Kaikki tekevät virheitä, mutta aika pitkälti oma menestyminen siojittajana riippuu siitä, että onnistuu välttämään pahimmat virheet, jotka saattavat johtaa rahavaikeuksiin. Tässä kirjoituksessa olisi tarkoitus esitellä muutamat pahimmat mokat lyhyesti.
1. Päätösten tekeminen ilman mitään faktatietoa.
Älä usko ”asiantuntijoita” tai kavereita jotka antavat ”varman” vinkin hyvästä yrityksestä. Tämä on varma tapa mennä perse edellä puuhun, vaikka hyvällä tuurilla tuleekin hyvätuottoinen sijoitus. Seuraavalla kerralla voikin sitten tulla turpiin vielä enemmän kuin mitä ensimmäinen vinkki on tuottanut ja panoskin saattaa kasvaa sietämättömäksi. Sijoituspäätökset tulisi aina tehdä huolellisesti tutkien yritysten todellista tuloksentekokykyä.
2. Ostaminen negatiivisen tulosvaroituksen jälkeen, kun kerran saa ”halvalla”
Itse olen jo muutamaan otteeseen selvinnyt ilman suurempia tappioita myymällä negatiivisen tulosvaroituksen antaneen yhtiön osakkeet ennen suurempia tappioita. Tällä reagoinnilla olen mm. myynyt Elcoteqin osakkeet voitolla. Kyseinen yritys menikin sitten myöhemmin konkurssiin. Ilman merkkejä paremmasta on turha ruveta ostamaan yrityksen osakkeita, sillä negatiiviset uutiset yleensä kertaantuvat vielä myöhemmässäkin vaiheessa.
3. Osakkeen ostaminen yksittäisen osingon perusteella
Tämä tapa saattaa johtaa siihen, että osinkojen irrotessa alkaakin huonosti pärjäävän yrityksen jyrkempi alamäki. Monesti yritysten johto puolustaa osakkeensa hintaa jakamalla suuremman osingon kuin mihin sillä on oikeastaan edellytykset. Yksittäisen osingon jakaminen saattaa myös johtua siitä, että yrityksen pääomistaja haluaa repiä mahdollisimman suuren tuoton johtuen omista eduistaan. Yksittäisen osingon sijaan on parempi keskittyä yrityksen kykyyn maksaa hyvää osinkoa pidemmällä aikavälillä ja keskittyä siihen kuinka osinko on pidemmällä aikavälillä kehittynyt. Osingon irtoaminen saattaa johtaa hyvinkin nopeaan osakkeen hinnan nopeaan laskuun ilman parempia tulevaisuuden näkymiä.
4. Usko, Toivo, Rakkaus
Nämä kaikki kolme substantiivia voi pistää samaan kategoriaan, sillä ne ovat vain eri tunneskaaloja. Joskus monet ihmiset vaan tuppaavat luottamaan tunneperäisesti johonkin omistamaansa yritykseen ilman mitään suurempia perusteita. Näiden yritysten osakekurssien laskiessa tunnesiteet pysyvät niin vahvoina ettei ihminen usko faktoihin vaan luottaa vielä sokeasti siihen, että yrityksen asiat ovat vielä jossain vaiheessa kunnossa ja osakkeet alkavat nousta. Pitäisin tästä hyvänä esimerkkinä meille niin rakkaan Nokian osaketta jossa monet roikkuvat hamaan tappiin saakka, vaikka tappioita on tullut ja kehitys menee koko ajan huonompaan suuntaan. Myös lauman seuraaminen menee tähän samaan kategoriaan, sillä monet yleensä heräävät ostamaan jotain tiettyä osaketta liian myöhään tämän hinnan ollessa jo tapissa. Lauman seuraamisen sijaan olisi parempi ostaa tiettyä osaketta jo ennen muita. Tämä tietysti vaatii aika paljon omaa työtä, mutta on myös sen arvoista.
5. Voittajaosakkeiden myynti liian aikaisin ja häviäjien liian myöhään
Yleensä osakkeiden hinnat nousevat ylemmäs kuin mitään kukin odottaa ja sama pätee myös toiseenkin suuntaan. Periaatteessa häviöt pitää ottaa hyvinkin nopeasti, vaikka monet ammattilaiset neuvovatkin ettei koskaan pidä myydä. Yleensä osakkeiden hinnat menevät alaspäin vauhdilla ja tämä muutos johtuu yleensä siitä, että yrityksen tuloksentekomahdollisuudet ovat huonontuneet eikä tälle kehitykselle yleensä näy ihan heti loppua. Osakkeen hinnan laskiessa 25% on nousun oltava 33%, 33% laskua vastaa 50%:n nousu ja mikäli kurssi laskee puoleen niin sen täytyy jo tuplaantua jotta pääsisi omilleen. Mitä taas tulee ns. voittajaosakkeisiin niin voittoja pitäisi tietysti juoksuttaa niin pitkään kuin mahdollista eikä tietyn nousuprosentin jälkeen kuten 50%:n vielä kannata myydä.
6. Epärealistiset tuotto-odotukset
Tähän kategoriaan menee aika pitkälti aloittelevien sijoittajien käyttäytyminen. Monet odottavat rikastuvansa hyvinkin nopeasti sijoittamisella ja pistävät rahansa sellaisiin osakkeisiin, osto- ja myyntioptioihin ja muihin johdannaisiin joista eivät mitään ymmärrä. Pidemmän aikavälin keskimääräiset reaalituotot ovat 5-10%. Robert Shillerin kirjassa puhuttiin muistaakseni 7%:sta Yhdysvaltain osakemarkkinoilla. Näistä epärealistisista tuotto-odotuksista voisin mainita erään kaverin joka blogissaan odotti 50%:n vuosituottoa ja ilmoitti ettei ehdi tai ole kiinnostunut edes perehtymään osakesijoittamiseen. Kyseinen kaveri ilmoitti huhtikuun alussa sijoittaneensa Nokiaan ja Talvivaaraan, joten taitaa 50%:n vuosituotto aika helvetin kaukana tältä vuodelta.
Tässä näitä muutamia pahoja mokia nyt on mitä tulee osakesijoittamiseen. Tuleeko teille muita pahoja töppäyksiä mieleen?
- TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti