Tapojemme "Uhrit"

Tuntuuko joskus siltä, että teet joitakin asioita niitä itse huomaamatta? Mahdatko mahdollisesti raapia pallejasi tyttöystäväsi siitä huomauttaessa vai puretko kynsiäsi ihan muuten vaan? Minulla on sinulle sekä hyviä että huonoja uutisia: Hyvät uutiset ovat ne etteivät nämä tavat juurikaan rasita henkistä kapasiteettiasi ja huonot tarkoittavat sitä ettei tapojen lopettaminen ole kovin helppoa tai ylipäätänsä edes mahdollista.

Vaikka otinkin tarkoituksella hieman puistattavammat tavat esimerkeiksi niin on huomioitava meidän tapojen olevan aika pitkälti myös hyödyllisiä. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa noin 40% teoistamme muodostuvat rutiineistamme. Näitä voivat olla simppelit asiat kuten kenkien solmiminen tietyllä tavalla, television laittaminen päälle tullessa kotiin, jne. Kun näitä rutiineja sitten noudatamme niin aivotoimintamme vetää henkeä ja silloin kuormitus laskee huomattavasti mikä taas mahdollistaa aivokapasiteettimme hyväksikäytön niihin asioihin jotka sitä huomattavan paljon enemmän tarvitsevat. Todisteena tästä ovat jotkin henkilöt jotka ovat kokeneet vakavan aivovamman syystä tai toisesta. Vaikka heillä olisi tällainen vamma niin silti he saattavat noudattaa tiettyjä rutiineja, vaikka aivot toimisivatkin hyvin heikosti. Tämä saattaa ehkä joillekin teistä muistuttaa näitä kirjoituksiani, mutta ehkä me sen kestämme :D Koska en ole mikää aivotutkija en osaa sen tarkemmin näitä asioita selittää, joten lisäinformaatiota voi etsiä alan kirjallisuudesta. Kuitenkin se tieto mitä olen tavoista oppinut lukemalla ei ole niin monimutkaista etten osaisi sitä selittää.

Tapojen anatomia muodostuu oikeastaan kolmesta osasta joiden hahmottaminen ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista kuin äkkiseltään voisi luulla. Ensimmäisenä tulee ”Vihje” joka voi olla ihan mitä tahansa maan ja taivaan välillä kuten vatsan kurniminen. Seuraavaksi tuleekin sitten itse rutiini eli tapa mikä voi siis olla kynten purestekelu tai ihan mikä tahansa meille automaattinen tekeminen. Viimeisenä muttei todellakaan vähäisempänä tuleekin sitten palkinto joka voi olla mielen rauhoittuminen kynsien pureskelun seurauksena, liikkumisesta saadut hormonimyrskyt, jne. Hyvin moniin pahoihin tapoihin liittyvä palkinto tuntuu yksinkertaisesti niin ihanan maukkaalle, että sitä on sitten erittäin vaikea saada syrjäytetyksi. Tämä kolmen komponentin yhdistelmä sitten muodostaa tapamme ja ensimmäisten kertojen jälkeen siitä muodostuu automaatio jota voi kutsua esimerkiksi ikuiseksi silmukaksi joka on niin tuttu monille ohjelmointia harrastaville tai siihen turhautuneille (minä) henkilöille.

Ja sitten itse ongelmanratkaisuun: Pahojen tapojen uudelleenohjelmoiminen on hankalaa, koska niiden osasia on vaikeaa edes huomata. Vaikka on helppo ajatella monissa tapauksissa asioiden olevan itsestään selviä niin kaikkien tapojemme anatomioiden selvittäminen ja niiden osaset saattavat olla piilossa. Käytännössä jokaisen on siis mietittävä tarkkaan ja hahmotettava kaikki tapoihin liittyvät komponentit, jotta niitä pystytään muuttamaan. Tämä siis vaatii omien tekemisiensä tarkkailua kunnes on hahmottanut koko tapasilmukan sisällön. Käytännössä muutokset vaativat seuraavat askeleet:

1. Tunnista rutiini
2. Kokeile eri palkintoja
3. Eristä ”Vihje”
4. Tee suunnitelma tavan muuttamiseksi

Rutiinin tunnistaminen on näistä neljästä selkeästi helpoin asia, koska se on yleensä muutettava tapa. Tavan tunnistaminen ei kuitenkaan ratkaise juuri mitään. Palkinnot eivät välttämättä ole niitä mitä oletamme. Niiden pitää kuitenkin olla niin merkittäviä, jotta niihin muodostuvat erittäin suuret halut jotka aiheuttavat aivoissamme sitten mielihyväpiikin. Näiden palkintojen rooli on mahdollisesti selvitettävissä palkitessa itseään eri tavoin ja kirjaamalla sen jälkeen tuntemukset ensimmäisillä sanoilla jotka tulee mieleen tai sitten pyytää kaveri tai puoliso tarkkailemaan reaktiota. ”Vihje” on ehkä se hankalin osa löytää. Se sisältää yleensä kuitenkin ainakin yhden seuraavista viidestä asiasta: Tietyn kellonajan, paikan, seuran, henkisen tilan ja edeltävän teon. Nämä viisi asiaa tulisi aina kirjata riittävän monta kertaa, jotta vihjeen jäljittäminen onnistuu. Tämän tavan hahmottamisen jälkeen on tehtävä suunnitelma siitä kuinka tulee jatkossa käyttäytymään. Sen jälkeen on syytä parantaa rutiinejaan, jotta voi sitten vihjeen jälkeen valita tekonsa saadakseen halutun palkinnon.

Ja sitten muutama varoituksen sana: Älä heti yritä päästä kaikista pahoista tavoistasi eroon vaan keskity niihin joilla on suurin merkitys sinulle itsellesi. Liian suuri kuormitus kerralla ei ole järkevää. Kuitenkin on olemassa tiettyjä avainmuutoksia jotka saattavat saada lumipallon vyörymään erittäin nopeasti parantaen muitakin huonoja tapoja. Nämä vaihtelevat mitä ilmeisimmin ihmisistä riippuen, joten tarkempaa infoa en osaa muille antaa. Kokeile asiaa siis itse. On myös muistettava etteivät vanhat tapamme häviä itseasiassa mihinkään aivokopistamme vaan ne pitää vain uudelleenohjelmoida. Erityisesti stressitilanteissa saattavat nämä vanhat ”vihollisemme” sitten palata takaisin ja uudelleenohjelmointi on pakko suorittaa uudestaan. Ei muuta kuin sitten miettimään mitä tapoja kannattaa yrittää muuttaa. Se voi tuntua vaikealta, mutta sen pitäisi kuitenkin tuottaa paljon suurempaa hyötyä kuin mitä se ihmiseltä vaatii.

Lisäinformaatiota ainakin Charles Duhiggin kirjasta The Power of Habit

-TT