perjantai 29. elokuuta 2014

Varo yhden totuuden ihmisiä

Viime aikoina olen taas ollut huomaavinani, että ihmiset ovat alkaneet tulla hieman ehdottomammiksi sen suhteen mitä he suvaitsevat muiden ajattelevan ja tekevän. Asiat ovat harvoin niin yksinkertaisia, että voitaisiin puhua yhdestä ainoasta totuudesta. Ehkä jotkin matemaattiset laskut pystyvät parhaimmillaan kertomaan absoluuttisen totuuden. Asioilla on aina kaksi puolta ja totuus löytyy yleensä jostain niiden väliltä.

Yhden totuuden ihmiset ovat olleet maailmanhistoriassa kaikkein vaarallisimpia. Näistä tulee heti mieleen Hitler, Stalin, George Bush tyhmempi ja monet muut valtion päämiehet. Se, että uskoo johonkin tiettyyn asiaan erittäin vahvasti ei tietystikään tarkoita sitä, että automaattisesti hylkää kaikki muut vaihtoehdot. Näin vain tuppaa erittäin usein käymään. Tälläkin hetkellä maailmassa on joitakin kriisipesäkkeitä kuten Ukraina ja Gaza joissa kaikilla osapuolilla on omat totuutensa. Näistä totuuksista jotkut ihmiset valitsevat sen joka sopii omaan ajattelutapaan ja maailmankatsomukseen parhaiten. Jotkut ovat täysin ehdottomia oman näkemyksensä kanssa. Kaikenlainen ehdottomuus on väärä suhtautuminen asioihin joilla ei ole absoluuttista totuutta. Tämä johtaa ihmisen muuttumiseen sokeaksi niille asioille jotka sotivat omia näkemyksiä vastaan. Mitä enemmän ihminen psyykkaa itseään uskomaan omia totuuksiaan sitä enemmän omat aivot alkavat niitä toteuttamaan. Tämä saa ihmisen olemaan pahimmassa tapauksessa ihan helvetin pahasti väärässä ja se voi muodostua kohtalokkaaksi.

Kyse ei ole pelkästään ihmisten uskomuksista vaan myös eri motiiveista. Jos mietitään esimerkiksi tiedotusvälineitä niin vaikka suurin osa puhuukin vaikka lehdistönvapaudesta niin lehdilläkin kuin televisiokanavillakin on omat ideologiansa ja niitä varten tuotetaan omaa propagandaansa. Se mitä lähdettä seuraa on sitten oma valinta. Suomessa voidaan ottaa esimerkiksi vaikka pari päivittäin julkaistavaa talouslehteä eli Kauppalehti ja Taloussanomat. Näistä Kauppalehti on selkeästi oikeistolaisempi ja Taloussanomat vasemmistolaisempi. Sama jako voidaan tehdä esimerkiksi MTV:n ja Ylen välillä. Itse en ole kovin montaa kertaa ollut näiden instanssien kanssa tekemisissä, mutta esimerkiksi Norvestian järjestämässä syksyisessä talousbarometriin liittyvässä keskustelutilaisuudessa olleena olen joutunut ihmettelemään asiasta julkaistuja lehtijuttuja jotka ovat olleet selkeästi puolueellista propagandaa. Olisi tietysti kiva elää ihannemaailmassa, jossa oli täysin riippumaton lehdistö ympäri maailmaa. Tämä ei vain ole realistinen oletus eikä tule sitä koskaan olemaan. Kun siis luet jostakin tiedotusvälineestä jotain uutista niin kannattaa muistaa, että se on aina jonkinlaista propagandaa. Joskus se on vaaratonta ja joskus vaarallista. Paras tapa on yrittää etsiä vastakkaiselta kantilta katsottu mielipide myöskin ja tehdä vasta sen jälkeen johtopäätöksensä.

Tämä kaikki koskee tietysti myös kirjoittamaani blogiakin. Vähemmän ei ole aina automaattisesti enemmän. Minä kyllä uskon siihen mitä kirjoitan, mutta en usko kaiken sisällön edustavan absoluuttista totuutta. Kyse on monesti vain omasta näkemyksestäni jonkin tietyn asian ollessa kyseessä. Minun tapani elää ei missään nimessä ole ainut oikea ja uskon muiden ihmisten olevan omaan elämäänsä monesti tyytyväisiä. Se ei silti tarkoita sitä etteikö tästäkin blogista voisi oppia jotain itselleen hyödyllistä, vaikka olisikin asioista eri mieltä kanssani. Erimielisyys kanssani on todennäköisesti jopa hyödyllisempää, koska silloin tulee luettua vastakkainen mielipide omien näkemystensä sijaan. Oman totuutensa ja vastakkaisten näkemysten havannoimisen jälkeen on parempi kuva todellisuudesta.

Tällä kertaa tuli hieman lyhyempi juttu pureskeltavaksi viikonlopun ratoksi. Kaikki kommentit otetaan vastaan ja yritän vastata niihin, jos osaan.

-TT

2 kommenttia:

  1. Olen hyvin pitkälle samaa mieltä. Olen kuitenkin huomannut, että viesti menee paremmin läpi, kun sen esittää "varmana asiastaan", vaikka olisikin epävarma.

    Täytyy siis tehdä valinta sen välillä haluaako mieluummin viestinsä tehokkaasti läpi vai olla rehellinen ja kertoa, että totuus voi olla jotain ihan muuta. Sanoisin, että valinnan lopputuloksen tulisi riippua asiasta. Usein ei vain kannata lähteä sekoittamaan asiaa lisäämällä "saatan hyvinkin olla väärässäkin". Joskus taas varmuuden esittäminen voi olla pahasti moraalisesti arveluttavaa.

    Lisäksi on hyvä muistaa, että: "The problem with the world is that the intelligent people are full of doubts, while the stupid ones are full of confidence"

    VastaaPoista
  2. Näin nämä hommat menevät. Yleensä juuri yhden totuuden ihmiset ovat omasta mielestään varmasti oikeassa, vaikka olisivat pihalla kuin lumiukot. Valintoja on aina tehtävä siinä miten ilmaisee viestinsä. Mielestäni näissä asioissa jotka eivät edusta absoluuttista totuutta on parempi se myös selittää. Itsevarmat ihmiset pystyvät helposti myös epäilyksensä selittämään ilman suurempia tappioita viestien uskottavuudessa.

    VastaaPoista