sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tilinpäätöskausi 2012 2. Viikko

Elikkäs ensimmäinen tulosviikko Suomessa takana ilman mitään sen suurempia yllätyksiä mikä tietysti voi olla joko hyvä tai huono asia, mutta tässä tapauksessa pidän sitä kuitenkin enemmän hyvänä kuin huonona asiana. Kyseessä oli kuitenkin kolme suurta suomalaista kalaa ja yksi pienempi. Tarkemmin menen näihin tilinpäätöksiin kohtapuoliin. Ensi viikolla on laskujeni mukaan 15 suomalaista tilinpäätöskatsausta tulossa, joten silloin voidaan sitten puhua tilinpäätöskauden käynnistymisestä täydellä teholla. En kuitenkaan seuraa näitä kaikkia vaan ainoastaan kymmentä joista jokaisen aion lukaista läpi. Tässä kirjoituksessa pohdin myös joitakin asioita joita näistä kannattaa seurata.

Ensimmäisen viikon tilinpäätöksistä voi sanoa etten ole hirveän yllättynyt niistä vaan ehkä suurin positiivisin yllätys oli kuitenkin Nokian kassan kohentuminen. Muuten en yrityksen tilinpäätöstä kommentoi, koska tämän kirjoituksen lukijoista suuri osa tietää Nokian asiat paremmin kuin minä. Olen kyllä hyvin kiinnostunut älypuhelinmarkkinoista yleisellä tasolla, mutta en näe Nokiaa riittävän vakaana sijoituskohteena vähille sijoitettaville rahoilleni. Basware oli ainoa pieni tekijä viime viikolla ja se ilmoitti selkeästi huonommasta tuloksesta verrattuna vuoteen 2011. Tämän seurauksena osinkoehdotusta leikattiin melkein puoleen viime vuodesta mikä kertoo aika paljon myös tulevista näkymistä. Tämä huolimatta liikevaihdon kasvusta mikä ainakin allekirjoittaneelle tarkoittaa hälytyskellojen soimista yrityksen suhteen. Tällä hetkellä pidän osakkeen nykyhintaa aivan liian kovana huolimatta parantuneista näkymistä, joten en näe mitään perusteltua syytä sijoittaa yritykseen nykyhinnoilla. Kone taas oli nimensä veroinen tälläkin kertaa ja sen on vaikea kuvitella pettävän sijoittajien odotukset mikäli ne eivät ole täysin ylimitoitettuja mahdollisuuksiin nähden. Tällä hetkellä pidän odotuksia ylimitoitettuina ja se varmaan myös tulee näkymään pörssikurssissa seuraavan vuoden aikana mikäli sen omat odotukset toteutuvat. Kaiken kaikkiaan on huomattava ettei rivakampaa kasvua ole odotettavissa muualta kuin Aasian ja Tyynenmeren alueilta joissa kaupungistuminen on vielä alkuvaiheessa. Wärtsiläkään ei pettänyt vaan raportoi odotetun kovasta tuloksesta ja tilauskannan kasvusta. Wärtsilän ongelmakohta eli meriliiketoiminta ei kasva vieläkään, vaikka yritys näkeekin hieman orastavia merkkejä paremmista ajoista. Suurin ongelma on kuitenkin alan ylikapasiteetti jonka purkamisessa menee pitkään. Palvelut-liitoiminta tosin kehittyy yllättävänkin nopeasti mikä tietysti tuottaa tasaista liikevaihtoa hyvin myös tulevaisuudessa. Pidän kuitenkin Wärtsilää aika selkeästi yliarvostettuna, joten mikäli vähänkin alkaa näyttää huonommalta tippuu myös pörssikurssi selkeästi.

Ensi viikon tilinpäätöksistä odotan eniten Fortumia torstaina, mutta se johtuu luonnollisesti suhteellisen suuresta omistuksestani yrityksessä. En mene sen tarkemmin siihen kuin mainitsemalla, että odotan yrityksen näkemystä siitä miten päästöttömien energiamuotojen kilpailuedut ovat säilyneet ja niiden tulevaisuus myös kiinnostaa. Fortumiin paneudun enemmän tammikuun kuukausikatsauksessa. Muita tärkeitä asioita seurattavaksi ensi viikolle on ainakin Nordean tilinpäätös ja siinä kiinnostaa eniten se mihin suuntaan luottotappiot ovat menneet ja miltä lähitulevaisuus niiden suhteen näyttää. Yksi syy pankkien nostamaan asuntolainojen marginaaliin löytyy nimenomaan näissä tulevissa luottotappioissa ja niihin varautumisessa. Myös UPM julkistaa tilinpäätöskatsauksensa ensi viikolla ja pidän myös sitä mielenkiintoisena raporttina, vaikka ennakkotietoja julkaistiinkin jo samalla kun yritys ilmoitti toimintojensa taseensa alaskirjauksesta paperipuolella. Myös energialiiketoiminnan tasearvot muuttuivat. Ei näistä enempää vaan minua ainakin kiinnostaa tulevaisuuden näkymät enemmän kuin tasearvojen muutokset. Suurista allekirjoittaneen seuraamista yrityksistä julkistaa tilinäätöksensä vielä Konecranes ensi viikolla. Tämän tilinpäätöksen yksi tärkeimmistä luvuista on tilauskanta. Sen kehityksestä näkee aika hyvin lähitulevaisuuden kehityksen.

Pienemmistä seuraamistani yrityksistä erityisen mielenkiinnon kohteina ovat ensi viikolla Sponda ja Digia. Spondan näkymät ovat mielenkiintoiset, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, että rakentaminen varsinkin täällä Suomessa on pahasti hyytymässä mikä tulee varmasti näkymään jo kuluvan vuoden tuloksessa. Toisaalta uudisrakentamista ei voi suoraan verrata Spondaan, koska kyseessä on enemmän toimitilojen vuokraamisesta riippuvainen yritys. Rakentamisen loppuminen tulee sitten epäsuorasti vaikuttamaan myös Spondaan lähitulevaisuudessa. Digia alkaa pikkuhiljaa muuttumaan Nokia-riippuvaisesta taas normaaliksi ohjelmistoyhtiöksi ja saattaa olla yksi vuoden 2013 yllättäjistä, vaikka viime vuoden viimeinen kvartaali meneekin tappiolliseksi. Vielä on tietysti matkaa niihin aikoihin, kun Nokia oli vielä edes jotenkin voimissaan. Kuitenkin yritys on huomattavan paremmin pärjännyt kuin esimerkiksi Ixonos, joten kyseessä ei ole mikään huono vaihtoehto mikäli alalle haluaa sijoittaa. Muitakin yrityksiä kuten Teleste ja Lassaila & Tikanoja on kertomassa tilinpäätöksensä ja seuraan niitäkin ensi viikolla ainakin jossain määrin.

Ensi viikkoon mennäänkin sitten näillä eväillä. Katsellaan mitä se tuo tullessaan.

-TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti