Ihminenhän on käytännössä aloittanut kulkunsa metsästäjä-keräilijöinä savanneilla ja metsissä vajaa pari miljoonaa vuotta sitten. Tästä sitten siirryttiinkin hyvin pitkän ajan päästä maatalouden aikakaudelle noin 10000 vuotta ennen nykyaikaa. Maatalouden aikakaudella pääsimmekin jo sitten viljelemään ja jopa hieman raiskaamaan luontoa ihmisten lisääntyessä. Tästä sitten siirryimmekin teollisen vallankumouksen myötä teolliselle kaudelle ja nyt tämän vuosituhannen alussa olemme siirtyneetkin sitten tiedon aikakaudelle. Tiedonhallinta on hyvin olennaista nykypäivänä.
Tiedonhallinnan lisäksi nykypäivänä on vaan entistä tärkeämpää pystyä hallitsemaan omaa käyttäytymistään. Kuitenkaan oman käytöksen tiedostaminen ei ole kovin helppoa ottaen huomioon kaiken tiedon tulvimisen ja markkinointiroskan pakkosyöttämisen ihmisten mieliin. .
Parhain tapa vähentää turhan ostamista on välttää näille markkinointikoneistojen luomille ärsykkeille ja olemattomille markkinointikoneistojen keksimille tarpeille altistumista, sillä pidemmän päälle ihminen ei kuitenkaan tarvitse turhia asioita. Kaikista pahin ihmismielen ”saastuttaja” on televisio ja tämän mainokset. Nämä nimittäin ”julistavat” sekä näkö- että kuuloaistille näiden olemattomien tarpeiden olemassaoloa. Mikäli haluatte kuitenkin katsoa televisiota niin kannattaa katsella näitä ”yleishyödyllisiä” valtion televisioyhtiön kanavia joissa tämä pakkosyöttö on huomattavasti rajoitetumpaa ja keskittyy lähinnä tuotesijoitteluun erilaisissa ohjelmissa. Itse tosin olen sitä mieltä ettei Yleä juuri tässä maassa tarvita mikäli miettii mistä rahoista koko propagandalaitoksen ylläpitäminen on pois. Toinen mahdollisuus on tietysti pistää aina äänet pois ja laittaa vaikka teksti-tv mainosten ajaksi, mutta eipä sekään nyt loppujen lopuksi ole hirveän hyvä vaihtoehto ottaen huomioon kuinka turruttavaa roskaa suurin osa kanavista lähettää. Myöskin kauppakeskukset ovat rakennettu täysin sitä silmällä pitäen musiikkia myöten, että saadaan ihmiset ostamaan mahdollisimman paljon tavaroita. Myös näitä paikkoja kannattaa välttää mahdollisimman pitkään mikäli ei ole esimerkiksi tarvetta ostaa jotain tärkeää kuten uuden käyttötavaran ostamista vanhan hajonneen tilalle. Tässä tapauksessa kannattaa etukäteen miettiä mitä tarvitsee ja mistä sen saa ettei tule turhaan maleksittua näissä ostoshelveteissä.
Ihminen myös ajattelee ainakin taloustieteiden nobelisti Daniel Kahnemanin mukaan sekä hitaasti, että nopeasti ja varsinkin mainokset vetoavat juuri tähän jälkimmäiseen. (Hän on myös kirjoittanut tästä aiheesta kirjan jota parhaillaan luen. Tästä kirjasta tulee takuuvarmasti jossain välissä arvostelu, mutta teksti on raskasta ja kirja on aika paksu, joten siihen menee vielä aikaa.) Tämä on nimittäin se impulsiivinen puoli joka ei ole kovin rationaalinen verrattuna juuri hitaaseen ajatteluun joka taas puntaroi paljon enemmän asioita. Varsinkin väsyneenä ihmisen hitaampi ajattelu saattaa olla niin pahasti turtunut, että impulsiiviset mieliteot puskevat juuri silloin kaikista vahvimmin tajuntaan.
Mikäli haluaa ruveta säästäväisemmäksi niin yksi tapa olisi vähentää näitä turhia markkinointiärsykkeitä huomattavasti. Tämä vaatii tietysti tiedostettuja muutoksia vanhoihin tapoihin ja tämä prosessi ei tietenkään onnistu yhdessä yössä eikä välttämättä edes vuodessakaan mikäli on tottunut ”hukkaamaan” elämänsä näihin. Mikäli haluaa ruveta säästäväisemmäksi niin on hyvä palkita itsensä säästötavoitteen onnistuttua ostamalla jotain mitä todella haluaa vaikka osalla säästetyistä rahoista. Näiden markkinointiärsykkeiden välttäminen myös lisää elämänlaatua, sillä itsensä toteuttamiselle ja elämästä nauttimiselle jää enemmän aikaa mikä tietysti tekee myös onnellisemmaksi. Muutenkin huvituksiin on syytä laittaa edes jonkin verran rahaa, sillä muuten tämä projekti ei kyllä onnistu ilman pelihousujen repeämistä jossakin vaiheessa mikä taas pahimmillaan saa ihmisen vielä pahempaan tuhlaamisen kierteeseen.
Kaiken kaikkiaan tarpeita on tietysti monenlaisia ja näitä voi tietysti tiettyyn pisteeseen saakka toteuttaa, mutta olisi tärkeää ajatella mistä nämä yleensä edes kumpuavat ja harkittava ainakin kaikkia suurempia ostoksia hyvin tarkkaan. En esimerkiksi usko ihmisen onnellisuuteen juuri vaikuttavan onko telkkarin koko 46 vai 57 tuumaa. (koot arvottu pienessä päässäni) tai muutenkaan ihmisten tulevan sen onnellisemmaksi oli sitten ihmisillä vaikka 15 tai 30 paria kenkiä. Säästäkää siis turhan roinan hankintaa ja turhia markkinointiärsykkeitä niin jää enemmän rahaa ja elämänlaatukin paranee järkevämmän ajankäytön seurauksena.
Jatketaan taas pohdiskeluja joku toinen päivä.
- TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti