tiistai 17. kesäkuuta 2014

16. Askel Mieti itsellesi uusi askel otettavaksi.


Ennen kuin mennään viimeiseen askeleeseen on syytä myös kertoa syyt miksi tämä askel askeleelta ohjelma on kestänyt niin pitkään. Siihen on olemassa kaksi tärkeää syytä. Ensimmäinen on se, että mikäli olisin julkaissut kaiken nopeammin olisi ohjelman seuraajille ollut liian vaikeaa toteuttaa sitä. Tarkoitus ei nimittäin missään nimessä ollut se, että suurin osa ihmisistä olisi lopettanut heti alussa asioiden mennessä liian vaikeiksi. Pehmeän alun tarkoitus oli saada ihmiset pysymään mukana mahdollisimman pitkään, jotta osallistumisen hyödyt kasvaisivat ja tavat alkaisivat muodostumaan. Toinen syy tähän asiaan on se, että raha-asioiden parantaminen ei tapahdu yhdessä yössä tai edes muutamassa kuukaudessa vaan siihen menee vähintään puoli vuotta riippuen alkutilanteesta. Ne jotka ovat tähän asti päässeet ovat siis vasta alussa mikäli alkutilanne on ollut vaikea. Tietysti olettaen, että on yleensä päässyt tähän asti. Oma arvaukseni on se, että ehkä maksimissaan kymmenen prosenttia on tehnyt joka viikko asian eteen jotain. Voi tietysti olla, että olen sen verran pahasti epäonnistunut ettei kukaan tehnyt ohjelmaa läpi. Laitan jossain vaiheessa palautekyselyn, mutta se tapahtuu varmaan juhannuksen jälkeen.

Ja sitten vielä muistutuksena, että ennen kuin lukaisette tämän 16. askeleen muistattehan käydä läpi aiemmat sitä ennen. Ne löytyvät alapuolelta:

1.Askel
5.Askel
6. Askel
7. Askel
8. Askel
9. Askel
10 Askel
11 Askel
12. Askel
13 Askel
14. Askel
15. Askel

Seuraava askel on sinun tehtäväsi. Olisi kiva tietysti antaa joku askel otettavaksi, mutta mikäli haluatte onnistua raha-asioiden parantamisessa siten, että sillä on kauaskantoisia vaikutuksia on teidän suoriuduttava seuraavista askelista ihan itse. Mikään kirja tai blogi jota luette tai niiden kirjoittajat eivät voi muuttaa suoraan rahatilannettanne. Olisi niin helppo sanoa, että tätä blogia tai tulevaa kirjaani lukemalla teistä tulee asiantuntijoita omissa raha-asioissanne, mutta todellisuus on jotain muuta. Muita lähteitä voi toki käyttää apuvälineinä, mutta kukaan ei hoida raha-asioita puolestanne varsinkaan teidän omien tarpeidenne mukaan.

Jos joku sitten ihmettelee miksi olen jättänyt tästä ohjelmasta muutamia askeleita pois kuten budjetoinnin tai taseen niin tässä tulee vastaus niihin kysymyksiin. Budjetointi on jätetty pois, koska se ei toimi kuin poikkeustapauksissa. 90 prosenttia ihmisistä ei pysy tekemässään budjetissaan. Tämä koskee myös minua. Se johtuu lähinnä siitä, että elämä on liian arvaamatonta ja aina tulee vastaan asioita joita ei ole osannut odottaa. Tämä pätee myös rahanmenoon ja -tuloon. Mitä taas tulee henkilökohtaiseen taseeseen niin se on lähinnä ajanhukkaa. Sitä tarvitaan ainoastaan poikkeustilanteissa kuten hakiessa lainaa johon tarvitsee vakuuksia. Esimerkiksi sinun ei tarvitse tietää paljon oman kämppäsi arvo on markkinoilla ellet ole sitä myymässä. Sen selvittämiseen käytetty aika voi mennä johonkin hyödylliseen. Markkina-arvokaan kun ei takaa sitä rahasummaa jonka sinä kämpästäsi voit saada. Jos joku toinen kämppä on myyty johonkin hintaan ei se tarkoita sitä, että joku muu on valmis maksamaan omastasi saman verran. Vararahastokaan ei ole välttämätön mikäli sinulla on hyvät rahankäyttötavat joita olen tässä ohjelmassa yrittänyt ihmisille opettaa.

Otan mielelläni palautetta tästä ohjelmasta. Sitä voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen:
lessismorefinland@gmail.com tai voi kommentoida myös jokaista askelta erikseen. Palautekyselyyn voit vastata täällä

Hyvää juhannusta kaikille!

-TT



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti