Maratoni kohti vaurastumista on mielestäni aika pitkälti psykologiaa ja omien halujen hallitsemista eikä ole läheskään niin paljon sitä mitä raha-asioista tietää, vaikka se siltä saattaa ulkopuolisille näyttääkin. Oma arvioni loppujen lopuksi näiden kahden välisestä suhteesta on noin 85/15, sillä mitä kauemmin prosessia jatkaa sitä varmemmin tulee tuskastumisia ja väliaikaisia repsahduksia. Säästämistä ja sijoittamista onkin hyvä verrata maratoniin, jossa ensimmäiset kilometrit ovat ne kaikista pisimmät ja reitin varrelle tulevat ylä- ja alamäet vaikeuttavat ja helpottavat kulkua.
Tällä hetkellä tässä prosessissa on menossa hienoinen suvantovaihe, joka tarkoittaa maratonivertauksella hienoista ylämäkeä. Koko tämä prosessi vaatii kuitenkin myös pidempiaikaista henkilökohtaista muutosta mikä tekee asiasta monimutkaisemman. Välillä tulee tietysti vaikeampia hetkiä ja juuri tällä hetkellä on yksi sellainen menossa. Tämän arvelisin johtuvan siitä etten ole matkustellut pariin vuoteen rahatilanteen vuoksi, mutta kesällä olen varmasti lähdössä joten tämä tuskastuminen varmasti alkaa hellittämään. Kesällä on myös muutenkin enemmän aikaa toteuttaa itseään ja vetää henkeä. Itselläni hektisimmät ajat ovat juuri vuoden ensimmäiset kolme kuukautta joiden jälkeen tulee hieman rennommat kuukaudet kunnes taas elokuun alussa alkavat kiireet taas uudestaan. Uskoisin kuitenkin pahimpien hetkien olevan takana, sillä itselleni uusien hommien aloittaminen on aina ollut kaikista vaikeinta.
Jos nyt mietitään missä tällä hetkellä mennään niin tietyt asiat vaativat vielä selkeästi parantamista varsinkin henkisellä puolella: vaikeimpana henkisenä muutoksena pidän tällä hetkellä sijoittamisessa hyvin tärkeää taitoa olla tekemättä yhtään mitään huolimatta mahdollisista peloista hävitä rahansa tai tarpeesta tehdä äkillisiä ostopäätöksiä huolimatta siitä, ettei mitään järkevän hintaista ostettavaa oikeastaan löydy. Itse olen varsinkin aikaisemmin aina ollut kaikki mulle heti persoona ja koen tästä luonteenpiirteestä eroon pääsemisen itselleni kaikista vaikeimpana tässä muutoksessa. Itse lueskelin yhdellä viikolla Warren Buffettin liikekumppani Charlien Mungerin sijoitusteesejä ja hän kertoili, että heidän yrityksensä menestykseen on riittänyt noin parikymmentä suurta sijoituspäätöstä vuosikymmenien aikana, joten onnistuneiden sijoituspäätösten tekeminen vaatii äärimmäistä malttia. Tiettyjen periaatteiden henkisessä hyväksymisessä olen taas jopa onnistunut äärimmäisen positiivisesti verrattuna odotuksiini. Näistä suurin on maksa itsellesi ensin periaate joka käytännössä tarkoittaa jokakuukautista siirtoa palkkapäivänä säästö/sijoitustilille. Myöskin budjetoinnista ja kulujen seuraamisesta olen selvinnyt lipsumatta ainakin tähän asti. Budjetin pitämistä kunnossa tosin helpottaa sen tekeminen suhteellisen joustavaksi eli tarkoitus on vain pitää joka vuoden kulut alle budjetoidun riippumatta lyhyemmän aikavälin tilanteesta. Monet tekevät tavoitteistaan ja järjestelmistään liian ehdottomia ja tähän yleensä katkeaa pidempi prosessi.
Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä tyytyväinen tilanteeseeni, vaikka hieman turnausväsymys painaakin taas pään sisällä. Tulevat kesäkuukaudet ovat onneksi ainakin allekirjoittaneelle tuoneet hyvinkin paljon vaihtelua ja iloa elämään, mutta taidankin olla enemmän kesäihmisiä. Pitkät talvet yleensä ovatkin täällä pohjolassa monille vaikeita, mutta kevätauringon lämmittäessä sekä mieltä että ruumista alkavat ihmiset yleensä nauttia elämästään enemmän. Tietysti poikkeustapauksia aina on, mutta ehkä tässä tapauksessa on hieman varaa yleistää. Pidemmällä tähtäimellä olisi kuitenkin hyvä saada myös talvikuukausista irti yhtä paljon kuin kesästä, jotta repsahtamisen todennäköisyys pienenisi. Yksi mahdollisuus on ajoittaa lomailu syyspimeälle tai kevään loskakeleihin. Tästä tosin seuraa allekirjoittaneelle tulonmenetyksiä, sillä kesällä on käytännössä pakko pitää lomaa ”töiden” ollessa telakalla. Toiset vaaranpaikat saattavat myös olla täysin odottamattomissa tapahtumissa joita ei pysty ennakoimaan, vaikka kuinka yrittäisi.
Turnausväsymyksestä huolimatta näen tämän prosessin jatkuvan positiivisissa merkeissä, joten eteenpäin sano mummo lumihangessa.
- TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti