keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Avautumista avautumisesta ja pidemmästä projektista

Kun kerran pitkässä juoksussa olemme kaikki kuolleita niin miksi yleensäkään tehdä mitään suunnitelmia pidemmälle aikavälille? Tähän kysymykseen joudun aina välillä itselleni vastaamaan miettiessäni tätä vaurastumisprojektia. Ottaen huomioon lyhytjännitteisyyteni kolmenkymmenen vuoden pituinen projekti tuntuu lähinnä etanavauhdilta ja sen eteneminen on tuskastuttavan hidasta. Kuitenkin olen tämän vuoden aikana selkeästi onnistunut pitämään oman pääni ja päässyt eteenpäin. Välillä kuitenkin iskee aikamoinen epäusko ja sen pitäminen hallinnassa on hyvinkin tärkeää. Mitäs mieltä te olette tästä asiasta?

Tämän epäuskon hallinnassa auttavat kyllä selkeästi pääperiaatteet joita pitäisi noudattaa rikkomatta niitä. Tähän mennessä itselläni on kuitenkin ollut vain hyvin laajat kuviot suunniteltuina, mutta kaipaisin näiden noudattamiseen hieman tarkempia suuntaviivoja ja sääntöjä ja aion niitä nyt tässä kirjoituksessani julkaista, jotta niiden noudattamiseen voisin saada teiltä lukijoilta huomautuksia mikäli niitä rikon tulevaisuudessa. Tämän lisäksi tarkoitus on kysyä myös teidän mielipiteitä niiden järkevyydestä/järjettömyydestä, sillä omasta mielestäni niiden noudattaminen ei ole allekirjoittaneelle kuitenkaan mikään helppo asia, mutta ei toisaalta täysin mahdotonkaan. Seuraavassa lyhyesti tärkeimmät säännöt mitä tulee kaikenlaisiin kissanristiäisiin ynnä muihin tilanteisiin joita varten EI on ainut oikea vastaus mikäli seuraavat säännöt täyttyvät:

1. Ensimmäiset viikonlopun kissanrisitiäiset ovat jo buukattu kuukaudelle.
2. Poikkeus sääntöön 1. on tärkeämmät riennot joista kuulee myöhemmin, jolloin pitää perua ensimmäiset kissanristiäiset.
3. 2. Poikkeus sääntöön on pidemmät ulkomaanmatkat joilla ei ruveta himmailemaan vaan nautitaan täysin rinnoin.

Mitä tulee sitten rientojen tärkeysjärjestykseen niin lyhykäisyydessään kyseisiä mahdollisia ovat mm. häät ja polttarit jotka vietetään saman kuukauden aikana jolloin häät menevät polttareiden edelle. Kuitenkin häät ja polttarit menevät tavallisten rallien kuten pikkujoulujen tai synttäreiden edelle. Kun noita sääntöjä katsoo niin typeryksille on parempi olla yksinkertaiset säännöt niin niitä on helpompi noudattaa.

Mitä taas tulee budjetteihin niin vuosibudjetin eri osat ovat ylittämättömiä ellei satu joitain onnettomuuksia kuten esimerkiksi luurin hajoaminen tai urheillessa sattuva leegoremontti. Nämä eivät ole kummatkaan hyvin todennäköisiä tapahtumia, mutta kuitenkin mahdollisia. Näiden lisäksi samaan kategoriaan menevät vastaavat tapahtumat voivat muodostaa ylitsepääsemättömiä ongelmia pysyä budjetissa. Ottaen huomioon erilaiset vakuutukseni leegoremonttikin on hyvin epätodennäköisesti kallis operaatio.

Mitä taas tulee tämän blogin päivityksien tihentämiseen niin monesti allekirjoittaneella pää syyhyää siinä vaiheessa, kun pitäisi jo olla unten mailla ja ”parhaimmat” ideat tuppaavat tulemaan juuri silloin, kun ei olisi enää varaa olla hereillä. Onkos arvoisilla lukijoilla mitään tipsiä tähän miten saisin itseni säilyttämään nämä ideat lämpiminä mielessäni? Monestihan sitten motivaatio on juuri silloin kadoksissa, kun olisi aikaa muuttaa nämä ideat kirjoituksiksi. Mahdollisestihan pitäisi ilmeisesti tehdä joku selkeä kirjoitussuunnitelma, jotta saisi sitten hoidettua blogin päivityksen. Kuitenkin nämä ideat saattavat tulla pyytämättä ja yllätyksenä. Tämän vuoksi on hyvin vaikea tehdä selkeätä kirjoitussuunnitelmaa. Kuitenkin yhden päivityksen tekemiseen menee jo pelkkään kirjoittamiseen helposti muutamia tunteja. Sakkojakaan ei oikein voi itselleen kovin helpolla antaa, vaikka kirjoittaminen jäisikin vähemmälle, sillä en usko oikein keppiin vaan lähinnä porkkanaan. Itsensä palkitseminen on toisaalta aika vaikeaa ilman selkeitä sääntöjä ja niiden keksiminen ei aina ole niin helppoa, sillä monesti sitä menee siitä mistä aita on matalin.

Tällästä pohdintaa tällä kertaa.

- TT

2 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa jälleen TT!

    Mielestäni pidemmän ajan suunnitelmia ja tavoitteita on hyvä olla sillä ne toimivat suuntaviivoina elämässä ja toteutuessaan ovat erittäin palkitsevia. Tavoitteiden saavuttaminen saattaa joinakin päivinä tuntua vaikealta mutta kun alusta asti tekee tarkat pelisäännöt, kuten olet tehnyt, niin homma helpottuu.

    Tuosta kirjoittamisen ongelmasta tunnistan myös itseni. Luovuus ja inspiraatio eivät katso kelloa vaan osuvat kohdalle kun sattuvat paikalle. Ehkä pidemmän päälle enemmän kirjoittamista harrastavana aikataulutus voisi onnistuakin. Itse kun olen blogeja kirjoitellut niin olen havainnut saman eli välillä homma luistaa ihan eri tavalla. Ehkä voisit seuraavalla kerralla idealampun syttyessä kirjoittaa pääkohdat lyhyesti muistiin ja katsot miten helppo siitä on sitten myöhemmin jatkaa. Päätoimisilla kirjoittajilla saattaisi olla hyviä vinkkejä, kommentoikaa joku jos täällä on ammattilaisia.

    Mites muuten TT milloin vuoden parhaat tulevat? Onko monissa sarjoissa hyviä suorituksia?

    T: LF

    VastaaPoista
  2. Katsos vaan. Olin jo autuaasti unohtanut koko vuoden parhaat osion.. Ne tulevat vasta tammikuussa, sillä vielä on aikaa ottaa loppukiri.. Tänä vuonna perinteiset kategoriat ovat kyllä menneet aika pahasti ohi, mutta mm. vuoden mamis, testioperaatio, vittumainen naapuri ovat tänä vuonna edustettuina.. Ehdotuksia saa lähettää, mutta raatihan on tunnetusti surkea ja puolueellinen, joten harvapa noista ehdotuksista läpi menee..

    - TT

    VastaaPoista