Näytetään tekstit, joissa on tunniste Einstein. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Einstein. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Tietämätön typerys

Tämä kirjoituksen otsikko ei ole viittaus keneenkään yksittäiseen henkilöön, vaikka joitakin tunnetumpia nimiä kirjoituksessa vilahtaakin. Lähimpänä se on varmasti ainakin allekirjoittanutta, mutta siitä vähän lisää myöhemmin. Kirjoitus tulee varmasti kuvaamaan aika pitkälti ihmisten epärationaalisuutta ja liiallista uskoa omiin kykyihin. Tästä aiheesta on ainakin Nassim Taleb kirjoittanut parikin hyvää kirjaa, jotka olen myös lukenut. En tällä kertaa juuri kerro kirjojen sisällöstä, mutta saatan niitä sivuta. Kuten Albert Einstein joskus totesi: ”Two things are infinite, the universe and human stupidity and I am not sure about the former” Vapaa suomennos on kaksi loppumatonta asiaa, maailmankaikkeus ja ihmisten typeryys enkä ole varma siitä ensimmäisestä”

Ja sitten siihen omaan typeryyteeni, josta on pakko tunnustaa sen verran etten tarkkaan tiedä missä sen suhteen mennään. Kuitenkin se mitä olen oppinut vuosien varrella on se, että mitä enemmän tiedät niin huomaat mitä vähemmän oikeasti tiedät. Itse en kuitenkaan pidä tuota tietämättömyyttäni niin vaarallisena kuin mitä voisi luulla, sillä ainakin tällä hetkellä osaan vielä suhtautua ainakin jollain tavalla kriittisesti omasta mielestäni juttuihini. Haluan kuitenkin varoittaa muita siitä, ettei kannata luottaa varsinkaan analyyseihini joita teen lähinnä omaksi ilokseni ja omaa sijoitustoimintaani varten joka on muuten ainakin seuraavan vuosikymmenen ajan varmasti hyvin pienimuotoista. Nämä analyysit kuitenkin sisältävät hirveän määrän numeroita joista voi tehdä ihan minkälaisia päätelmiä tahansa kukin oman mielensä mukaan. Mikäli jostain syystä nyt näyttäisin tässä pärjäävän seuraavan vuosikymmenen aikana niin toivoisin silloin varsinkin kriittistä palautetta ja muistutusta siitä, että saatan olla vain onnekas typerys joka jostain luonnonoikusta on pärjännyt.

Sama pätee tietysti myös muihin asioihini elämäni varrella eikä pelkästään sijoitustoimintaan. Itse pidän huomattavasti vaarallisempana sitä, että olen onnekas typerys joka on varma itsestään ja osaamisestaaan sillä silloin menee todennäköisemmin kaikki hommat vituiks. Ihan rehellisesti sanottuna vain tulevat vuosikymmenet näyttävät miten näissä asioissa käy eikä sitä kukaan voi tietää etukäteen, vaikka muuta väittäisikin. Itse sain vastauksen seuraavaan kysymykseen toisella palstalla: Miksi pitäisi matkia isoja instituutioita? ”Portfolion ja todellisen riskien hallinnan rakentamisen näkökulmastahan yksittäisten osakesijoitusten arpominen ja niiden hyvien ja huonojen puolien pohtiminen on toki seksikästä, mutta ei kovin ammattimaista.” Tämä tietysti osoittaa oman typeryyteni, mutta toisaalta se kertoo myös vastaajan ylimielisyydestä. Allekirjoittanut kun ei missään nimessä ole pohtinyt asioita seksikkyyden näkökulmasta vaan vain ja ainoastaan tuoton. Itselleni tuo hajauttaminen, kun ei ole mitenkään mahdollista pitämällä kulut riittävän matalina. Tietysti voisin sijoittaa riittävän halvalla Eurooppaan sijoittaviin indeksirahastoihin, mutta niiden tuotot tulevat mielestäni olemaan olemattomat ainakin seuraavan vuosikymmenen aikana. Mitä taas tulee sijoitustoimintani ”ammattimaisuuteen” niin eihän se ole allekirjoittaneelle mitenkään mahdollista tällä hetkellä. Portfolion ja riskien hallinnan rakentaminen taas tuppaa olemaan vituillaan myös suurelle osalle ”ammattilaisista” kuten historia on osoittanut ja siitä lisää seuraavassa kirjoitukseni osassa:

En olisi kuitenkaan hirveän huolissani niistä tietämättömistä typeryksistä joita myös itse edustan vaan niistä, jotka ovat päättävissä asemissa suuryrityksissä tai julkisella sektorilla. Kaikista pahimmat uhkat kuten olemme viime vuosikymmeninä huomanneet tulevat kuitenkin finanssialalla toimivien korkean ”jumalien” statusten omaavien tunareiden luullessa liikoja itsestään ja omista teorioistaan. Näiden typerysten teoista olemmekin sitten saaneet kärsiä ympäri maailmaa varsinkin viimeisten vuosikymmenien ajan. Taloustiede kun tuppaa olemaan ainakin näin yksinkertaisen insinöörin näkökulmasta ainoastaan pseudotiedettä jossa ei ole mahdollista saada täydellisiä vastauksia ja sen ratkaisumallitkin ovat usein hyvin vaillinaisia ja siitä saavat sitten tavalliset tallaajat kärsiä. Paras esimerkki tästä on varmaan ollut Long Term Capital Managementin konkurssi, jossa yrityksen hallituksessa istui parikin talousnobelistia joiden vaillinaiset hinnoittelumallit aikaansaivat markkinoille todellisen katastrofin yrityksen derivatiivipositioiden ollessa 1250 miljardia dollaria. Myönnettäköön kuitenkin se, että aluksi nämä mallit toimivat mutta sehän ei vielä kerro kaikkea. Yhdysvaltain Keskuspankin entinen johtaja Alan Greenspakinn sai myös gurun maineen johtaessa parikymmentä vuotta ”menestyksekkäästi”, mutta kuten viime vuosikymmenen finanssikriisi osoitti hänkin oli vain ollut sitä ennen onnekas tunari joka luuli itsestään liikoja ennen todellista katastrofia. Toinen samanlainen mestari ”helikopteri-Ben” Bernanke näyttää vielä hoitavansa hyvin keskuspankkia, mutta oma arvaukseni on tulevaisuuden näyttävän toisin hänenkin taitonsa, kun velkadeflaatio lopulta iskee Yhdysvaltoihin kaikista elvytysyrityksistä huolimatta. Muistakaa nyt tietysti se, että en oikeastaan tiedä mistään mitään ja kaikki nämä kirjoituksessa mainitut asiat ovat omia mielipiteitäni enemmän kuin absoluuttisia faktoja. Sitten vielä yksi hyvä osoitus ”asiantuntijoiden” erehtyväisyydestä, sillä Talebin kirjassa mainittiin yksi hyvä testi tilastotieteilijöille joilta kysyttiin seuraava kysymys: Kaupungissa on kaksi sairaalaa joista toinen on suuri ja toinen pieni. Kummassa sairaalassa syntyy todennäköisemmin noin 60 prosenttia poikia vastasyntyneistä? Kahdeksankymmentä prosenttia kysymykseen vastanneista tilastotieteilijöistä oli väärässä. Tämän blogikirjoituksen kommenttiosaan voi arvata oikean vastauksen mikäli siltä tuntuu.

Tämän kirjoituksen sanoman voisi tiivistää seuraaviin sanoihin ”varmaa on vain ja ainoastaan jatkuva epävarmuus”

Seuraava kirjoitukseni onkin sitten kuukausikatsaus toukokuulta joka tulee osoittamaan varsin hyvin oman erehtyväisyyteni.

- TT

maanantai 13. helmikuuta 2012

Nerouden ja sekopäisyyden raja on hyvin pieni tai olematon

Tällä kertaa mennäänkin taas hieman sekalaisiin pohdintoihin ja mietitään löytyykö maailmanhistorian merkkihenkilöistä sellaisia ihmisiä joita voi pitää täysijärkisinä ja jotka ovat saaneet edistystä aikaan tieteen, taiteen tai politiikan suhteen. Ensimmäisenä on tietysti pakko myönnettävä, että asiantuntemukseni tämän asian suhteen ei kyllä ole varmastikaan historioitsijoiden tasolla, mutta näkökulmani on ehkä enemmänkin sekopäisen kuin täysjärkisen. En tosin väitä olevani nero, mutta tuo jälkimmäinen termi kuvaa enemmänkin itseäni.

Jokaisella meistä on varmasti selkeä mielikuva molemmista, mutta kai näitä täytyy jollakin tavalla kuvata, jotta pääsemme eteenpäin. Itse kuvailisin neroutta sellaiseksi termiksi, että omaa ainutlaatuisia kykyjä, jotka muuttavat maailmaa johonkin suuntaan oli se sitten hyvään tai huonoon.Sekopäisyys (Ei mikään varsinaisesti psykologinen termi tässä tapauksessa) on taas mielestäni sitä etteivät monet yhteiskunnan normit ja käyttäytymistavat koske sekopäisiä ja he saattavat myös halveksia muuta yhteiskuntaa sen selkeästi osoittaen. Sekopäiset myös pystyvät vieraantumaan täysin normaalielämästä ja pysyttelevät omissa oloissaan.

Maailmanhistorian neroista tulevat ensimmäisinä mieleen mm. Einstein, Newton Sokrates, Hitler, Mao ja monet muut. Hitleristä ja Maosta voi olla montaa mieltä, mutta ihmisten manipuloinnissa nämä kaksi mulukkua ovat kyllä olleet nerokkaita ja sitä ei voi kieltää. Mitä taas tulee Einsteiniin ja Newtoniin niin nämä kaksi ”sankaria” taas pystyivät sulkeutumaan tehokkaasti muulta maailmalta ja varsinkin jälkimmäinen onnistui sulkeutumaan ihan täysin omaan kammioonsa ja olemaan siellä viikkoja välittämättä ulkomaailmasta ja tämä sairas suhtautuminen omaan tutkimukseen on varmasti ollut myötävaikuttamassa tuloksiin, jotka vielä nykypäivänäkin hyvin tunnetaan. Mitä taas tulee esimerkiksi kulttuurin merkkihenkilöihin niin ainakin Pablo Picasso ja Vincent Van Gogh olivat sekopäitä mitä tulee normaaleihin standardeihin tavallisesta elämästä. Picasso oli juoppo ja Van Gogh leikkasi palan korvalehdestään irti. Sen verran vielä haluaisin sivuta lempiaihettani urheilua, että siinä menestyäkseen tarvii myös sitä sekopäisyyttä eikä tavalliset pulliaiset ole valmiita viemään itseään niin äärirajoille kuin mitä vaaditaan, jotta onnistuisi rikkomaan rajoja tällä saralla. Matti Nykänen on yksi hyvä esimerkki siitä, kun mennään överiksi. Kaverin menestystä on kuitenkin turha vähätellä enkä usko ilman sekopäisyyttä hänenkään ikinä pärjänneen.

Mitä taas tulee liike-elämän merkkihenkilöihin niin kaikki meistä tietävät ettei Steve Jobs ollut mikään partiopoika vaan lähinnä ihmishirviö joka vääristeli totuutta omien tahtojensa mukaan ja haukkui kaikki ihan mitättömyyksiksi ja sai heidät taipumaan tahtoonsa manipuloimalla näitä. Mitä taas tulee kotimaisiin mestareihin niin jokaisella meistä on mielipide mm. Nalle Wahlroosista eikä se ole läheskään kaikilla positiivinen. Myös Koneen kansainvälistäjä Pekka Herlin oli juoppo ja aikamoisen perhehelvetin luoja, mutta hänenkään bisnesvaistoja on turha kenenkään kiistää. Itselleni oli myös jonkinlainen yllätys hevosmiesten tietotoimiston laulaessa,että myös Ollilan Jorma on huhujen mukaan umpimulkku. En ota sen enempää kantaa, mutta en pitäisi sitä suurena yllätyksenä vaikka näin olisikin.

Nerouteen liittyy yleensä myös valmius mennä aina vaan entistä pidemmälle saadakseen vastauksia tai muita tuloksia aikaan. Tämän seurauksena yleensä nerot myös menevät hulluuden rajamaille ja alkavat sekoamaan päästään hukkaamalla elämänsä omien tavoitteidensa saavuttamiseen ja kadottamalla todellisuudentajunsa. Steve Jobs on tästä ehkä kaikista parhain esimerkki mainitsemistani henkilöistä. Hän on myös itselleni tällä hetkellä kaikista lähin esimerkki johtuen lähinnä siitä, että hänen elämänkertansa on juuri menossa. Monet nerot ovat myös olleet aikamoisia ihmisraunioita eivätkä varmasti sovi kenellekään positiivisina esimerkkeinä. Nämä nerot ovat myös monesti yhteiskuntien halveksimia ja jollakin tavalla jopa ulkopuolella. Toisaalta nämä nerot myös saattavat itse halveksia tavallista yhteiskuntaa ja pitää itseään parempina kuin muut. Seuraava lainaus Einsteinilta sopii tähän kuin nenä päähän, kun miettii sekä tavallisten pulliaisten ajatuksia neroista ja päinvastoin:

"Great spirits have always found violent opposition from mediocrities. The latter cannot understand it when a man does not thoughtlessly submit to hereditary prejudices but honestly and courageously uses his intelligence."

Vapaa suomennos: ”Suuret sielut ovat aina kohdanneet väkivaltaista vastustusta keskinkertaisuuksilta. Jälkimmäiset eivät ymmärrä sitä, etttei joku suostu hyväksymään periytyviä ennakkoluuloja vaan rehellisesti ja rohkeasti käyttää älykkyyttään”

Monet hullut ja nerot eivät myöskään tajua luovuttaa riittävän aikasin. Siinä vaiheessa, kun täysjärkiset iskee pari kertaa päänsä seinään niin he yleensä tajuavat lopettaa saman toiminnan, mutta hullut törmäävät vielä moneen kertaan siihen samaan seinään kunnes se hajoaa. Tämän vuoksi monet edellämainitsemistani neroista ovat sitten loppujen lopulta onnistuneet siinä mitä ovat yrittäneet ja myös tästä syystä esimerkiksi Hitler taas epäonnistui. Joskus liika on vain liikaa ja kun hakkaa päätä riittävän suureen kiveen niin pää hajoaa ennen sitä kiveä. Täytyy sanoa, että varsinkin tämä viimeinen nerojen tai hullujen ominaisuus kuvaa itseäni hyvin, sillä kun ryhdyn johonkin itseäni hyvin kiinnostavaan juttuun en sitä osaa lopettaa ennen kuin olen vetänyt överit oli kyseessä sitten mikä tahansa asia.

Tässä mietintöjäni tästä asiasta. Mikäli teille tulee mieleen joitakin täysjärkisiä neroja niin kertokaapa ihmeessä allekirjoittaneelle niin opinpahan taas lisää elämästä. Tiede, liike-elämä ja taide ovat kautta historian olleet täynnä näitä esimerkkejä, joten en niitä kaikkia jaksa luetella eikä se varmaan ole tarpeellistakaan. Olisin silti ikionnellinen jos saisimme jonkinlaista keskustelua tästä aiheesta aikaan.

- TT