Maaliskuussa tuli yksi aikakausi päätökseen, kun allekirjoittanut pelasi todennäköisesti viimeiset alasarjapelinsä sählyssä. Noi viimoset kikkailut menivät nyt aika pitkälti saman kaavan mukaan kuin aiemmatkin, mutta ei niistä sen enempää. Olen kuitenkin aika tyytyväinen siihen, että lopetan tässä vaiheessa, kun alkaa tuntua jo siltä ettei reenaamatta pärjää niin ei viitsi pyöriä siellä muiden jaloissa. Yhdet reenit vuodessa ei nyt vaan riitä enää varsinkaan tässä iässä. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta nyt tuntuu aika kaukaselta ajatukselta palailla takaisin noihin touhuihin. Suurin syy ei kuitenkaan ehkä ole se ettei pärjää riittävän hyvin vaan se ettei oikein palaudu kunnolla ja ”työ” on sen verran fyysistä talvisin, että on vaan pakko karsia urheilua hieman. Maaliskuu oli muutenkin aika pitkälti vain taistelua turnausväsymystä vastaan, mutta kyllä se siitä. Hieman varsinkin kuun lopussa alkoi väsyttämään. Pääsiäisen aikana pääseekin sitten kunnolla rentoutumaan ja lepäämään.
Menopuolella ei maaliskuussa tullut minkäänlaisia yllätyksiä vaan kaikki menoerät pysyivät budjeteissaan. Samaa ei tosin voi sitten sanoa huhtikuusta, sillä monet menot näyttäisivät kerääntyvän juuri huhtikuuhun. Tosin monet tulevat huhtikuun menot eivät tosin koske juuri samaa kuukautta vaan kyse on siitä, että eräät touko- ja kesäkuun menot tulevat maksettavaksi jo etukäteen eikä niistä tarvitse sitten enää huolehtia. Näitä menoja ovat mm. lentolippujen ostaminen kesäkuun loppuun pohjois-Espanjaan ja kesäkuun lomamatkaan asti kestävä matkakortti. Myös bestmanin homman kulut tulevat mahdollisesti maksettavaksi jo huhtikuun puolella. Näiden menojen lisäksi on tarkoitus vielä ostaa Gore-Tex lenkkarit kesää varten. Näiden hankkimiseen olen budjetoinut rahat jo huhtikuulle, mutta saas nähdä saanko niitä vielä silloin ostettua. Muita ihmeellisiä menoja ei sitten pitäisi enää ollakaan ja toivotaan, että niiltä vältytään. Arvioisin huhtikuun menojen olevan suurimmat koko vuonna riippuen tietysti hieman kesäkuusta jolloin lähden pohjois-Espanjaan.
Tulopuolella maaliskuu oli ihan kohtalainen, vaikka ihan lopussa alkoi turnausväsymys olla sitä luokkaa, että oli pakko levätä muutama ylimäärinen päivä ja tienasin osittain sen takia pari sataa Euroa vähemmän kuin viime vuonna. Onneksi pienemmät menot kompensoivat tätä, joten ylijäämä taisi olla samaa luokkaa kuin viime vuonna. Toisaalta taas huhtikuusta ei voi puhua pienten menojen kuukautena tänä vuonna eikä tulotkaan kyllä ainakaan kasva viime vuodesta vaan epäilisin heiton olevan noin 100 Euroa alaspäin viime vuoteen verrattuna. Toisaalta uskoisin loppuvuonna olevan enemmän tuloja kuin nyt alussa, joten en ole hirveästi huolissani, vaikka alkuvuodesta jäänkin hieman jälkeen.
Osakekaupat ovat tällä hetkellä jäissä johtuen juuri siitä ettei sopivan hintaista ostettavaa tunnu löytävän kotipörssistämme enkä ole viel hirveästi perehtynyt muihin pörsseihin, sillä uskoisin itselläni olevan etulyöntiasema ulkomaalaisiin suursijoittajiin verrattuna juuri kotipörssissämme. Tällä hetkellä ei vaan ostettavaa löydy, joten pitää sitten vaan odotella rauhassa kyseistä hetkeä. PKC Groupin yhtiökokous on 4.4 ja menen sinne katsomaan uutta toimitusjohtajaa. Siitä kokouksesta ehkä kirjoittelen joskus myöhemmin. Tällä hetkellä näyttää hyvälle, mutta kyse on vasta alkumetreistä ja mielelläni voisin ostaa lisää mikäli saisin yrityksen osakkeita sopuhintaan, mutta tällä hetkellä se ei ole ajankohtaista. Joku tietysti puhuu hajautuksesta ja ymmärrän pointin, mutta minä en pidä sitä niinkään olellisena kuin monet muut, sillä mikäli jonkun yrityksen osakkeet ovat mielestäni halvat niin voin ostaa niitä lisää mikäli muita ostokohteita ei löydy. En kuitenkaan ole sitä mieltä ettei kannata hajauttaa ollenkaan vaan kohtuullisena kohteiden määränä pidän viidestä kymmeneen eri yritystä riippuen sijoitettavasta rahamäärästä, mutta alle sadantuhannen Euron rahamäärillä edellämainittu määrä on hyvä. En tosin tiedä löytyykö kotipörssistämme noin monta hyvää sijoituskohdetta samalla kertaa.
Tässä tämän hetken kuulemiset. Palataan asiaan piakkoin.
- TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti