Näytetään tekstit, joissa on tunniste cash. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cash. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. elokuuta 2013

Heinäkuu2013 Cash -355€ salkku 6.7% Yhteensä 10270€

Täytyy ihmetellä näitä lukemia hieman, sillä olin odotellut tuntuvaa turpiinsaantia sekä käteisen että salkkuni suhteen. Toisaalta salkun suhteen olen sitä odotellut jo huomattavan pitkään. Ei tietysti pidä valittaa näistä lukemista, koska henkisesti toi yli kymppitonni kasassa tekee hyvää. Lomakuukaudeksi tota voi kuitenkin pitää erinomaisena saavutuksena ja siitä on hyvä jatkaa syksyä kohti.

Jonkin verran lukemia selittää useiden menojen siirtyminen heinäkuulta elokuulle, joten siinä mielessä ei pitäisi hirveästi tuulettaa. Yksi merkittävä osa selittyy kuitenkin sillä etten tarvinnut sivutuloverokorttia heinäkuun tuloihin mikä minimoi verot. Näiden maksaminenhan on suoraan verrannollinen tuloihin, joten budjetointi olisi joustanut toiseen suuntaan. Tästä seuraa tietysti mätkyt heinäkuun osalta ensi vuoden joulukuussa, mutta tässä tapauksessa summat eivät vaikuta, kun olen kesän tuloistani antanut suuren osan lainaksi verokarhulle. Seurauksena on tänä vuonna joidenkin satojen Eurojen ilmainen laina. Myös matkalla meni vähemmän rahaa kuin mitä olin odotellut. Elokuun menopuoli näyttää normaalia suuremmalta mikä johtuu aika lailla siirtyneistä menoista ja myös eräistä kissanristiäisistä jotka vievät parikin viikonloppua.

Tulopuolesta ei voi kovin paljolti kirjoittaa, koska olin ”töissä” vain neljä päivää jotka olivat kuitenkin hyvin tuottoisia ja niiden ansiosta tienasin noin sataviisikymmentä Euroa enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Elokuun tulopuolta rajoittavat hieman nuo kissanristiäiset ja niiden seurauksena palautumiseen joka allekirjoittaneen tapauksessa tarkoittaa univelan korjaamiseen tarvittavat päivät. Viime vuonna itseltäni hajosi nilkka, joten tulot arvioisin aika lailla vastaaviksi. Tämän seurauksena oma arvioni on se, että turpiin tulee 100-300€ elokuussa mikä saattaa tietysti hieman heittää erinäköisten asioiden takia. Uskoisin tuon haarukan pitävän ilman suurempia ihmeellisyyksiä.

Mitä taas tulee pörssin liikkeisiin niin aika hyviä heilahteluja sitä näyttää kuukausittain tulevan. PKC:n osalta ei heinäkuussa tullut merkittäviä uutisia, joten toisen kvartaalin tulosta tässä lähinnä odotellaan. Itseäni ei niin hirveästi kiinnosta mihin suuntaan sitä osakkeen kurssi liikkuu vaan lähinnä liiketoiminnan kehitys, joten siitä on turha sanoa mitään ilman suurempia uutisia. Mitä taas tulee Fortumiin niin sehän ilmoitti toisen kvartaalin tuloksestaan ja se taisi olla pieni positiivinen yllätys markkinoille. Mitä ilmeisimmin Venäjältä alkaa pikkuhiljaa tulla jotain muutakin kuin pelkkiä menoja. Fortum on kyllä sellainen yritys jota idioottikin pystyy johtamaan, koska sillä on niin merkittävä markkina-asema Suomessa ja Ruotsissa parin muun sähköyhtiön lisäksi. Itse yritys on kuitenkin mielestäni keskinkertaisesti johdettu enkä näe sen enää tuottavan kovin ihmeellisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Olen tietysti hyvin tyytyväinen mikäli olen väärässä. Tähän arvioon on oikeastaan aika monta syytä ja suurin niistä on se, että ilman Euroopan Unionin tukea ei mikään verkkoyhtiö liitä pohjoismaita keski-Euroopan verkkoon joka nostaisi Fortumin saamia sähkönhintoja. Tämä johtuu infrarakentamisen kannattamattomuudesta. Tämä ei ole minun mielipiteeni vaan erään sähkömarkkinoista elantonsa saavan ystäväni arvio asiasta. Venäjältä tuleva mahdollinen 500 miljoonaa Euroa tarkoittaa käytännössä Fortumin investoinnin takaisinmaksuajaksi kymmentä vuotta mikä ei ole kovin lyhyt. En osaa kyllä ottaa sen tarkemmin kantaa siihen onko tämä alan yhtiöille lyhyt vai pitkä ajanjakso? Asiantuntijat voivat kommentoida tarkemmin.

Mitä taas tulee pörssin liikkeisiin niin odotan viimeistä hyppäystä elokuun alkuun ja sitten alkaakin valmistautuminen ”helikopteri-Benin” rahanjakelun vähenemiseen mikä johtaa pörssilaskuun ainakin oman näkemykseni mukaan. Olen varmaan väärässä tässäkin asiassa, joten minuun ei kannata luottaa. Suomalaiset laatuosakkeet kuten Konehan ovat jo iskua ottaneet ja yleensä näistä periferia-pörsseistä ilmat pihistetään ensiksi isojen poikien osalta pois. Saas nähdä miten käy.

Omasta henkilökohtaisesta elämästäni en hirveästi tähän katsaukseen kirjoita, koska reissussa ehdin taas pohtia elämääni hieman tarkemmin ja tulen siitä avautumaan seuraavissa kirjoituksissa. Sen verran kuitenkin siitä, että tätini kuoli hieman yli kasikymppisenä pitkän sairastelun jälkeen ja tällaiset asiat tietysti aina hieman vaikuttavat. Oma näkemykseni kuolemasta on se, että länsimainen käsitys siitä on hieman vinksahtanut, koska jokainen meistä on kuitenkin vain rajallisen ajan muiden ”ilona” tällä maapallolla ja kuoleman jälkeen sitä aikaa pitäisi juhlia enemmän kuin surra poismenoa varsinkin pitkän ja hyvän elämän jälkeen. Reissussa tuli sen verran rähjäännyttyä, että elokuussa on pakko keskittyä fysiikan parantamiseen. En tosin yhtenäkään päivänä kärsinyt krapulasta, joten alkoholinkäyttö pysyi kontrollissa. Roskaruoka ja itselleni vähäinen liikunta tosin tulivat tutuiksi.

Reissusta kirjoittelen ensi viikolla, kun olen palautunut siitä. Tämä koskee blogia enemminkin ja seuraavaa kirjoitusta voi odottaa alkuviikolla.

-TT

perjantai 31. toukokuuta 2013

Toukokuu 2013 Cash -60€, salkku +2.6% Yhteensä 10315€

Kuten näkyy niin toukokuun osalta ollaan vielä hieman pimennossa, koska joudun vielä lähtemään ”töihin” ennen pörssin sulkeutumista. Käteisenkin osalta ollaan vielä hieman pimennossa, mutta miinukset tulevat olemaan kaksinumeroiset mikäli ei illan ”urheilusuorituksessa” tapahdu mitään normaalista poikkeavaa. En kuitenkaan pääse enää plussalle, joten hieman joutuu mitä ilmeisimmin tinkimään käteisvaroista toukokuun osalta. Nämä miinukset sitten mitä todennäköisimmin kuittaantuvat pörssikurssien toukokuun nousujen myötä. Laitan tarkemmat numerot myöhään tänään tai sitten huomisaamuna.

Menopuolella kaksi pientä yllätystä: Verojen liikamaksut mitkä johtuivat ensisijaisesti tulojen suuruudesta ja hampaan vihlonnan aiheuttama hammaslääkärireissu yksityiselle toimijalle. Vaikka tarkistuksessa ei mitään löytynytkään niin silti olen ihan tyytyväinen, koska epävarmuus kalvaa enemmän henkisestikin. En pidää viittäkymmentä Euroa kalliina, koska sain valita itse ajan jolloin menin ja kunnallisellakin puolella tuntuu olevan maksavan ainakin puolet tästä ja hoitoonpääsystä ei ole mitään takeita. Veroja tosiaan tuli maksettua ennakoitua enemmän, koska tienasinkin enemmän, joten ei siitä sen enempää. Kirjanostolakko tosin paloi loppukuusta, koska en juuri rahaa laittanut elämän huvituksiin muuten, joten oli sitten ”pakko” palkita itseään jotenkin. Kesäkuussa tuleekin sitten parikin reissua jotka tosin ovat hyvinkin kohtuuhintaisia. Laivamatka Ruotsiin ja juhannuksenvietto tutuissa maisemissa lounais-Suomessa. Muuten kesäkuussa ei sitten juuri menekään rahaa, jos ei mitään yllättävää tapahdu.

Tulopuoleen olen ihan tyytyväinen, vaikka käteisen suhteen tulikin hieman miinusta, koska odotin sitä enemmän. Tämä oikeastaan johtui siitä, että huomasin ettei niitä tuloja ole juurikaan saatavilla kesä- ja heinäkuussa, joten oli pakko olla hieman enemmän ”sorvin” ääressä kuin ensimmäiseksi ajattelin. Yleensä kesäkuussa on ollut hyvät tulot, mutta tällä kertaa ne jää saamatta johtuen parin viikon hyväpalkkaisen työn siirtymistä joidenkin halvempien kavereiden hoidettavaksi. Ei siinä mitään kummempaa voi sanoa kuin ettei sille nyt sitten enää mitään voinut. Elämä jatkuu ja Ruotsin matkalle pääsen lähtemään tämän toisen tilaisuuden peruunnuttua. Takaiskuista ei pidä hirveästi masentua vaan ajatella, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu samalla. Jos ei toukokuun miinukset toteutuneet täysimittaisina niin ainakin kesäkuussa näin pitäisi käydä. Nämä pari reissua, kun syövät hieman tuloja. Kesäkuulle arvioisin miinuksiksi 200-300€, mutta voin olla väärässäkin.

Sijoituksista sen verran, että ihan loppukuusta iski PKC Group tulosvaroituksen joka johtui brasilialaisesta ay-liikkeestä joka mitä ilmeisimmin on kiristänyt PKC:ta jo vuoden verran. Lisää tästä asiasta voi lukea blogikirjoituksesta viime vuoden toukokuulta ja se löytyy: täältä Tämän seurauksena yritys maksaa viimeisellä vuosipuoliskolla mainitsemattoman summan ay-liikkeelle. Se hieman tässä häiritsee ettei se kerro minkä suuruisesta summasta on kyse. Tämän maksun seurauksena tämän vuoden tulos tippuu viime vuoden vastaavasta. Liikevaihtoennuste kuitenkin pysyy ennallaan ainakin viimeisimmän tiedon mukaan. En olisi yhtään yllättynyt PKC:n tehtaan siirrosta jonnekin muualle ja se tuo mitä ilmeisimmin taas lisää kuluja mikä heikentää tulosta entisestään. Fortumista ei oikein sitten ole muuta sanottavaa kuin se, että vesimäärät ovat nousseet korkeammiksi mikä tarkoittaa sähkön hinnanlaskua. Toisaalta Fortum on jo suojannut suurimman osan tämänkin vuoden sähkönmyynnistään ettei sillä ole hyvin suurta merkitystä. Tätä menoa yritys tulee maksamaan vielä tämänkin vuoden tuloksesta ne totutut Euron osingot ja sitä rahavirtaa varten osakkeita olen ostanutkin. Tarkoitus oli myös suojata rahoja inflaatiolta jota ei tosin ole näköpiirissä. Pörssin arvaan kesäkuussa laskevan hieman ja odottelen ostopaikkoja joita ei kuitenkaan välttämättä tule. Salkun koostumus on seuraava:



Henkilökohtaisella tasolla toukokuu oli onnistunut, vaikka blogin kirjoittamisen suhteen on selkeää väsymystä havaittavana. Toisaalta kevätkelit ovat sen verran mainiot ettei niistä kannata nauttia läppärin ääressä kotona ja senkin takia kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Terveystilanne on koko ajan parantunut, vaikka tulikin jo sitä edellämainittua hampaidenvihlontaa. Oma fysiikkani ei ole kyllä vieläkään kohdallaan, mutta eteenpäin on menty sanoisi varmaan joku. Aloitin toukokuun viimeisellä viikolla oman itseni ihmiskoe-eläimenä eli toisin sanoen on tarkoitus tehdä pieniä muutoksia ruokavalioon ja treenaamiseen. Tarkoitus on testata onko niillä vaikutusta mihinkään vai ei. Niistä sitten enemmän, kun on ollut aikaa kokeilla niiden toimivuutta eli varmaan kuukauden päästä kesäkuun katsauksessa niistä lisää. Kaiken kaikkiaan on ihan hyvät fiilikset sekä menneestä että tulevasta kuukaudesta. Kesäkuussa tulee varmaan vielä vähemmän kirjoituksia, mutta se riippuu osittain säistäkin.

Hyvää viikonloppua!

-TT