torstai 14. marraskuuta 2013

Sijoitusmessuista lyhyesti

Kävin eilen keskiviikkona taas jälleen kerran piipahtamassa sijoitusmessuilla Wanhassa Satamassa ja tällä kertaa avautuisin niistä suhteellisen lyhyesti, koska jotenkin minulle jäi tästä kerrasta hieman valju ja turhan reissun kuva. Tämä tosin saattoi johtua siitä, että aikatauluni vaihtuivat sen verran, että meninkin eilen enkä tänään torstaina niin kuin olin alun perin suunnitellut. Tämä taas johtui siitä, että keskiviikkoaamun menoni peruuntui ja ajattelin sitten sen takia suunnata messuille jo aiottua ennemmin.

Sijoitusmessuni alkoivat kuuntelemalla EK:n pääekonomistia Mörttistä joka puhui sinällään ihan viisaita ja jopa myönsi etteivät ekonomit loppujen lopuksi osaa ennustaa yhtikäs mitään mikä oli ainakin itselleni uusi lähestymistapa. Hän puhui hirveällä vauhdilla ja mielestäni liikaa. Toisaalta hänelle oli annettu hyvin pieni ajanhetki kuten lähes kaikille muillekin puhujille. Tämän tosiseikan vuoksi on hirveän huono mahdollisuus saada pintapuolisuutta enempää irti puhujista. Sinänsä hän puhui ihan järkeviä Suomen saamisesta nousuun yksilönvastuulla ja korkeaa lisäarvoa tuottavilla vientituotteilla. Olen näistä asioista samaa mieltä ja varsinkin tuo yksilönvastuu on monille hirveän hankala sisäistää tässä järjestelmäuskovaisten maassa.

Yrityspuheenvuoroista kävin kuuntelemassa mm. Keslan ja Apetitin osiot. Apetit on sen takia erittäin mielenkiintoinen että se sattuu olemaan niin tylsä ettei sitä edes kovin moni jaksa seurata. Itse yritys on kuitenkin suhteellisen vakavarainen ja varsinkin nykystrategia joka panostaa enemmän ruoan makuun on ainakin yrityksen toimitusjohtajan sanojen mukaan alkanut tuottaa tulosta. Saa sitten nähdä miten asiat ovat hieman pidemmällä tähtäimellä. Elintarvikealalta Apetit on Raision kanssa ehdottomasti mielenkiintoisin tapaus. Molemmissa on kuitenkin mukana vielä tänäkin päivänä viljelijöiden muodostamat hallintoneuvostot jotka ovat kuitenkin täysin turhia jäänteitä muinaisajoilta ja saattavat aiheuttaa eturistiriitoja joista en pahemmin näin sijoittajana jonka on pakko valita sijoituskohteet erittäin tarkasti välitä. Keslan osalta ei sitten jäänyt muuta mieleen kuin investointipanostukset lähivuosille, joten ei siitä sen enempää.

Kuuntelin myös Mörttisen jälkeen esiintynyttä analyytikkopaneelia ja valitettavasti on sanottava, että heidän hyötykäyttönsä noissa keskusteluissa jää loppujen lopuksi erittäin vähäiseksi, koska yleensä heidän analyysejaan käytetään aina lyhyen tähtäimen sijoittamisen suunnitteluun, kun olisi tärkeämpää kysyä heidän mielipidettään pidemmällä tähtäimellä. Pidemmän aikavälin sijoittajalle kun seuraavan vuoden kurssit ovat aika lailla samantekeviä. Heiltä olisi siis parempi kysyä pidemmälle aikavälille arvioita mikäli suostuvat sellaisia tekemään. Analyytikkoja kuunnellessa on myös lähes aina pidettävä oma bullshit-suodatin päällä. Yksi merkittävä poikkeus oli kuitenkin Balancen Henri Elo joka ei varsinaisesti anna suositushintoja vaan analysoi sitä miten tuloksen pitäisi kehittyä tulevaisuudessa, jotta tietty hinta olisi perusteltavissa. Tällainen lähestymistapa asiaan on ainakin allekirjoittaneelle paljon mieluisampi. Se tosin myös vaatii sitten enemmän omilla aivoilla ajattelua mikä ei sitten välttämättä sovi kaikille, jos edes allekirjoittaneellekaan :D

Messujen ehdottomasti suosituin juttu oli kuitenkin itselleni hyvin vieras asuntosijoittaminen jonka rooli oli ihan jumalattoman paljon suurempi kuin mitä aiempina vuosina. Myös ihmismäärät tämän asian luennoilla olivat paljon suurempia kuin monilla muilla. Allekirjoittaneelle tämä oikeastaan merkitsee vain sitä, että asuntosijoittaminen juuri tällä hetkellä ei ole viisasta. Poikkeustapauksia tietysti on, mutta omaa mielikuvaani asuntojen kalleudesta tällä hetkellä se vahvisti.

UGH. Typerys on kirjoittanut, joten vastuu siirtyy lukijalle. Jos olitte messuilla niin miten itse näitte ne tapahtumana?

Viikonloppuja!

-TT

1 kommentti:

  1. Ei tullut käytyä mutta kommentoin silti. Asuntosijoittaminen ajatuksena kiinnostaa mutta tämänhetkisestä tilanteesta asuntojen hinnan suhteen olen samaa mieltä. Ehkä sitten joskus..

    VastaaPoista