Eli kuten jotkut ehkä arvasivat niin
nyt on jokavuotisen ”pakollisen” jääkiekon
maailmanmestaruuskisakolumnin aika. On siis hyvä varoittaa niitä
ihmisiä joita ei urheilu kiinnosta tässä vaiheessa jo odottamaan
seuraavaa kirjoitusta. Kuitenkin on muistettava se, että oli mikä
tahansa asia kyseessä niin aina voi oppia jotain uutta.
En nyt sen tarkemmin enää muista
missä tilaisuudessa leijoniemme päävalmentaja tuon ”paskasta ei
saa konvehteja” ilmaisun teki, mutta ehkä se ei ole kaikista
olennaisin asia tässä kirjoituksessa. Tärkein asia on se, että
suomalaisen jääkiekkoilun pelaajatuotanto on ollut aika lailla
syväjäässä viimeisen vuosikymmenen ajan ja se näkyy myös tässä
nykyisessä joukkueessa henkilökohtaisten taitojen
riittämättömyytenä mitä tulee koko joukkueeseen. Suomen
maajoukkueessa pelaa tällä hetkellä hyvin vähän sellaisia
pelaajia, jotka mahtuisivat muiden huippumaiden joukkueisiin
taidollisesti. Oman arvioni mukaan nämä riittävän taidokkaat
kaverit voidaan laskea yhden käden sormilla ja hekin ovat luoneet
nahkansa lähinnä suomalaisesta pelaajakasvatuksesta huolimatta eikä
sen ansiosta. Jokainen pystyy varmasti itsekin arvioimaan keitä
tarkoitan ja se näkyykin heidän tehoistaan aika lailla. Voidaan
siis pitää suoranaisena ihmeenä sitä, että Suomi on voittanut
seitsemän peliä kahdeksasta pelaamastaan tähän mennessä. Mistä
tämä sitten johtuu voidaan tietysti oikeutetusti kysyä.
Tällainen lopputulos johtuu siitä,
että hyvin usein 1+1 ei ole 2 vaan 3 tai joskus se on jopa paljon
vähemmän kuin kaksi. Eli toisin sanoen kun laitetaan joukkue kasaan
yksilöistä niin hyvällä yhteispelillä saadaan irti enemmän kuin
mitä muuten saataisiin ja huonolla yhteistyöllä taas tämä
pelaajien summa tippuu alaspäin. On huomattava ettei tämä
yhteispelin laittaminen kasaan ole missään mielessä kovin helppo
asia eikä se noin pariviikkonen joka joukkueilla on
maailmanmestaruuskisoissa käytettävänään riitä kovin pitkälle.
Suomen onneksi suurin osa pelaajista on kuitenkin ollut koko kauden
mukana, joten se helpottaa aika lailla tätä kehitysprosessia mikä
on tietysti yksi syy siihen miksi ollaan näinkin hyvin pärjätty.
Tämän pelityylin on kuitenkin oltava sellainen, että se suosii
suomalaista mielenlaatua ja kuten kaikki varmasti jo tietävätkin
niin sitä kutsutaan meidän peliksi. Monet pitävät tätä tapaa
pelata hyvin tylsänä ja myös vääränä, mutta en ymmärrä miten
kukaan voi sitä kiistää etteikö se muka toimisi. Tämä on
monesti muutenkin ymmärretty väärin, sillä meidän peli ei käsitä
vain pelkkää kiekonsiirtelyä alaspäin ja pitämistä sitä oman
maalin takana vaan kyse on ennen kaikkea kiekkokontrollijääkiekosta.
Tarkoitus on pitää kiekko mahdollisimman paljon omalla joukkueella,
jotta vastustaja ei pysty sillä tekemään maalia. Tämä periaate
on kopioitu suoraan muista pallopeleistä jotka ovat joukkuepelin
evoluutiossa huomattavan paljon jääkiekkoa vielä edellä. Meidän
peli ei kuitenkaan sisällä pelkkää kiekkokontrollia vaan myös
hyökkäämistä ylöspäin silloin, kun siihen on hyvät
mahdollisuudet. Pahimmillaan kyseessä siis on hyvinkin ”tylsä”
tapa pelata, mutta suomalaisille jääkiekkoilijoille se on tällä
hetkellä kuitenkin parhain. Kuten viime vuosien tuloksista ollaan
nähty niin Suomen pelaajamateriaaleilla ollaan pärjätty yllättävän
hyvin ja se on nimenomaan Jukka Jalosen luoman pelitavan ansiota.
Tämän pelitavan lisäksi Suomella on
maailman parhain maalivahtituotanto mikä takaa sitten joukkueen
tärkeimpien pelaajien eli maalivahtien laadun. Tässä ollaan
onnistuttu äärimmäisen hyvin ja siitä on syytä olla ylpeä.
Toisaalta suomalaisten kansanluonne on myös puolustamista suosiva ja
osittain siksikin meillä on maailman parhaimmat maalivahdit tällä
hetkellä ja heitä pelaa hyvin monia ykkösmaalivahteina kovimmassa
kiekkoliigassa pohjois-Amerikassa. Toinen asia mikä suosii Suomen
joukkuetta on suomalainen mielenlaatu, jossa altavastaajana on kiva
olla ja kun mitään ei odoteta etukäteen on paremmat lähtökohdat
menestykseen. Suomalaiset eivät kestä menestyspaineita jostain
syystä kovin hyvin, mutta tekevät kuiten aina tarvittavan mikäli
tilanne niin vaatii. Silloin tällöin sitä menestystä sitten
tuleekin näistä lähtökohdista eikä tämäkään vuosi mitä
ilmeisimmin ole poikkeus. Vaikka en itse ikinä välittäisi muista
mitaleista kuin kultaisista niin on silti todettava Suomen pelaajien
ylittäneen itsensä ja he voivat olla ylpeitä itsestään.
Jännityksellä seuraan miten lopuissa peleissä käy. Oma arvioni
mahdollisuuksista voittaa Ruotsi on noin 60-40 Ruotsin hyväksi,
mutta onneksi olen yleensä aina ollut väärässä näissäkin
asioissa.
Jokaiselle lukijalle toivotan
jännittävää kiekkoviikonloppua tai sitten ihan sitä tavallista!
-TT
PS. Toivottavasti Jalosen pojat
todistavat valmentajansa olleen väärässä ja muuttuvat
konvehdeiksi
