lauantai 30. heinäkuuta 2011

Lisäinformaatiota blogista ja kirjoittajasta

Moi taas

Blogin kirjoittaja on pääkaupunkiseudulla asuva kaksilapsisen perheen kuopus joka on elänyt käytännössä koko nuoruusvuotensa yksinhuoltajaäidin elättämänä. Yksinhuoltajuus ei ollut vapaa valinta vaan erään traagisen onnettomuuden tulos. Pääkaupunkiseudun lisäksi olen asunut myös ”länsi-Siperiassa” (eräs yliopistokaupunki itä-Suomessa), Espanjassa pariin otteeseen ja myös Puolassa. Näistä ensimmäinen kokemus oli vaihto-opiskelu Valanciassa ja kaksi viimeistä joitakin kuukausia kestäneet työharjoittelut Krakovassa sekä Barcelonan lähistöllä.

Perheeni rahatilanne ei ollut ikinä mitenkään vaikea emmekä joutuneet koskaan elämään niukasti ollessani nuori huolimatta äitini yksinhuoltajuudesta. Tätä erästä onnettomuutta lukuun ottamatta olen omasta mielestäni saanut elää varsin hyvän nuoruuden ja saanut toteuttaa itseäni hyvinkin vapaasti kunhan vain olen hoitanut koulunkäyntini kunnolla. Itse olen aika pitkälti ollut loppujen lopuksi aika huoleton rahan kanssa enkä ole juurikaan joutunut tai tajunnut miettiä säästämistä, sillä olen tienannut käytännössä 17-vuotiaasta asti omat käyttörahani ja lukioaikojen jälkeen myös elantoni muutamaa vuotta lukuun ottamatta.

Opiskeluni ovat vielä kesken ja saattavat myös ollakin hamaan tulevaisuuteen saakka, sillä viimeisen vuoden aikana olen tehnyt päätöksen elättää itseni tavalla joka ei oikeastaan liity mitenkään opintoihini. Viimeiset vuodet olen opiskellut elämää ja elektroniikkaa, mutta lähinnä ensimmäistä. Olen siis niin sanottu ”putkiaivo” millä nimellä teekkarit usein määritellään. Omasta mielestäni tämä väite ei pidä paikkaansa, mutta jokainen on oikeutettu mielipiteeseensä. Itse aina pyrin muodostamaan niin sanotun perustellun mielipiteen asiasta kuin asiasta siinä kuitenkaan läheskään aina onnistumatta, sillä ihminen monesti kuitenkin hahmottaa asiat tunteilla. Monesti ajattelutapani on matemaattinen ja yritän tässä blogissani perustella ajatukseni myös numeroin silloin, kun asia sitä vaatii.

Blogin otsikosta vähemmän on enemmän on pakko vielä sanoa etten varsinaisesti ole mikään luonnonsuojelija enkä voisi ikinä kuvitella antavani senttiäkään Greenpeacelle, koska he ovat omasta mielestäni väärässä niin monissa asioissa. Roskat kyllä pyrin pistämään roskiksiin. En myöskään usko ihmisten pystyvän juuri vaikuttamaan maapallon ilmastoon. Toisaalta pidän sitä myös selvänä, että jokin teknologinen kehitysaskel on otettava, jotta energiaa tulee riittämään kaikille seuraaviksi sadoiksi vuosiksi.Itse uskon myös siihen siihen ettei mikään määrä tavaraa tee meitä ihmisiä oikeasti onnellisiksi. Seuraava virke joka on lainattu Brad Pittin esittämältä Tyler Durdenilta elokuvasta Fight Club kuvaa ehkä parhaiten näkemystäni turhasta kuluttamista: ”Advertising has us chasing cars and clothes, working jobs we hate so we can buy shit we don't need.” Vapaa suomennos: Mainonta saa meidät juoksemaan autojen ja vaatteiden perässä, tehden töitä joita vihaamme ostaaksemme roskaa jota emme tarvitse.” Pakko se on kyllä myöntää, että minullakin noita tavaroita joita en tarvitse on aivan liikaa, mutta yritän tässä pikkuhiljaa luopua ylimääräisistä nurkissa lojuvista rojuista.

Muilta elämänarvoiltani olen suhteellisen liberaali: En usko esimerkiksi valtion tai kunnan virkamiesten tietävän paremmin kuinka elämäni aion viettää eli toisin sanoen holhousvaltio on hyvin kaukana siitä missä haluaisin elää. Uskon ihmisen vastuuseen omista teoistaan enkä uusien määräysten ja rajoitusten yhtään auttavan yhteiskunnan lieveilmiöiden kitkemisessä. Norjan pääministerin toteamus traagisten tapahtumien jälkeen kuvaa omasta mielestäni hyvin sitä mihin suuntaa Suomessa pitäisi mennä ”meidän täytyy lisätä vapautta ja demokratiaa” Suomessa kun taas mennään heti päinvastaiseen suuntaan ja ollaan taas rajoittamassa mm. sananvapautta. Uskon myös enemmän ihmisten kannustamiseen kuin kepillä lyömiseen.

Poliitikkojen ja monien muidenkin mainostamaan hyvinvointivaltioon en kyllä enää osaa uskoa. Viimeisen viidentoista vuoden aikana olen nimittäin saanut pariin otteeseen tapella joitakin vuosia lähiomaisteni terveydenhoidosta. En tästä syytä hoitajia tai lääkäreitä vaan resurssipulaa joka johtuu kai aika pitkälti 90-luvun laman hoidosta ja ”koneiston” kasvattamisesta tekijöiden kustannuksella. Parisuhteiden rekisteröimisessä olen omasta mielestäni varsin vapaamielinen. Kahden homomiehen muodostama perhe sen sijaan menee yli mun käsityskyvyn, sillä omasta mielestäni lapsella pitää olla äiti.

Ensi maanantaina onkin sitten tarkoitus esittää yhteenveto siitä miten ensimmäinen vuoteni tässä projektissani on sujunut. Sen jälkeen on tarkoitus seurata joka kuukauden alussa miten rahaa on jäänyt säästöön ja kuinka muutos etenee. Tässä kaikki tällä kertaa.

-TT



Rich Dad's CASHFLOW Quadrant: Rich Dad's Guide to Financial Freedom

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti