Paskasta ei saa konvehteja

Eli kuten jotkut ehkä arvasivat niin nyt on jokavuotisen ”pakollisen” jääkiekon maailmanmestaruuskisakolumnin aika. On siis hyvä varoittaa niitä ihmisiä joita ei urheilu kiinnosta tässä vaiheessa jo odottamaan seuraavaa kirjoitusta. Kuitenkin on muistettava se, että oli mikä tahansa asia kyseessä niin aina voi oppia jotain uutta.

En nyt sen tarkemmin enää muista missä tilaisuudessa leijoniemme päävalmentaja tuon ”paskasta ei saa konvehteja” ilmaisun teki, mutta ehkä se ei ole kaikista olennaisin asia tässä kirjoituksessa. Tärkein asia on se, että suomalaisen jääkiekkoilun pelaajatuotanto on ollut aika lailla syväjäässä viimeisen vuosikymmenen ajan ja se näkyy myös tässä nykyisessä joukkueessa henkilökohtaisten taitojen riittämättömyytenä mitä tulee koko joukkueeseen. Suomen maajoukkueessa pelaa tällä hetkellä hyvin vähän sellaisia pelaajia, jotka mahtuisivat muiden huippumaiden joukkueisiin taidollisesti. Oman arvioni mukaan nämä riittävän taidokkaat kaverit voidaan laskea yhden käden sormilla ja hekin ovat luoneet nahkansa lähinnä suomalaisesta pelaajakasvatuksesta huolimatta eikä sen ansiosta. Jokainen pystyy varmasti itsekin arvioimaan keitä tarkoitan ja se näkyykin heidän tehoistaan aika lailla. Voidaan siis pitää suoranaisena ihmeenä sitä, että Suomi on voittanut seitsemän peliä kahdeksasta pelaamastaan tähän mennessä. Mistä tämä sitten johtuu voidaan tietysti oikeutetusti kysyä.

Tällainen lopputulos johtuu siitä, että hyvin usein 1+1 ei ole 2 vaan 3 tai joskus se on jopa paljon vähemmän kuin kaksi. Eli toisin sanoen kun laitetaan joukkue kasaan yksilöistä niin hyvällä yhteispelillä saadaan irti enemmän kuin mitä muuten saataisiin ja huonolla yhteistyöllä taas tämä pelaajien summa tippuu alaspäin. On huomattava ettei tämä yhteispelin laittaminen kasaan ole missään mielessä kovin helppo asia eikä se noin pariviikkonen joka joukkueilla on maailmanmestaruuskisoissa käytettävänään riitä kovin pitkälle. Suomen onneksi suurin osa pelaajista on kuitenkin ollut koko kauden mukana, joten se helpottaa aika lailla tätä kehitysprosessia mikä on tietysti yksi syy siihen miksi ollaan näinkin hyvin pärjätty. Tämän pelityylin on kuitenkin oltava sellainen, että se suosii suomalaista mielenlaatua ja kuten kaikki varmasti jo tietävätkin niin sitä kutsutaan meidän peliksi. Monet pitävät tätä tapaa pelata hyvin tylsänä ja myös vääränä, mutta en ymmärrä miten kukaan voi sitä kiistää etteikö se muka toimisi. Tämä on monesti muutenkin ymmärretty väärin, sillä meidän peli ei käsitä vain pelkkää kiekonsiirtelyä alaspäin ja pitämistä sitä oman maalin takana vaan kyse on ennen kaikkea kiekkokontrollijääkiekosta. Tarkoitus on pitää kiekko mahdollisimman paljon omalla joukkueella, jotta vastustaja ei pysty sillä tekemään maalia. Tämä periaate on kopioitu suoraan muista pallopeleistä jotka ovat joukkuepelin evoluutiossa huomattavan paljon jääkiekkoa vielä edellä. Meidän peli ei kuitenkaan sisällä pelkkää kiekkokontrollia vaan myös hyökkäämistä ylöspäin silloin, kun siihen on hyvät mahdollisuudet. Pahimmillaan kyseessä siis on hyvinkin ”tylsä” tapa pelata, mutta suomalaisille jääkiekkoilijoille se on tällä hetkellä kuitenkin parhain. Kuten viime vuosien tuloksista ollaan nähty niin Suomen pelaajamateriaaleilla ollaan pärjätty yllättävän hyvin ja se on nimenomaan Jukka Jalosen luoman pelitavan ansiota.

Tämän pelitavan lisäksi Suomella on maailman parhain maalivahtituotanto mikä takaa sitten joukkueen tärkeimpien pelaajien eli maalivahtien laadun. Tässä ollaan onnistuttu äärimmäisen hyvin ja siitä on syytä olla ylpeä. Toisaalta suomalaisten kansanluonne on myös puolustamista suosiva ja osittain siksikin meillä on maailman parhaimmat maalivahdit tällä hetkellä ja heitä pelaa hyvin monia ykkösmaalivahteina kovimmassa kiekkoliigassa pohjois-Amerikassa. Toinen asia mikä suosii Suomen joukkuetta on suomalainen mielenlaatu, jossa altavastaajana on kiva olla ja kun mitään ei odoteta etukäteen on paremmat lähtökohdat menestykseen. Suomalaiset eivät kestä menestyspaineita jostain syystä kovin hyvin, mutta tekevät kuiten aina tarvittavan mikäli tilanne niin vaatii. Silloin tällöin sitä menestystä sitten tuleekin näistä lähtökohdista eikä tämäkään vuosi mitä ilmeisimmin ole poikkeus. Vaikka en itse ikinä välittäisi muista mitaleista kuin kultaisista niin on silti todettava Suomen pelaajien ylittäneen itsensä ja he voivat olla ylpeitä itsestään. Jännityksellä seuraan miten lopuissa peleissä käy. Oma arvioni mahdollisuuksista voittaa Ruotsi on noin 60-40 Ruotsin hyväksi, mutta onneksi olen yleensä aina ollut väärässä näissäkin asioissa.

Jokaiselle lukijalle toivotan jännittävää kiekkoviikonloppua tai sitten ihan sitä tavallista!

-TT

PS. Toivottavasti Jalosen pojat todistavat valmentajansa olleen väärässä ja muuttuvat konvehdeiksi