Mennään sitten kirja-arvosteluun
ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Olen toki jatkuvasti lukenut
alan kirjallisuutta ja olisin voinut kirjoittaa niitä jo
aikaisemminkin, mutta vähemmän on enemmän on parempi tässäkin
tapauksessa. Tämä johtuu lähinnä siitä, että hyvin monet kirjat
joita tulee luettua eivät ole kovin helposti saatavilla ja silloin
niiden arvosteleminen on enemmän tai vähemmän hukkaan heitettyä
aikaa. Tämä Majasalmen kirja on taas suhteellisen helppo Suomessa
löytää ja silloin tästä arvostelusta voi olla useammallekin
hyötyä. Syy siihen, että miksi vasta nyt kun tämä ei ihan suurin
uutuus enää ole johtuu siitä etten halunnut maksaa tästä sitä
39€:a jota kirjakaupassa on pyydetty. Tämän vuoksi odottelin sen
aikaa kunnes sain itseni varaamaan tämän luettavaksi paikallisesta
kirjastosta.
Totuus taloudestasi on tietääkseni
ensimmäinen kotimaisella kielellä kirjoitettu teos joka käsittelee
henkilökohtaisia raha-asioita laaja-alaisesti. Mikäli muita kirjoja
löytyy niin minulle ainakin voi niistä kertoa. Yleensä tällaiset
suomalaiset kirjat käsittelevät hyvin yksipuolisesti lähinnä
jotain henkilökohtaisen talouden osa-aluetta ja silloin ei saada
luotua riittävää käsitystä kokonaiskuvasta ja kaikki joutuvatkin
sitten enemmän tai vähemmän kokoamaan palaset yhteen.
Myönnettäköön kuitenkin sen verran, että mikäli haluaisi
käsitellä syvällisesti eri asioita kuten säästämistä,
sijoittamista, budjetointia, raha-asioiden psykologiaa, jne., saisi
kirjoittaa tiiliskiven kokoisen opuksen ja sitä ei sitten kukaan
jaksaisi lukeakaan. Pyörää ei voi keksiä uudestaan pätee
erittäin hyvin tähänkin kirjaan, koska yksinkertaiset asiat kuten
henkilökohtainen talous ei vaadi kovin monimutkaisia esimerkkejä ja
tällöin on vaikea kirjoittaa uutta materiaalia jota ei olisi jo
aikaisemmin kirjoitettu.
Suomeksi tällaista ei tietystikään
juuri löydy johtuen olemattomista markkinoista, mutta Lontoon
murteella löytyykin sitten satoja ellei tuhansia vastaavia kirjoja
joista parhaimmat sitten erottuvat edukseen. Näitä parhaimpia on
sitten Majasalmenkin kirjassa huoletta lainattu kuten Kiyosakin Rich
Dad Poor Dadia ja käytetty samoja konsepteja. Tämä on tehty
todennäköisesti tiedostamatta asiaa. En pidä tätä kovin
negatiivisena asiana johtuen edellämainitusta seikasta ettei pyörää
tarvitse keksiä uudelleen. On hyvä, että nämä asiat on
kirjoitettu selvällä Suomen kielellä ja siinä tämä kirja pääsee
oikeuksiinsa. Kirja käsittelee paljon säästämistä,
sijoittamista, yrittämistä ja näiden psykologiaa. Ongelmana on se,
että noin parisataa sivua ei oikein riitä kovin hyvin näihin
kaikkiin ja silloin homma jää vähän puolitiehen.
Ehdottomasti parhaimpana osana pidän
asuntosijoittamisesta kertovaa osiota ja siitä näkee Majasalmen
kokemus nimenomaan tämän alan yrittäjänä. Tämä on myös se osa
jossa oli itselleni selkeästi eniten uutta tietoa. En ole itse ikinä
ajatellut tätä sijoittamisen muotoa enkä usko siihen ryhtyväni.
Tämä taas johtuu omasta persoonastani eikä sillä ole mitään
tekemistä sen suhteen etten uskoisi sen olevan joillekin hyvä muoto
huolehtia omasta vaurastumisestaan. Sen sijaan olen sitä mieltä,
että osakesijoittamisesta kertova osuus on turhin palanen tätä
kirjaa ja sitä on käsitelty hyvin pintapuolisesti. Kirjan
kirjoittaja on varmasti tästä eri mieltä, mutta sillä ei ole
minulle väliä. Osakesijoittaminen on myös se sijoittamisen muoto
joka ei oikeastaan sovi suurimmalle osalle ihmisistä, koska se on
muutoksineen hyvin stressaavaa ja ihminen niin helposti muuttaa
mieltään koko ajan. Säästämisestä oli kirjoitettu selkeästi ja
erityisesti kirjassa mainittu kiinteiden kulujen minimoiminen on
hyvin tärkeää.
On aina muistettava ettei raha-asiat
ole monimutkaista tähtitiedettä tai muuta maailmankaikkeuden
alkuperää tutkivaa hyvin matemaattisesti vaikeaa tieteenalaa vaan
yksinkertaiset asiat pitävät henkilökohtaisen talouden hyvässä
hapessa. Siksi on turha odottaa tällaisilta kirjoilta mitään
ratkaisua tai yksinkertaista kikkaa jolla rikastua. Tämä kirja on
hyvä Suomeksi kirjoitettu opus ja siten suosittelen sen lukemista
niille jotka eivät ole esimerkiksi Lontoon murteella ikinä muuta
lukeneet. Myös asuntosijoittamista harkitsevalle tämä on hyvä
tietolähde ja siten heille erityisen hyvää materiaalia
luettavaksi. Osakesijoittajille tässä ei taas ole tarjolla mitään
uutta, joten suosittelen heille enemmän Benjamin Grahamin tai Peter
Lynchin kirjoja. Toivottavasti Majasalmella riittää joskus aikaa
kirjoittaa asuntosijoittamisesta kirja, koska suomalaisille ei kunnon
opusta siitä asiasta ole kotimaisella kielellä saatavissa ainakaan
omien tietojeni mukaan. Saa korjata mikäli olen väärässä.
Lukeminen kannattaa aina! Tämä lause
on taidettu lainata Jörn Donnerilta ja siihen on hyvä lopettaa tämä
posti.
Hyvää alkavaa viikkoa!
-TT
Suomalaista asuntosijoittamista käsittelevää opusta kaivattaisiin täälläkin!
VastaaPoistaKiitos vinkistä. Pitänee lainata kyseinen kirja itsekin. Mitä suomenkielistä kirjaa suosittelisit osakesäästämisen aloittamisesta kiinnostuneelle?
VastaaPoistahttp://www.talouselama.fi/uutiset/asuntosijoittajan+abc++keskity+lahioihin+ja+9+muuta+vinkkia/a2205720 (nyt kirja on julkaistu)
VastaaPoista@Jallu
VastaaPoistaKiitos linkistä. Itse en koe asuntosijoittamisen sopivan minulle, mutta ne joita se kiinnostaa niin kannattaa vakavasti harkita tuon opuksen ostoa.