Totuus on muuten joskus tarua ihmeellisempää, sillä jostain
syystä marraskuun jälkeen saldo näyttää tasan yhdeksän tonnia aika lailla
muutaman kympin tarkkuudella riippuen pyöristyksistä, sillä olen pitänyt
kuukausisaldoja viiden Erkin tarkkuudella. Käteistä tuli kerättyä hieman yli
viisisataa ja yllättävästi salkun hinta nousi jopa kolmisen prosenttia, kun
taas luulin sen lähinnä lähtevän laskuun.
Menopuoli marraskuussa oli aika odotettu, joten siitä ei
oikeastaan voi juuri enempää mainita. Ehkä pakolliset menot olivat hieman
odotettua suuremmat mutta muuten ei niistäkään ole juuri mitään kerrottavaa.
Joulukuussa odotan menojeni olevan hyvin paljon pienemmät johtuen siitä ettei
minun tarvitse oikeastaan ennen jouluaattoa maksaa ruoasta juuri mitään. Jätin
tosin rahat perheelle joulukinkkuun, koska en sitä ehdi itse hakemaan. Veljeni
saa sen noutaa äitini kanssa perinteistä poiketen. En sitä kuitenkaan pane
pahakseni, sillä ei se mikään ilo ole ikinä ollut vaikka ei se nyt mikään
raskas taakkakaan ole. Joulukuussa menopuoleen on ruokien lisäksi tällä
hetkellä kuulumassa pari joululahjaa ja illanistujaisia joissa menopuoli on
hyvin pieni johtuen Saksan hintatasosta. Myöskin ajattelin hankkia muutaman
kirjan itselleni joululahjaksi, sillä on taas se aika jolloin niitä tulee
tilattua.
Tulopuoli on siitä erilainen pitkästä aikaa, että ne ovat jo
tiedossa etukäteen ja sitä ei ole tapahtunut hyvin pitkään aikaan. Tämän
seurauksena on helppo arvata käteisvarojeni muutoksen olevan noin 800 Euroa
plussalla, jos en jostain syystä intoudu vielä menemään ”töihin” joulun ja
uuden vuoden välillä, mutta en pidä sitä todennäköisenä vaihtoehtona. Pidän
sitä kuitenkin mahdollisena, sillä vähän houkuttelisi kerätä sen verran
ylijäämää, jotta ensimmäinen kymppitonni tulisi täyteen pidemmässä
projektissani. Se tosin riippuu myös osakekurssien muutoksista. Joulukuussa on
sitten aika harkita veroseuraamuksia, sillä olisi mielestäni tyhmää jättää
tietyt mahdollisuudet käyttämättä. Joko myyn PKC:n osakkeita alle tuhannen
Euron edestä tai sitten otan luovutustappiot Fortumin osakkeista, mutta en osaa
vielä tässä vaiheessa kertoa kumpi on järkevämpi vaihtoehto. Odotan tosin
kurssien laskevan, joten ehkä se olisi järkevämpi silloin myydä Fortumit pois,
mutta se nähdään sitten joulukuun lopussa.
Henkilökohtaisesta elämästäni kirjoitan ensi viikolla kunhan
ehdin viettää vapaapäivää, sillä varsinkin viikonloppuna ovat vuorossa
kahdentoista tunnin työvuorot. Alkuviikosta palaan sitten sorvin ääreen ja
kerron Saksan reissustani paljon lisää kunhan vapaapäivä koittaa. Sen verran
voin jo kuitenkin tunnustaa, että olen nauttinut alkoholia muutaman annoksen,
mutta kahta enempää en ole vielä yhtenä iltana ottanutkaan. Tämä sopii minulle
oikein hyvin ja uskon palaavani alkoholittomaan elämään heti Suomeen palattuna,
sillä pärjäilen varmasti siellä paremmin ilman tätä ”nautintoainetta”.
Kirjottelen tästä lisää jossain vaiheessa. Nyt on aika pistää kirjoitukset
pakettiin ja ruveta nukkumaan, kun on univajetta päässyt kertomaan. Valitettavasti
kirjoitus on tällä kertaa näin lyhyt.
Hyvää joulukuun alkua!
-TT
Ovatko kirjat jo mietitty valmiiksi?
VastaaPoistaFortumin myynnistä tai luovutustappioista yleisesti. Kannattaako niitä luovutustappioita synnyttää väkisin, vaikka ovatkin kuluvan ja seuraavan viiden vuoden aikana käytettävissä jos kuluvalta vuodelta ei ole syntynyt luovutusvoittoja. Oletan, että et ole vuoden aikana mitään myynyt, koska mietit PKC myyntiä alle tuhannen euron arvosta.
Tietenkin jos myynnille ovat muut perusteet, kuten mainitsemasi mahdollinen lasku niin ymmärrettävää. Pelkästään luovutustappioiden keräännyttämiseksi tapahtunut myynti jos kerran luovutusvoittoja ei ole kasvattaa välittäjän kassaa ja myös sisältää riskin, että tappioita ei pääsekään koskaan hyödyntämään.
Näkisin siis, että verosuunnittelulla tehtyjä salkkujärjestelyitä on turha harkita jos luovutusvoittoja ei ole jo syntynyt.
Hyvää joulun odotusta!
viittasit saksan hintatasoon. voitko piruuttasi pistää muutaman peruselintavikkeen hintavertailun suomen vastaavaan verrattua?
VastaaPoistaAchtung!
@pitkassajuoksussa Todennäköisemmin mietin lähinnä PKC Groupin osakkeiden myymistä veroseuraamuksien vuoksi. Fortumin osakkeiden myyntiä en ole juurikaan vielä tarkemmin miettinyt.
VastaaPoista@moniosaaja_39 Palaan hintatasoon tarkemmin torstaina, kun minulla on vapaata. Mainittakoon nyt sen verran vielä, että aamulla näin asunnon hintapyynnön olevan täällä viidenkymmenen neliön kaksiosta 83000€ ja tämä Stuttgart on paljon vauraampaa aluetta kuin pk-seutu siellä kotiSuomessa. Mainittakoon sen verran ettei minulla tosin ole alueesta parempaa tietoa, mutta kuitenkin uskallan väittää sen olevan vauraampi kuin suurin osa pk-seudusta. Asunnosta näytetyt valokuvat olivat aika normaalin näköisestä asunnosta.
Elintarvikkeet ovat noin 30-50 prosenttia halvempia osittain, mutta eivät kuitenkaan kaikki. Palaan asiaan myöhemmin.
@pitkassajuoksussa
VastaaPoistaKirjoista ainakin Talebin antifragile ja Ferrissin 4-hour chef. Oksaharjun esikoinen harkinnassa ja ehkä pari muuta. ehkä joku viihteellinenkin teos vielä mukaan. Voin kertoilla noista kirjoista joskus lisää, kun pääsen Saksasta pois tai sen jälkeen, kun olen tilannut. nettikaupoista suosin Play.comia ja Amazonia.