sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Arvaukset vuodelle 2014 osa 2, muu maailma

Naapurimaissamme kaikki hyvin lukuunottamatta Venäjää.

Ensi vuonnakin naapurimaistamme Ruotsi ja Norja tulevat pärjäämään erittäin hyvin. Venäjällä sen sijaan nähdään ensimmäiset suuremmat mellakat, mutta ne onnistutaan tukahduttamaan. Putin jatkaa vallassa vielä pitkään, vaikka hieman saattaakin kärsiä talousvaikeuksien myötä kaasun- ja öljynhintojen laskiessa. Kaiken kaikkiaan naapureillamme menee kuitenkin ensi vuonna paremmin kuin Suomella.

Euroalue ajautuu deflaatioon

EKP yrittää pyristellä vastaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Todennäköisesti se jälleen toimii Saksan vaatimalla tavalla eikä ala painamaan rahaa vaan keskittyy enemmän puhumiseen tekojen sijaan. Pidän tätä pidemmällä aikavälillä oikeana ratkaisuna, koska rahanpainaminen ei ole ennenkään onnistunut eikä niin käy nytkään. Euromaista suurimpiin vaikeuksiin joutuvat Ranska, Hollanti ja Italia. Näistä Hollanti joutuu kuseen pankkiensa ja asuntokuplansa puhkeamisen takia ja Ranska ja Italia eivät vaan yksinkertaisesti pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Sen sijaan Espanja ja Irlanti sinnittelevät kohtuullisesti jo toteutuneiden säästöjen vuoksi. Kreikan Euroerosta ei keskustella ensi vuonna, vaikka se on maan ainoa mahdollisuus päästä pidemmällä aikavälillä omille jaloilleen.

Jenkkilä

Purkkalassa pörssit tekevät vielä ison nousun heti vuoden alkuun, mutta ne taipuvat parinkymmenen prosentin laskuun vuoden lopussa. Mitä taas tulee Fedin rahan painamiseen niin se yrittää vähentää alkuvuodesta sitä siinä kuitenkaan onnistumatta. Syy siihen on se, että narkkari (rahamarkkinat) vaatii lisää kamaa suoneen pysyäkseen pystyssä ja sitä Fed jossain välissä tulee lisäämään, mutta siitä huolimatta varsinkin lyhyemmät korot alkavat nousta vieläkin rivakammin kuin tänä vuonna. Jossain välissä se saattaakin olla sitten Game Over, mutta tuskin vielä ensi vuonna. Fiscal Cliff iskee taas helmikuussa ja taas saadaan aikaiseksi jonkinlainen kompromissi joka siirtää asioita hieman eteenpäin. Mitä taas tulee esimerkiksi kullan hintaan niin se tulee laskemaan ensi vuonna vielä lisää. Myös öljyn ja kaasun hinnat tulevat laskemaan arvauksieni mukaan. Ison rahan pelurien arvaukset ensi vuodesta löytyvät mm. täältä

Ei suuria mullistuksia yhteiskuntajärjestelmissä

Yhteiskuntien muutokset tulevat pysymään vielä kohtuullisen pieninä eikä suurempia luonnonmullistuksia tulla näkemään. EU tuottaa taas turhia säännöksiään liukuhihnalta ja Suomi joutuu kärsimään. Ydinvoimalaonnettomuuksia ei tulla näkemään, mutta tuulivoiman toivottomuus tullaan havaitsemaan ainakin Euroopassa, jossa sähkön hintapiikit iskevät saksalaisiin kuluttajiin. Siirtolaisvirrat tulevat ensi vuonnakin lisäämään ja paljon Afrikasta tulevia pakolaisia tulee hukkumaan välimereen. Iranin ydinvoimaohjelma ei juurikaan tule hidastumaan taaskaan, mutta tänä vuonna Obama tulee todennäköisesti ottamaan lievemmän kannan maan mahdollisten ydinaseiden kehittelyyn. Pohjois-Korea ei tule hyökkäämään minnekään eikä Kiinastakaan kuulu kummia, vaikka he saattavatkin hieman uhitella naapureilleen.

Urheilumaailmassa ei tapahdu ihmeitä.

Urheilussa ei tapahdu mitään mullistavaa. Kuitenkin jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa tullaan taas toteamaan Gary Linekerin lausahdus ”Jalkapalloa pelataan maksimissaan 120 minuuttia ja Saksa voittaa aina” kuolemattomaksi viisaudeksi. Espanja tippuu yllättäen jo ennen välieriä ja Argentiina epäonnistuu Messin johdolla. Mestareiden liigan voittaa edelleen FC Nahkapöksyt ja Barcelona tulee kakkoseksi. Sotshissa suurimman kultamitalisaaliin kerää Norja ja Venäjä tulee toiseksi. Kanada voittaa jälleen kerran olympiakultaa miesten ja naisten jääkiekossa. Venäjä taas tulee epäonnistumaan pahasti KHL:n supertähtien vetäessä kolajuomaa vielä arvokisoissakin vaihtopenkillä.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2014 tulee olemaan muun maailman suhteen aika lailla hajuton ja mauton eikä mitään isoja mullistuksia tapahdu. Olen yleensä väärässä, joten niin varmaan tässäkin asiassa. Onneksi olen aika lailla sinut tietämättömyyteni kanssa ja osaan monesti reagoida asioiden vaatimalla tavalla.

On myös edelleen syytä muistuttaa etten tiedä mistään mitään eikä arvauksiani ensi vuoden taloudellisista muutoksista kannata ottaa vakavasti. Eikä varsinkaan veikkauksistani urheilun suhteen.

Mites teidän omat veikkauket siitä kuinka maailma makaa ensi vuonna?

-TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti