tiistai 13. tammikuuta 2015

takapuoli edellä puuhun, tarkoituksella

Olen aika usein lähinnä keskittynyt haukkumaan erinäköisiä tahoja siitä kuinka mennään takapuoli edellä puuhun, mutta tällä kertaa on tarkoitus ottaa tähän asiaan kokonaan erinäköinen näkökulma. Joskus nimittäin voi käydä sillä tavalla, että perse edellä puuhun meneminen on viisasta. Perse edellä puuhun on monesti käyttökelpoinen ajattelumalli. Kääntämällä kaikki asiat ylösalaisin voimme päästä haluttuun lopputulokseen helpommin kuin yrittämällä mennä askel askeleelta alusta loppuun. Monet vaikeat tieteelliset ongelmat on ratkaistu kääntämällä asiat ylösalaisin. Tätä ajattelumallia voi käyttää myös todistaakeen olevansa oikeassa jossain asiassa.

Monet vaikeat tieteelliset ongelmat on ratkaistu kääntämällä ne ylösalaisin

Meillä on historiassa monia esimerkkejä siitä kuinka asioiden kääntäminen päälaelleen on saanut aikaan todellisia läpimurtoja tieteessä. Tästä parhaina esimerkkeinä voidaan pitää Charles Darwinia ja Albert Einsteinia. Charles Darwin käytti lukuisia vuosia etsiäkseen todisteita siitä, että hän on väärässä lajiensynnyn suhteen. Samalla hän tuli löytäneeksi todisteita nimenomaan vastakkaisesta asiasta. Suurimmalla osalla ihmisistä on täysin päinvastaisia taipumuksia, eli lähes kaikki meistä keskittyvät ensisijaisesti etsimään todisteita siitä, että olemme oikeassa. Albert Einstein taas onnistui löytämään suhteellisuusteoriasta todisteita, kun hän alkoi sovittamaan newtonin teorioita Maxwellin teorioihin. Lähes kaikki muut hänen aikansa tiedemiehet taas keskittyivät sovittamaan Maxwellin teorioita Newtonin löytöihin.

Mikäli emme tiedä kuinka edetä, voimme miettiä mitä ei pidä tehdä

Joskus meille tulee sellaisia hetkiä ettemme yksinkertaisesti tiedä kuinka pääsemme tilanteesta A tilanteeseen B. Jos käännämme asian toisinpäin ja alamme miettimään kuinka emme pääse tilanteesta A tilanteeseen B niin saatamme sitä kautta löytää ratkaisun. Listaamalla kaikki virheet, joita tekemällä tilanteemme huononee ja kääntämällä virheet ylösalaisin saatamme löytää toimenpiteet, joilla tilanne muuttuu eduksemme. Jos meidän tarvitsee saada säästettyä 100000€:a, jollain aikavälillä niin emme voi velkaantua lisää, koska korkoa korolle ilmiö juoksee silloin meitä vastaan. Käytännössä meidän pitää siis muuttaa korkoa korolle -ilmiö toiseen suuntaan, jotta säästäminen helpottuu. Jos taas haluamme päästä työurallamme eteenpäin niin voimme miettiä sitä mitä meidän ei missään nimessä pidä tehdä. Yrityksen mainetta ei esimerkiksi kannata tuhota vaan pikemminkin vahvistaa sitä tekemällä asioita viisaasti. Tämän voi tehdä miettimällä mitä ei muut ihmiset eivät haluaisi lukea sinun yrityksestäsi lehdestä. Tätä tapaa hoitaa asiat voi käyttää myös paljon suuremmissa kokonaisuuksissa kuin yksittäisissä tilanteissa. Esimerkiksi Suomen valtiontalouden tilaa voisi parantaa tekemällä jotkin asiat juuri toisin kuin viime vuosina.

Etsi todisteita siitä, että olet väärässä

Meillä on selkeä taipumus hyväksyä lähinnä ne asiat, jotka sopivat meidän mielipiteeseemme asioiden todellisista tiloista. Väärän viestin tuojat yleensä ammutaan kollektiivisesti alas. Oli kyseessä mikä tahansa asia. Me myös käytämme ainoastaan sellaisia tietolähteitä, jotka todistavat meidän olevan oikeassa. Tämä tapa miettiä asioita johtaa todennäköisesti suurempiin ongelmiin mikäli olemme väärässä. Jos taas keskitymme etsimään todisteita siitä, että olemme väärässä, saamme todennäköisesti jopa parempia perusteluita sille miksi olemme oikeassa. Tällaisella ajatteluprosessilla pystymme ajattelemaan asioita kriittisemmin. Puolueettomuus on tärkeä osa järkevää ajatteluprosessia. Ylösalaisin ajattelemalla saavutamme puolueettomuuden paremmin. Mikäli löytyy todisteita siitä, että on väärässä, ei niitä tule missään nimessä sivuuttaa vaan miettiä kuinka ne sopivat asiaan ja onko omaa ajattelua syytä muuttaa.

Perse edellä puuhun pitää ottaa vakituiseksi ajattelumalliksi

Tämäkin ajattelumalli on sellainen, joka meidän pitää sisäistää, jotta pystymme parempien päätösten tekemiseen. Sisäistäminen on olennainen asia, jotta mallia tulee käytettyä. Pelkkä tieto siitä ei riitä. Tämän ajattelumallin käyttäminen jatkuvasti ei tietystikään ole helppoa ennen kuin siitä saa muodostettua tavan itselleen. Tämä ei tietystikään ole ainoa ajattelumalli joka kannattaa ottaa tavaksi. Korkeintaan yksi niistä. Sen lisäksi,että mietimme kaikki ylösalaisin, on meidän hyväksyttävä se tosiasia, että aina silloin tällöin asiat heittävät häränpyllyä eli asiat, jotka toimivat aiemmin eivät toimi enää myöhemmin. Tämän takia tätä ajattelumallia pitää käyttää silloinkin, kun kaikki asiat sujuvat loistavasti.

Kuinka moni käyttää tätä ajattelumallia?

Hyviä viikonjatkoja!

-TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti