoja ja muita yritysten taloudellisia tiedotteita
löytääkseen huippubisneksiä. Niistä ei tosin aina löydy suoraan
tietoja yritysten johdon ammattitaidosta. Buffettin tavasta tulkita
lukuja löytyy tietoa mm. seuraavasta kirjasta:
Warren Buffett and the interpretation
of the financial statements, Mary Buffett, & David Clark
Tätä lähdettä ei ole kirjassa
hyödynnetty ainakaan lähdeluettelon mukaan. Yksi todella hyvä
esimerkki kirjasta kuitenkin löytyy ja se on Handelsbankenista. Myös
Coca Colasta on kohtuullisen hyvä esimerkki, mutta se olisi ollut
vielä parempi mikäli Hyttinen olisi lukenut mm. Charlie Mungerin
köyhän Charlien almanakan, jossa Munger pistää Coca Colan
liiketoiminnan paloiksi. Ensiksi mainitusta kirjasta löytyy myös
lyhyt analyysi luvuista, joita Buffett käytti tehdessään
sijoituksen Coca Cola companyyn. Ymmärrän kyllä, että kirjaan on
voitu ottaa vain tietty määrä materiaalia, mutta muutama lisäsivu
pelkkää asiaa tuskin olisi vaikuttanut muuten kuin tehnyt kirjan
paremmaksi. Ehkä sitten seuraavaan painokseen saamme lisää tietoa
mainitsemistani asioista.
Seuraavassa kirjan hyvät ja huonot
puolet:
Plussia:
- Hyvin kirjoitettu ja helposti ymmärrettävä tiivis paketti
- Äärimmäisen realistinen
- Buffettin sijoitustyyli on ymmärrettävissä kirjasta
- Handelsbanken esimerkkinä kuvaa mielestäni hyvin Buffettia
- Sijoittamisen riskitekijät kuvattu hyvin
Miinuksia:
- Buffettin tapa tulkita yritysten taloudellisia tiedotteita, kuten tilinpäätöksiä puuttuu
- Hyvien liiketoimintojen kuvaukset jäävät hieman vajaiksi
Oma näkemykseni laadusta on se, että
kirja on hyvä, mutta ei erinomainen. Mikäli viimeiseksi mainitut
miinukseni korjataan seuraavaan painokseen, tulee kirjasta
erinomainen. Siis mikäli seuraava painos yleensä tehdään. Kirja
ei mielestäni sovi ihan aloittelijoille, mutta hieman kokemusta
omaaville sijoittajille se on hyvä apuväline. Buffettia
seuranneille ja hänen ajattelumalleja ymmärtäville kirja tarjoaa
vähän lisäarvoa. Pidän kirjaa hyvänä pelinavauksena
kotimaisella kielellä tehdyille Buffettia tulkitseville opuksille.
Toivottavasti kirjasta tehdään uusi painos joillakin lisäyksillä
höystettynä.
-TT
"Älä koskaan sijoita sellaiseen yritykseen, jota et ymmärrä."
VastaaPoistaVähän perspektiiviä tähän tuo se tosiasia, että Berkshire Hathawayllä (Buffetin firmalla) on 25 kokopäiväistä työntekijää hallinnoimassa sijoituksia ja etsimässä uusia sijoituskohteita. Kuitenkin yhtiöllä vain noin 60 yritystä salkussaan (samaa suuruusluokkaa kuin minulla!), ja uusia sijoituksia tehdään vain 1-4 vuodessa. Jos minä tutkisin sijoituskohteeni yhtä tarkasti, niin salkkuuni mahtuisi 2-3 yhtiötä ja uusia sijoituksia tekisin kerran kymmenessä vuodessa ;)
Buffettin lähestymistavan puolesta puhuvat kyllä Berkshiren tulokset vahvasti. Toivottavasti kulusi ovat verrattain pieni menoerä, koska laittamasi rahasummat ovat varmasti pienempiä kuin Berkshiren. Suhteelliset palkkiosi ovat myös eri luokkaa ja sekin asia vähentää jo tuottojasi.
PoistaKukin tosin toimii omalla tyylillään ja tähän ei ole olemassa yhtä oikeata vastausta. On tosin selvää ettei Berkshiren tuottoihin kovin moni pääse vuosikymmenien aikana.
Kiitos hyvästä arviosta, Tommi!
VastaaPoistaSamat asiat pistivät silmään kirjaa lukiessani.