sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesäkuu2013 Cash +85€ Salkku -1,9% Yhteensä 10310€

H1 Cash +290€ Salkku +4.9%

Suureksi yllätyksekseni huomasin kesäkuun jäävän plussalle käteisen suhteen mikä seuraavia lähikuukausia varten on hyvä asia, koska palkkoja ei tipu ennen elokuun loppua tilille enää heinäkuun puolenvälin jälkeen. Tämä siis tarkoittaa sitä, että olen hieman joutunut tinkimään vapaa-ajastani, mutta heinäkuu menee oikeastaan kokonaan lomaillessa mikä tarkoittaa akkujen lataamista ja rahanmenoa. Onneksi ylimääräistä rahaa on sen verran ettei suurta stressiä tarvitse siitä ottaa. Ensimmäisen vuosipuoliskon arvot on laitettu lähinnä sen takia, että joku noheva blogisti voi kerätä kaikkien ilmoitettujen salkkujen tulokset ja laittaa yhteen. Kiitän siitä mikäli joku jaksaa nähdä niin paljon vaivaa. Sen verran on kuitenkin vielä pakko mainita ettei laskuissa ole tällä kertaa osinkoja, koska ne näkyvät käteisen kasvussa.

Menopuolella ei mitään suurempia yllätyksiä ollutkaan paitsi veroja tuli maksettua hieman odotettua enemmän mikä johtui töiden teosta. Sitäkään ei siis voi laittaa kovin suureksi yllätykseksi. Kesäkuun Ruotsinreissukin oli kohtuuhintainen ja juhannuskin pysyi budjetissa. Mitä menoihin tulee heinäkuun osalta niin taitaa tulla vuoden kallein kuukausi mikä johtuu noin kolmen viikon lomareissusta. Tarkkaa määrää menojen suhteen on vaikea arvioida, koska en ole vielä hirveän tarkasti katsonut majoitusten hintoja. Hostellimajoitukset tulevat kuitenkin näyttelemään suurinta osaa reissusta. Tämän lisäksi ensimmäinen viikonloppu menee puolalaisen ystäväni luona, joten se on tällä kertaa majoituksen osalta kuluton. Tarkoitus on yrittää itse tehdä suurin osa ruuista, joten ei tarvitse joka päivä syödä ulkona, vaikka sekin on siellä suhteellisen edullista.

Tulot olivat selkeästi suuremmat kuin mitä odotin kesäkuulta mikä oli positiivinen yllätys. Tämä on kuitenkin lähes aina seurausta vapaa-ajan vähenemisestä. Onneksi lähes kaikki tuloni tulevat sellaisista suorituksista joita tykkään tehdä. Eipä mikään homma tietysti aina ole mitään suurempaa herkkua, joten niitä huonoja hetkiäkin löytyy. Tulopuoli heinäkuussa tulee olemaan hyvin vaatimaton eli näillä näkymin olen maksimissani neljä päivää hommissani. Nämä päivät tulevat toisaalta olemaan hyvin antoisia ja pitkiä. Heinäkuun miinukset tulevat olemaan ehkä 700-800 Euroa. Tämä riippuu aika lailla matkabudjettini pysymisestä tavoiteltuna. Tämä voi olla hieman suurempi tai pienempi riippuen menoista. Tarkemmin se näkyy sitten kuun lopussa saldona, joten ei siitä sen enempää.

Kesäkuun sijoituksista sen verran, että odottamani pörssilasku ei ollut niin suuri kuin olin odottanut ja miinusta tuli vajaa pari prosenttia mikä on vähemmän kuin Helsingissä keskimäärin. On tietysti mainittava ettei minulle näin lyhyellä aikavälillä ole minkäänlaista merkitystä mitä kotipörssimme tekee. Fortum julkaisee osavuosikatsauksensa hieman kuun puolivälin jälkeen ja silloin odotan parempaa tulosta ilman kertaeriä toiselta kvartaalilta kuin viime vuonna. En usko kovin merkittävään parannukseen, joten suurempia muutoksia pörssikurssiin osavuosikatsauksen perusteella on turha kuvitella. PKC:n osavuosikatsaus tulee vasta elokuussa, joten siitä ei suurempia mielikuvia vielä ole. Mitä taas tulee pörssin yleiseen tilanteeseen niin olen yllättynyt mikäli ei tulisi suuria heilahteluja heinäkuussa suuntaan tai toiseen, kun kesäkuussa mentiin edestakaisin puhuvien päiden puheita tulkitessa. Kuten jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin niin pidän laadukkaiden yritysten osakkeita vielä liian hintavina, joten ostolaidalla ollaan edelleen odottavalla kannalla. Kärsivällisyys tämän asian suhteen on aina välillä kortilla, mutta reissua varten saatan harkita parin pilkkikoukun laittamista vesille. Tämän päätän kuitenkin todennäköisesti vasta juuri ennen lähtöä. "Salkku näyttää seuraavalta:




Ihmiskoe-eläimenä olo loppui kesäkuun toisen viikonlopun ruotsinreissuun. En onnistunut automatisoimaan omia kokeitani riittävän hyvin omaan päähäni ja yksi viikonlopun tauko tässä prosessissa aiheutti koko homman katkeutumiseen. Tästä ei voi syyttää kuin itseään ja miettiä koko prosessin aloittamista uudelleen. Tätä en kuitenkaan ehdi heinäkuussa vielä tehdä reissun takia, joten homma jatkuu hamassa tulevaisuudessa. Alkoholinkäyttötaukoni loppui käytännössä tuohon risteilyyn, mutta yllätyksekseni eri tavalla kuin ajattelin. Eli join sen verran ettei ollut edes krapulaa aamulla ja sama meno jatkui juhannuksena. En tiedä mikä tulee olemaan tieni tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä en näe vetäväni enää samanlaisia kännejä kuin aiemmin. Oikeastaan en juurikaan koe tarvitsevani alkoholia enää ollenkaan niin sanottuun ”nollaamiseen”, koska jokin pään sisälläni on viimeisen vuoden aikana muuttunut. Pari annosta illassa alkaa riittää seurustelujuomiksi. Jos se ei jollekin idiootille riitä seurajuomikseni niin se on sitten seuran ongelma. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja siirtyä bloggaustauolle. Joitakin juttuideoita on jo päässäni ja ylhäällä, joten niistä sitten jatketaan elokuussa. Kommentteihin pyrin vastaamaan vielä kuun alussa, mutta ulkomailta se ei kovin hyvin enää onnistu. Hyvää heinäkuuta kaikille!

-TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti