Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Vähemmän on Enemmän kirja 30/xx

Vahvuudet



Vahvuutesi ovat tietojesi, taitojesi ja lahjakkuutesi yhdistelmiä. Tarvitset niitä kaikkia saadaksesi parhaat puolesi esiin. Näistä kolmesta tärkein ja selkeästi pesäeron muihin tekevä osio on lahjakkuutesi eli toistuvat ajattelumallisi. Ne ovat ainutlaatuisia kykyjäsi. Olet erilainen, koska aivojesi impulssit toivat eri tavoin. Tietojen ja taitojen hankkiminen ovat olennaisia asioita, mutta ne voivat myös muut hankkia. Henkilökohtaista suodatintasi on mahdotonta kopioida. Olet erilainen kuin muut, joten löydä omat vahvuutesi. Niillä on yhteisiä piirteitä.



Kirjassa käytän neljää eri osaa. Kolme viimeistä ovat enemmän tai vähemmän psyykkisiä yhtäläisyyksiä ja menestys kertoo siitä kuinka hyvin vahvuudet tulevat esiin.



  1. Menestys
  2. Vaisto
  3. Kasvu
  4. Tarve



Menestys on selkein piirre. Menestys kertoo sen, että sinulla on jokin kyky. Kyvystä on vielä pitkä matka vahvuudeksi. Itse pystyn hajottamaan ja hävittämään minkä tahansa tavaran. Tätä kykyä minun on vaikea jalostaa vahvuudeksi. Jos tiedät miten voin tehdä tämän niin kerro allekirjoittaneelle. Pelkkä kyky tehdä jotain ja siinä menestyminen ei riitä mikäli tietyt psykologiset määreet eivät täyty.



Vaistojen varassa tapahtuva vahvuuksien hyödyntämisen on yleisempää kuin tietoinen toiminta. Tämä kertoo paljon vahvuuksien ainutlaatuisuuksista. Toimit vahvasti vaistojesi varassa. Se on edellytys olemassaolollesi. Vaistot saavat sinut hakeutumaan vapaaehtoisesi asioihin, joissa olet hyvä.



Kasvu tarkoittaa kykyä oppia asioita erittäin nopeasti ja jalostaa kykyään tehdä asioita nopeasti. Nämä ovat sinusta helpoilta tuntuvia asioita. Ne eivät vaadi erityistä keskittymistäsi vaan tuntuvat luonnollisilta. Voit kadottaa ajantajusi. Tämä tarkoittaa niin sanottua flow-tilaa. Tällöin olet onnellinen ja saat paljon huomaamattasi aikaan. Kasvu tapahtuu hyödyntämällä vahvuuksia.



Tarve tarkoittaa hetkeä toiminnan jälkeen. Olet mm. tyytyväinen, iloinen ja tunnet saavuttaneesi raukean olotilan. Pyritä samaan tilaan yhä uudelleen. Tunnet itsesi henkisesti vahvaksi, vaikka olet fyysisesti lopussa. Tarpeesi tehdä jotain on ollut voimakkaampi lapsena. Pyrit lapsena tekemään lähinnä asioita, jotka tuntuvat hyvälle. Aikuisena sinulle tulee paljon henkisiä esteitä, jotka pienentävät tarvetta. Vahvuutesi ovat tekemisiä, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi vahvaksi ja heikkoutesi niitä, jotka saavat sinut heikoksi. Voit olla jossain hyvä, mutta tunnet silti itsesi henkisesti väsyneeksi. Tämä on merkki heikkoudestasi. Hyödynnä vahvuuksiasi, koska ne sujuvat vähemmällä vaivalla. Niiden hyödyntäminen antaa sinulle etulyöntiaseman niitä kohtaan, jotka eivät omiaan käytä.



Heikkoudet


Heikkoutesi ovat henkisellä tasolla vahvuuksiesi vastakohtia. Ne eivät välttämättä ole asioita, joissa olet huono. Sinä voit olla hyvä, mutta heikkoutesi ovat henkisiä. Et odota jotain asiaa tai saa tyydytystä sitä tehdessäsi. Tunnet itsesi tekemisen jälkeen väsyneeksi ja välinpitämättömäksi etkä odota tekemistä ilolla vaan yrität välttää sitä. Voit yrittää parantaa heikkouksiasi, mutta nekin ovat toistuvia ajattelumallejasi, joten joudut ohjelmoimaan aivosi ja se on vaikeaa. Yksi heikkouksistani on puolituttujen tapaaminen. Koitan välttää sitä viimeiseen saakka. Kierrän mieluummin kauempaa toisen ihmisen kuin menen häntä kohti. Minua ahdistaa pelkkä ajatuskin tästä tapahtumasta. Siksi en välitä myöskään kissanristiäisistä. Heikkouksien käsittely on haastavaa. On olemassa tapoja välttää ja vähentää niiden roolia. Niitä tulee ensimmäisenä viisi mieleen:


  1. Älä tee sitä
  2. Kehitä itseäsi siinä
  3. Hanki kumppani
  4. Kehitä tukijärjestelmä
  5. Käytä vahvuuttasi heikkouden sijaan



Kuten jo mainitsin niin käytän ensimmäistä tapaa vältelläkseni puolituttujen kohtaamisia. Käytän aikaa enemmän niiden välttelemiseen kuin mitä itse kohtaamisiin kuluisi aikaa. Tämä ei ole järkevää, mutta pakko tunnustaa etten aina toimi järkevästi. Yritän pyrkiä siihen, mutta heikkoudet ovat usein tiedostamattomia käyttäytymismalleja. Et pysty välttämään kaikkia asioita. Kehitä silloin heikkouttasi. Tämä vaatii sinulta suurempia henkisiä ponnisteluja. Siksi panostaminen tähän ei ole järkevää, jos ei ole pakko. Tämä hukkaa voimavaroja hyödyllisemmistä tekemisistäsi.

Tarvitset toisia ihmisiä. Lähipiirissäsi on monia ihmisiä, joiden vahvuudet ovat heikkouksiasi. Työpaikoilla kannattaa panostaa tällaisten kumppanuuksien muodostamiseen. Sinä voit auttaa lähipiiriäsi vahvuuksillasi mikäli ne ovat heidän heikkouksiaan. Tukijärjestelmän kehittäminen vaatii aikaa. Voit hyödyntää apuvälineitä järjestelmän kehittämiseen. Automatisoi tekosi mikäli sinulta puuttuu halua jotakin. Mikäli haluat säästää rahaa säännöllisesti niin laita suoraveloitukseen jatkuva tilisiirto säästämistä varten. Joskus sinulta voi löytyä heikkous, jonka voit piilottaa vahvuuksiesi avulla. Voit päästä asioiden jännittämisestä eroon kuvittelemalla olevasi muualla. Stand Up koomikko voi luoda sketsihahmon liioittelemalla heikkouksiaan. Hän ajattelee roolia lavalla kuvitellen olevansa vain näyttelemässä.

Mikäli et pysty välttämään tai kiertämään heikkouksiasi, tulee sinun parantaa niitä siedettäville tasoille. Et voi antaa niiden pilata koko elämääsi. Ota itseäsi niskasta ja paranna niitä. Matkasi voi olla tuskainen, mutta heikkoutesi voivat tuottaa suurimmat jätteet elämääsi. Voit saada pienellä ponnistelulla aikaan suuria tuloksia. Vahvuuksien ja heikkouksien hyödyt ja haitat vaihteleva henkilökohtaisesti. Sinun pitää itse ratkaista asiat. Muista, että muutaman kriittisen asian muuttamalla voit saada aikaan isoja tuloksia, olivat ne vahvuuksiasi tai heikkouksiasi.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Tipping point

En ole löytänyt kovin järkevää suomennosta otsikossa olevalle termille, joten en sitä ole ruvennut vielä kääntämäänkään. Lontoon murre kun monesti toimii paremmin näissä asioissa. Tämä kirjoitus käsittelee tuota termiä kuitenkin Suomeksi ja jos jollakin on hyvä suomennos niin saa kertoa sen allekirjoittaneellekin. Tämän termin ymmärtäminen on tärkeää sen vuoksi, että se selittää hyvin miksi pienet muutokset voivat johtaa hyvinkin suuriin tapahtumiin. Tämä tapahtuu yleensä silloin kun pinnan alla on kytenyt jo pidempään. Tästä viime aikojen tipping point hetkestä parhaana esimerkkinä oli katukauppiaan polttoitsemurha Tunisiassa joka johti arabikevääseen. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus käydä yleisellä tasolla läpi tätä konseptia ja myös hieman epidemian synnyttäjistä kertoa.

Tipping point on se ajanhetki jolloin ollaan siinä pisteessä ettei kehitystä voida enää pysäyttää oli kyseessä sitten virusepidemia, vallankumous tai joku hetki jolloin jonkun tietyn asian suosion kasvu kiihtyy niin voimakkaaksi ettei mitkään toimenpiteet enää pysty sitä pysäyttämään ennen kun tullaan siihen pisteeseen, että jonkin asian suosio hiipuu kokonaan. Tämä hiipuminen saattaa johtua joko siitä, että ihmisille tulee joku uusi mielenkiinnon aihe tilalle tai sitten teknologia kehittyy niin paljon ettei edelliselle ole enää mitään käyttöä. Tämä teknologinen kehitys on ollut nähtävissä mm. matkapuhelimissa, jossa fyysinen näppäimistö on hävinnyt lähes kokonaan. Tämän kehityksenhän sai aikaan ”Omppu” vaikka kosketusnäyttöpuhelimet ovat olleet ainakin Nokian suunnittelupöydällä hyvin paljon pidempään kuin mitä ne ovat olleet markkinoilla.

Mitä sitten vaaditaan siihen, että tämä niin sanottu ”epidemia” ylittää sen pisteen ettei ole enää paluuta? Käytännössä tämä epidemia voidaan jakaa kolmeen osaan: ihmisiin jotka epidemiaa kantavat, itse ”tautiin” ja sitten ympäristöön jossa epidemia leviää. Käytännössä epidemiat voivat olla hyvin pieniä tai sitten jättimäisiä. Nämä pienet eivät kyllä ole missään mielessä oleellisia mitä tulee suurempaan kuvaan, joten ei niistä sen enempää. Yleensähän nämä tietysti alkavat hyvin pienestä ja sitten kasvavat käsittämättömän suuriksi, joten loppujen lopuksi kyse on vain suuruusluokista. Kuitenkaan ihan pienistä ihmisryhmistä ei voida epidemioiden kohdalla puhua, joten puhutaan kuitenkin sadoista ihmisistä.

Tällä kertaa voisin vielä lyhyesti kirjottaa niistä ihmisistä jotka yleensä saavat epidemiat leviämään hullun lailla ja ylittämään tuon pisteen josta ei ihan heti ole paluuta. Käytännössä nämä voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin joista jokainen kuitenkin tuntee hyvin suuren määrän ihmisiä ja heillä on myös lahjakkuutta sosiaalisen kanssakäymisen suhteen, sillä ilman näitä ominaisuuksia ei tietystikään epidemioiden levittäminen ole mahdollista. Kuitenkin näitä eri tyyppejä voi myös kaikkia löytyä yhdestä ihmisestä, joten ei pidä ajatella näiden ihmistyyppien olevan täysin sitä mitä on tarkoitus kuvata. Kolme eri tyyppiä ovat ”yhdistäjät”, ”ekspertit” ja ”myyjät”. Yhdistäjät ovat niitä ihmisiä jotka tuntevat kaikki ja tutustuvat toisiin hyvin nopeasti kuten ihmisiin jotka istuvat vastapäätä julkisissa kulkuvälineissä. He myös puhuvat paljon muiden ihmisten kanssa ja haluavat erityisen paljon tutustua uusiin ihmisiin. Varsinkin Suomessa he ovat hieman harvinaisempia kuin monissa muissa yhteiskunnissa joissa ihmiset ovat yleensäkin hieman sosiaalisempia. Kuitenkin näitä ihmisiä löytyy myös täältäkin ja hyvin monet varmasti tuntevat tai ainakin tietävät tällaisia ihmisiä. Näitä ihmisiä Suomesta on ehkä helpointa huomata facebookissa, sillä he ovat niitä joita et välttämättä edes itse muista heti, mutta he ovat kuitenkin pyytäneet sinutkin kaverikseen. Ekspertit ovat niitä ihmisiä, jotka mielellään nussivat pilkkuja, muistavat kahvin hinnan pennilleen parinkymmenen vuoden päästä tai korjaavat vaikka auton korjausmanuaalista siihen tulleet virheet. Ekspertit ovat myös niitä jotka mielellään kertovat näistä yksityiskohdista myös muille ihmisille ja valistavat muita siitä etteivät kaikki markkinointikikat ole välttämättä totta vaikka joku niin väittäisikään. Itse en lue itseäni ekspertiksi, mutta silti tekee mieli paljastaa sen saksalaisen ruokakaupan väitteen siitä etteivät he muka ole nostaneet hintojaan alvin mukana silkaksi paskaksi. Ainakin paikallisessa ”ladossani” he nimittäin nostivat hyvin monia hintoja jo ennen vuodenvaihdetta joko marras- tai joulukuussa ollessani Saksassa. Omaan sen verran hyvän numeromuistin, että muistan kyllä ulkoa ne edelliset hinnat. ”Marko” on sellainen kaveri, että se pystyisi myymään vaikka jäitä Eskimoille. Kuulostaako tutulle? Nämä luonnonlahjakkuudet ovat myyntimiehiä joka on kolmas ihmistyyppi joka pystyy myötävaikuttamaan siihen, että epidemiat ylittävät tämän pisteen jonka jälkeen epidemiat kasvavat hyvin nopeasti. Myyntimiehet ovat vain yksinkertaisesti hyvin vakuuttavia siinä mitä tekevät ja heidän pienetkin eleet kuten pään nyökkäilyt saattavat vakuuttaa signaalin vastaanottajan toimimaan halutulla tavalla tai samalla tavalla kuin myyntimies haluaa. Nämä myyntimiesten eleet voivat olla myös sellaisia ettei niitä paljaalla silmällä huomaa ollenkaan. Mikäli haluatte aiheuttaa sosiaalisen epidemian niin silloin on parempi kääntyä näiden ihmisten puoleen, jos vaan heitä tunnette. Mikään takuu sekään ei tosin ole, sillä tarvitaan vielä sopiva viesti tai tautia ja sopiva ympäristö epidemian muodostamiseen. Menen näihin kahteen viimeiseen joku toinen kerta.

Lisäinfoa voi googlata sanalla tipping point tai lukea mm. Gladwellin kirja tipping point joka on mielenkiintoista luettavaa tästä asiasta. Mikäli jollakin on hyvä sana kuvaamaan kyseistä pistettä kotimaisella kielellä niin antaa soittaa.

Seuraava kirjoitus tulee varmaan sunnuntai-iltana, sillä olen testaamassa luonteenlujuuttani raittiuslupaukseni suhteen risteilyllä etelä-Helsinkiin. Hyvää viikonloppua!

- TT